Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Lähetysseuran eettiset Onnen Lahjat uudistuivat – Muista äitiä Onnen Lahjalla

Onnen Lahjojen valikoimasta löytyvät vanhat suosikit
Onnen Lahjojen valikoimasta löytyvät vanhat suosikit

Suomen Lähetysseuran eettiset ja ekologiset Onnen Lahjat ovat uudistuneet. Verkkokauppa ja lahjakortit ovat saaneet uuden ilmeen ja myös lahjavalikoima on uudistunut. Onnen Lahjoista löytyy mainioita ideoita myös äitienpäivälahjaksi.

Valikoimassa ovat edelleen suositut puuntaimi ja koulukirjat lapselle, mutta sieltä löytyy myös paljon uusia lahjavaihtoehtoja, esimerkiksi terveellinen ravinto lapselle, henkilöllisyystodistus, äidinkielinen Raamattu tai vaikkapa pyhäkoulu.

”Onnen Lahjat antavat monipuolisen kuvan Suomen Lähetysseuran ulkomaantyöstä. Muun muassa henkilöllisyystodistus on hieno esimerkki siitä, miten Lähetysseura tekee työtä ihmisoikeuksien hyväksi. Henkilöllisyystodistus mahdollistaa sen, että ihmiset pääsevät kouluun, saavat terveydenhuoltoa, voivat äänestää ja saada eläkettä. Edelliset lahjat olivat pysyneet samoina vuodesta 2009, joten senkin takia oli jo aika uudistaa verkkokauppaa”, varainhankinnan suunnittelija Raita Huhta kertoo.

Kolme tapaa lähettää lahja

Onnen Lahjojen verkkokaupan käytettävyyttä on parannettu ja lahjan ostamisesta ja lähettämisestä on haluttu tehdä mahdollisimman helppoa.

Lahjan voi välittää vastaanottajalle kolmella eri tavalla. Yksinkertaisinta on lähettää lahja sähköisenä korttina suoraan lahjan vastaanottajan sähköpostiosoitteeseen, joko heti tai ajastettuna.

Lahjan voi välittää myös painettuna korttina. Kortin voi tilata suoraan vastaanottajan osoitteeseen niin, että kortissa on painettuna lahjan antajan haluama viesti, tai kortin voi tilata itselleen ja antaa se lahjan saajalle henkilökohtaisesti käsinkirjoitetulla viestillä varustettuna.

Korttien kuvissa on aina ihminen ja annettava lahja, joka on kuvattu piirroselementtinä. Uusi ilme kuvastaa lahjan antamista ja onnen välittämistä eteenpäin.

Lahjavalikoimasta löytyy lahjoja pienestä suureen, viidestä aina tuhanteen viiteensataan euroon asti. Lahjoista saadut varat käytetään Suomen Lähetysseuran ulkomaantyöhön kortin teeman mukaan, opetukseen, terveydenhuoltoon, seurakuntatyöhön, kehitysyhteistyöhön, katastrofityöhön, jne.

Jokainen lahja on konkreettinen esimerkki siitä työstä, jota Lähetysseura tekee jossain päin maailmaa. Lähetysseuralla on 30 maassa yli 90 yhteistyökumppania, kirkkoja ja järjestöjä, joiden työtä se tukee. 

Onni on jakamista

Onnen Lahjat löytyvät osoitteesta www.onnenlahjat.fi ja nyt myös Facebookista. Onnen Lahjoja voi tilata myös sähköpostilla osoitteesta onnenlahjat@suomenlahetysseura.fi tai soittamalla numeroon 020 7127 449.

kuten puuntaimi ja koulukirjat lapselle
kuten puuntaimi ja koulukirjat lapselle