Suomen Lähetysseuran hallitus hyväksyi kokouksessaan 14.11.2014 Lähi-itä -vision. Vision laatimisen taustalla on alueen muuttuva poliittinen ja uskonnollinen tilanne. Lisäksi Lähetysseura on vahvistanut asemaansa ekumeenisessa liikkeessä. Samoin tämän vuoden aikana tapahtuneet muutokset kumppanuuksissa loivat mahdollisuuden täsmentää visiota.
Visiossa Lähetysseura vahvistaa kutsumustaan kristillisen todistuksen antajana juutalaisten sekä alueen muiden kansojen ja uskontojen parissa. Lähi-idässä tehtävän työn tavoitteena on alueen kirkkojen vahvistuminen ja oikeudenmukaisen rauhan ja sovinnon toteuttaminen. Tavoite ohjaa kumppani-, maa- ja toimintatapavalintoja.
”Lähetysseura vahvistaa työtä kirkkojen parissa ja tukee kumppanien työtä. Olemme viime vuoden aikana nähneet, kuinka toivottomuus alueella on kasvanut entuudestaan. Näköalattomuus on johtanut ääriliikkeiden vahvistumiseen. Monet, jotka voisivat vaikuttaa konflikteihin myönteisesti, valitsevat alueelta pois siirtymisen”, sanoo toiminnanjohtajan sijainen Rolf Steffansson.
”Haluamme keskittää voimavaramme alueen kirkkojen tukemiseen ja rauhan ja sovinnon sanoman todeksi elämiseen. Oikeudenmukaisen rauhan ja sovinnon työtä tehdään monella tasolla, jotta ihmisten ja kansojen rikkoutuneet välit paranisivat”, Rolf Steffansson sanoo.