Lähetysseuran ihmisoikeuksien erityisasiantuntija Tarmo Heikkilä on valittu Kehityspoliittisen toimikuntaan (KPT). Heikkilä edustaa toimikunnassa ulkoasiainministeriön kumppanuusjärjestöjä. Hänen varajäsenenään toimii Plan Suomen ohjelmajohtaja Julia Ojanen.
Valtioneuvosto asetti 12.11. Kehityspoliittisen toimikunnan vuosille nelivuotiskaudeksi 2016–2019. Toimikunnassa ovat edustettuina kaikki eduskuntapuolueet sekä kehityspolitiikan kannalta keskeiset etujärjestöt ja sidosryhmät. Puheenjohtajana toimii keskustan Aila Paloniemi.
Kehityspoliittinen toimikunta luo puolueiden ja sidosryhmien yhteistä näkemystä kehityspolitiikasta. Se seuraa ja arvioi Suomen kehityspoliittisten linjausten ja kansainvälisten sitoumusten toteutumista. Toimikunnan seuraa globaalin kestävän kehityksen toimenpideohjelman toteutusta Suomessa kehityspolitiikan kannalta sekä valvoo hallitusohjelman ja hallituksen kehityspoliittisen linjauksen toimeenpanoa. Toimikunta työskentelee kehitysyhteistyön tuloksellisuuden ja jatkuvuuden varmistamiseksi. Tavoitteena on myös aktivoida kansallista ja etenkin parlamentaarista keskustelua kehityspolitiikasta.
Jäsenistön kokoonpanossa kiinnitettiin huomiota hallituksen kehityspoliittisiin painopisteisiin.