Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Lähetysseuran uusi toiminnanjohtaja pitää linjapuheen lauantaina

Uusi toiminnanjohtaja Pauliina Parhiala pitää lauantaina Lähetysseuran vuosikokouksen yhteydessä puheen, jossa hän avaa näkemystään järjestön tulevaisuudesta. Samassa tilaisuudessa väistyvä toiminnanjohtaja Rolf Steffansson jättää Lähetysseuran tukijoille ja seurakuntien edustajille jäähyväiset.

Seurakuntalaiset rukoilevat.
Ilmastonmuutos vaikeutti viime vuonna ihmisten elämää eri puolilla maailmaa. Esimerkiksi Kambodžassa luterilainen kirkko perinteisen seurakuntatyön lisäksi kouluttaa perheitä ilmastonmuutokseen sopeutumisesta, ruokaturvasta ja sienten viljelystä. Kuva: Anna Peltonen.

“Lähetyksen strategiaa määritellään yhä aiempaa enemmän toimintamaissamme, kumppanien toimesta. Tämän myötä valtaa siirtyy ja siirretään pohjoisesta etelään. Meidän onkin täsmennettävä, miten parhaiten tuomme lisäarvoa kumppaneittemme työn tueksi. Myös taloudelliset tekijät ohjaavat tähän pohdintaan”, sanoo Lähetysseuran uusi toiminnanjohtaja Pauliina Parhiala.

Näin Parhiala avaa ensi lauantain Tuloksia, haasteita ja uusia kasvoja -seminaarissa pidettävän puheenvuoronsa sisältöä ja Lähetysseuran tulevaa linjaa.

”Kansainvälisesti uskontojen merkitys ja vaikutus lisääntyy edelleen, ja paikallisten toimijoiden rooli korostuu. Kirkkojen sanomalla sekä palvelu- ja vaikuttamisverkostoilla on tärkeä rooli ihmisten ja heidän yhteisöjensä elämässä. Hädän lisääntyessä kirkkojen toimijuutta on välttämätöntä työmme kautta edelleen vahvistaa”, Parhiala sanoo.

”Etenevä ilmastonmuutos, konfliktit, nälkä, poliittinen epävakaus ja polarisaatio vaikuttavat Lähetysseuran ja sen kumppaneiden toimintaan. Näissä oloissa seurakunnat osallistuvat Jumalan uudistavaan toimintaan Lähetysseuran kautta.”

Seminaariin osallistuu myös väistyvä, lauantaina viimeistä työpäiväänsä Lähetysseurassa tekevä toiminnanjohtaja Rolf Steffansson, joka jättää jäähyväiset Lähetysseuran tukijoille ja seurakuntien edustajille.

”Päällimmäisenä on nyt kiitollisuus ja ylpeys siitä, että olen saanut toimia niin upean järjestön kuin Suomen Lähetysseuran johtotehtävissä”, Steffansson toteaa. Hän siirtyy syyskuun alussa Suomen Merimieskirkon palvelukseen Espanjan Aurinkorannikolle.

Mukana ovat myös ulkomaantyön teemapäälliköt Tero Massa, Kristiina Rintakoski ja Lotta Gammelin, ulkomaantyön johtaja Tero Norjanen, seurakuntayhteyksien ja varainhankinnan johtaja Karoliina Nivari, viestintäjohtaja Laura Häkli sekä uusi talous- ja hallintojohtaja Jaana Seppänen.

Tuloksia, haasteita ja uusia kasvoja -tilaisuudessa Lähetysseuran työntekijät ja kumppanit maailmalta esittelevät tuloslukuja ja tarinoita niiden takana lauantaina 19.8. kello 14–15.30. Tilaisuutta voi seurata Helsingin Messukeskuksessa tai etänä Zoomin kautta. Tilaisuuden tallennetta voi katsoa myös jälkikäteen.

Olet lämpimästi tervetullut mukaan seuraamaan tilaisuutta paikan päälle Messukeskukseen tai etäyhteydellä Zoomin kautta!

Lähetysseuran vuosikokous venyy Helsingin Messukeskuksessa, joten tulosseminaaria ei pystytä järjestämään. Pahoittelut tästä!

Tule paikan päälle Helsingin Messukeskuksen Siipeen, sali 103 (Rautatieläisenkatu 3, Helsinki) tai seuraa Zoomin kautta lauantaina 19.8. kello 14–15.30: https://us06web.zoom.us/j/88324673939?pwd=NTkva0FiQmgvOHhEM2grN2xIck5Rdz09