Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Lähetysseura lopettaa yhteistyön palestiinalaisen kumppanin kanssa

Israelin puolustusministeri Benny Gantz on allekirjoittanut julistuksen, joka määrittelee kuusi Länsirannalla toimivaa kansalaisjärjestöä terroristijärjestöiksi. Yksi listalla olevista järjestöistä on Suomen Lähetysseuran yhteistyökumppani Defence for Children International – Palestine (DCIP). Lähetysseuran ja DCIP:n yhteistyökumppanuus alkoi vuonna 2015, jolloin Lähetysseura haki kumppaneita lastensuojeluun liittyen. Israelin julistuksen myötä edellytykset tälle yhteistyölle loppuvat.

Kuvassa on maisemaa Palestiinasta
Kuva: Sari Lehtelä.

Yhteistyö on liittynyt lastensuojelun vahvistamiseen

DCIP on osa kansainvälistä lastenoikeusjärjestöä Defence for Children Internationalia, joka on perustettu vuonna 1979. Järjestöllä on kansainvälisen asiantuntijajärjestön asema, ja se toimii esimerkiksi YK:n talous- ja sosiaalineuvostossa neuvonantajajärjestönä. Lähetysseuran lisäksi esimerkiksi EU ja Unicef ovat tehneet yhteistyötä DCIP:n kanssa. Työn tavoitteena on lasten oikeuksien vahvistaminen ja puolustaminen YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen mukaisesti.

DCIP:n ja Lähetysseuran yhteistyö on liittynyt lastensuojelun kehittämiseen Palestiinalaisalueilla. Tavoitteena on ollut vaikuttaa siihen, että lainsäädännön lisäksi myös asenteet ja käytännöt Israelissa ja Palestiinalaisalueilla perustuvat lasten oikeuksiin. DCIP on antanut lapsille oikeusapua ja edustanut heitä oikeuskäsittelyissä Palestiinalaisalueilla ja Israelissa.

Lähetysseura on seurannut aktiivisesti työn vaikuttavuutta ja varojen käyttöä. Lähetysseuran antamat varat on käytetty sovitun mukaisesti.

”Viranomaisten julistuksen perusteella emme voi enää jatkaa yhteistyötä. Yhteistyön jatkamisella olisi mahdollisia vaikutuksia koko meidän työhömme”, sanoo Lähetysseuran toiminnanjohtaja Rolf Steffansson.

”Haluamme edelleen toimia sovinnon ja oikeudenmukaisuuden edistämiseksi myös tällä alueella, jossa jännitteet ovat nyt kiristyneet entisestään.”

Lisätiedot:

Rolf Steffansson,
toiminnanjohtaja, Suomen Lähetysseura
puh. 043 824 0649
rolf.steffansson@suomenlahetysseura.fi

Tero Norjanen,
ulkomaantyönjohtaja, Suomen Lähetysseura
puh. 040 764 8229
tero.norjanen@suomenlahetysseura.fi