Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Lähetysseura myönsi hätäapua Senegalin kuivuudesta kärsiville alueille

Hirssi on yksi Senegalin tärkeimmistä viljakasveista. Joillakin alueilla voidaan viljellä myös pieniä alueita riisiä. Kuva: Paula Laajalahti
Hirssi on yksi Senegalin tärkeimmistä viljakasveista. Joillakin alueilla voidaan viljellä myös pieniä alueita riisiä. Kuva: Paula Laajalahti

Lähetysseura on myöntänyt 100 000 euroa hätäapua Keski-Senegalin alueelle, joka kärsii ruokapulasta.

Vuoden 2011 niukat sateet ja kylvökauden epäonnistuminen ovat johtamassa mittavaan nälkäkatastrofiin Länsi-Afrikassa. Senegalissa nälkä uhkaa FAO:n mukaan noin 850 000 asukasta eli 6 % väestöstä, sillä sato oli noin neljänneksen normaalia huonompi. Joillakin alueilla sato menetettiin lähes kokonaan.

Lähetysseuran myöntämä apu toimitetaan perille Luterilaisen maailmanliiton Mauritanian-maaohjelman kautta.  Avun jakelun hoitaa Senegalin luterilainen kirkko  Fatickin  alueella maan keskiosassa.  Alueella on tällä hetkellä runsaat 10 000 avuntarvitsijaa.

Apua annetaan ensisijaisesti haavoittuville väestöryhmille kuten lapsille, raskaana oleville ja imettäville naisille sekä vanhuksille. Ruokaturvaa parannetaan välittömästi jakamalla ravinnerikasta ruokaa.

Pitempiaikaiseen apuun kuuluu työkalujen ja siemenviljan jakaminen. Esimerkiksi hirssin kylvökausi alkaa alueella toukokuussa.

Lähetysseura myönsi 150 000 euroa nälkäapua tammikuussa Luterilaisen maailmanliiton Mauritanian-maaohjelmalle. Koko ohjelman tavoitteena on tukea noin 60 600 avunsaajaa Mauritaniassa ja Senegalissa. Heidän arvioidaan tarvitsevan apua 12 kuukautta.

13.3.2012

Lisätietoja:
kehitysyhteistyökoordinaattori Tiina Tuominen, puh. 0400-891 667
katastrofityön koordinaattori Mari Tuohimaa, puh.  043 8245 079
Lähetysseuran Länsi-Afrikan aluepäällikkö Tor-Erik Store, puh. +221 77 03 50 148


Lahjoita Lähetysseuran katastrofirahastoon

tilisiirtona IBAN: FI38 8000 1400 1611 30, BIC: DABAFIHH, viesti: AUTA

verkossa www.mission.fi/katastrofikerays

  • soittamalla numeroon 0600 02020 (19,95 euroa + pvm)
  • lähettämällä tekstiviesti AUTA5 (5 e) tai AUTA10 (10 e) numeroon 16160

Keräyslupa Manner-Suomi 2020/2010/3168, voimassa 2011-2012, myönnetty 15.11.2010, Poliisihallitus. Kerätyt varat käytetään vuosina 2012-2013 Suomen Lähetysseuran katastrofityöhön.