Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Lähetysseuran johto esitteli uuden strategian vuosille 2017-2022

Lähetysseuran johto esitteli Rovaniemellä kokoontuneille vuosikokouksen edustajille uuden strategian, joka tulee voimaan vuonna 2017.

Lähetysseuran hallitus pidensi viime vuonna nykyistä strategiakautta yhdellä vuodella eli vuoteen 2016. Perusteluina oli, että näin on enemmän aikaa suunnitella uutta ja saada kehitysyhteistyöohjelma samalle kaudelle.

Strategiaa varten Lähetysseura on analysoinut uskonnollista kenttää, poliittista ympäristöä, muiden kansallisten ja kansainvälisten toimijoitten linjauksia ja median ja viestinnän kehitystä.

Lisäksi se on käynyt keskusteluja ulkomaisten yhteistyökumppanien kanssa. Myös Lähetysseuran henkilöstö on ollut mukana suunnittelussa.

Strategiaan liittyy identiteetin määritys, ja Lähetysseura painottaa osallisuutta Jumalan lähetykseen Suomen kirkon toimijana.  Se on seurakuntien omistama järjestö ja kansalaisjärjestö.

Strategian visio on, että Jumalan rakkaus toteutuu kaikkialla ilona, oikeudenmukaisuutena ja rauhana. Tämä rakentuu Paavalin sanoihin siitä, mitä Jumalan valtakunta on. 

Strategiassa on neljä toivon teemaa:

  1. Todistamme Jumalan rajoja ylittävästä rakkaudesta
  2. Puolustamme syrjittyjen ihmisoikeuksia ja -arvoa
  3. Muutamme maailmaa oikeudenmukaisemmaksi
  4. Rakennamme rauhaa ja sovintoa.

Lähetysseuran visio on, että vuonna 2022 se on kokonaisvaltaisen lähetystyön vahva asiantuntija, rohkea edelläkävijä ja luotettava kumppani.

”Olemme asettaneet tavoitteita palveluiden, kumppanuuksien, prosessien, henkilöstön ja talouden kehittämiseksi niin, että tämä päämäärä toteutuu”, kertoo Lähetysseuran ulkomaantyön johtaja Rolf Steffansson.

”Uskomme, että Lähetysseuralla on vahva mahdollisuus olla merkittävä tekijä Jumalan valtakunnan näkyväksi tekemisessä tulevien vuosien aikana.”

 

Toivon tiekartta -esite