Suomen Lähetysseuran kotimaantyön johtajaksi on valittu teologian maisteri, pastori Satu Kantola (s. 1956). Hän aloittaa tehtävässään syyskuun alussa.
Satu Kantola tulee Lähetysseuraan Kirkkopalvelut ry:stä, jossa hän työskentelee koulutusjohtajana seurakunnille koulutus-, kehittämis- ja konsultaatiopalveluja tarjoavassa Koulutuskeskus Agricolassa. Aiemmin hän on toiminut Kirkkopalveluissa myös seurakunta- ja järjestöpalvelun johtajana.
Suomen Lähetysseura on Kantolalle tuttu mm. Lähetysseuran Safari-kuorosta, johon hän liittyi jo lukiolaisena.
Suomen Lähetysseuran kotimainen työ resursoi ulkomaista työtä ja palvelee seurakuntia. Kotimaantyön johtaja vastaa seurakuntayhteyksistä ja -kannatuksesta, aluetyöstä hiippakunnissa sekä lähetyskasvatuksesta. Hänen alaisuudessaan on noin 90 kotimaanosaston työntekijää kotimaanjaksolla olevat lähetystyöntekijät mukaan lukien.
Kotimaantyön johtaja vaihtuu, kun Suomen Lähetysseuraa yli 30 vuotta palvellut Markku Laine jää eläkkeelle ensi kesänä.