Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Lähetysseuralta 10 000 euroa Gazaan

Israelin sotilasoperaatio Gazan kaistalla marraskuussa 2012 syvensi entisestään alueen siviiliväestön ahdinkoa. Suomen Lähetysseura osoittaa katastrofirahastostaan 10 000 euroa anglikaanisen Jerusalemin hiippakunnan omistaman Al Ahli -sairaalan tukemiseen marraskuun pommitusten jälkihoidossa.

Gazassa sijaitseva Al Ahli -sairaala tuottaa perus- ja erikoissairaanhoidon palveluja kaikille avun tarpeessa oleville riippumatta uskonnosta, kielestä tai kansallisuudesta. Sairaala on Norjan kirkon ulkomaanavun (NCA) yhteistyökumppani kirkkojen laajan kansainvälisen avustusoperaation toteutuksessa. Varat käytetään sairaalan toimintojen varmistamiseen erittäin vaikeissa olosuhteissa.

Maailman terveysjärjestö WHO:n keräämien tietojen mukaan marraskuun operaatiossa menehtyi kaikkiaan 163 ihmistä. Haavoittuneiden kokonaismääräksi arvioidaan 1269 henkeä. Aineelliset tuhot olivat niin ikään huomattavia. Kokonaan tai osittain tuhoutuneiden asuinrakennusten määrä kohoaa lähes 300:aan. Arviot lievempiä vaurioita kärsineiden rakennusten määristä liikkuvat useissa tuhansissa.

Gazan saarto sekä jatkuva väkivalta aiheuttavat paikallisväestölle suuria kärsimyksiä. Sähkönjakelu, vesihuolto ja sanitaatio, terveydenhuolto sekä muut elintärkeät palvelut ovat jo pitkään olleet mittavissa vaikeuksissa. Näissä olosuhteissa kirkoilla sekä muilla uskonnollisilla yhteisöillä on merkittävä rooli. Ne tukevat ihmisoikeuksien toteutumista muun muassa ylläpitämällä kouluja, terveydenhuoltoa sekä muita peruspalveluja. Muun muassa näiden toimintojen toteuttamiseen Gazan alueella toimivat kirkot ja uskonnolliset ryhmät tarvitsevat ulkopuolista tukea.

Suomen Lähetysseuran katastrofityötä voi tukea lahjoittamalla pankkitilille IBAN: FI60 8179 9710 0312 86, BIC: DABAFIHH, viestikenttään AUTA; soittamalla numeroon 0600 11320 (20,12 e + pvm.), lähettämällä tekstiviesti AUTA5 (5 e) tai AUTA10 (10 e) numeroon 16155 tai netissä www.suomenlahetysseura.fi/katastrofikerays