Suomen Lähetysseura osoittaa katastrofirahastostaan 50 000 euroa kevään 2014 tulvatuhojen korjaamiseen Kilosan ja Morogoron alueilla Tansaniassa. Kevään sadekausi oli Tansaniassa poikkeuksellisen pitkä, ja tulvatuhoista kärsittiin monin paikoin. Satotuhot johtivat alueellisiin ruokakriiseihin, joista toipuminen on sujunut vaihtelevasti.
Täydentävään ruoka-apuun, maatalouselinkeinojen elvyttämiseen ja jälleenrakennukseen keskittyvän hankkeen toteutuksesta vastaa Tansanian evankelisluterilaisen kirkon Morogoron hiippakunta. Puutetta on myös puhtaasta vedestä, kotitaloustarvikkeista, kylvösiemenistä ja maataloustyökaluista.
Ruoka- ja materiaaliavun lisäksi hankkeeseen sisältyy koulutusta, joka tähtää pienyrittäjyyden vahvistamiseen sekä katastrofivalmiuden kohentamiseen. Kokonaistavoitteena on varmistaa vaikeimpaan asemaan jääneen maaseutuväestön kestävä toipuminen sekä paikallisyhteisöjen katastrofikestävyyden vahvistaminen.
Tuki kohdennetaan yli yhdeksälle sadalle toimeentulovaikeuksissa kamppailevalle ja tulvissa kotinsa menettäneelle perheelle. Hankkeen piirissä on lähes 2500 henkeä, joista valtaosa on naisia tai tyttöjä.
Tansanian evankelisluterilainen kirkko on kirkkojen kansainvälisen katastrofityön verkoston ACT-allianssin jäsen. Se toteuttaa katastrofityötä kansainvälisesti hyväksyttyjen humanitaaristen periaatteiden, normien ja standardien mukaisesti. Lähetysseuran hanketuki jatkuu alkuvuoteen 2015 saakka.