Palestiinan arkeologian uranuurtaja ja uskonnollinen vaikuttaja pastori Aapeli Saarisalo lähti Suomen Lähetysseuran työntekijänä ensimmäiselle matkalleen Pyhään Maahan 90 vuotta sitten. Tuolloin alkoi Suomen Lähetysseuran työ Lähi-idässä.
Suomen Lähetysseuran työntekijät ja vapaaehtoiset ovat jatkaneet työtä juutalaisten, kristittyjen, arabien ja nykyisin myös siirtotyöläisten parissa.
Suomen Lähetysseura viettää Lähi-idän työnsä 90-vuotisjuhlia Jerusalemissa 9.11.2014 Lähetysseuran Shalhevetjah-keskuksessa.
Juhlamessussa saarnaa Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilaisen kirkon piispa Munib Younan. Keskuksessa avataan myös työn historiasta kertova näyttely. Messun jälkeen on vastaanotto työn ystäville ja kumppaneille.
”Kristus on tullut meidän luoksemme kärsivissä lähimmäisissä. Vastuuntuntoiset työntekijämme ovat aina uudelleen löytäneet uusia keinoja heidän tukemisekseen ja voimaannuttamisekseen”, sanoo toiminnanjohtajan sijainen Rolf Steffansson.
”Uraauurtavaa työtä on tehty muun muassa kristillisen kasvatuksen, lastenkodin ja koulutuksen kehittämiseksi sekä diakoniatyössä. Työ Lähi-idässä on aina sopeutunut alueen jatkuviin suuriin muutoksiin. Tämän päivän haasteet ovat oikeudenmukaisen rauhan ja sovinnon luominen sekä Israelin ja Palestiinan yhteiskuntien marginaaleissa elävien oikeuksien vahvistaminen. Tämän puolesta Lähetysseura edelleen toimii ja rukoilee”, muistuttaa Rolf Steffansson.
Juhlallisuuksien suojelijana toimii Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilaisen kirkon piispa Munib Younan.
Suomen Lähetysseuran edustajana juhlaan osallistuu ulkomaantyönjohtajan sijainen Tero Norjanen. Hän on itse asunut lapsena Jerusalemissa.
Työtä voi muistaa lahjoituksella tilille IBAN FI38 8000 1400 1611 30, viestiksi ”Lähi-idän työ 90 vuotta”