Sunnuntai 22. helmikuuta vietetään Kristillisen kirjan pyhää. Sen tarkoitus on tehdä kristillistä kirjallisuutta tunnetuksi ja korostaa sen merkitystä seurakunnan ja uskovien elämässä.
Suomen Lähetysseuran kustannusjohtaja Eivor Ng on ollut mukana teemapyhää suunnitelleessa työryhmässä. Hän on päivästä vastaavan Kristilliset kustantajat ry:n hallituksen jäsen.
– Aiemmin vietetty Kristillisen kirjan viikko oli suunnattu kirjakaupoille. Nyt halutaan tarjota kirjaa työvälineenä seurakunnille ja muistuttaa myös seurakuntalaisia kristillisen kirjan merkityksestä. Läntistä Eurooppaa voi kutsua jälkikristilliseksi, mutta hengellistä etsintää on vielä paljon. Mielestäni kaikkien kristillisten tahojen, niin kirkollisten kuin järjestöjenkin, pitäisi evankeliumia välittäessään käyttää sitä voimavaraa, joka kristillinen kirja on, Eivor Ng sanoo.
Teemapyhän suojelijoita ovat piispat Simo Peura ja Björn Vikström. Simo Peura kirjoittaa Kristillisen kirjan pyhän verkkosivuilla, että ”kristillinen kirkko on aina tarvinnut ja käyttänyt kirjoja. Kristinusko syntyi pyhien kirjoitusten varassa. Uskoa ja elämää jäsennettiin kirjoittamalla ja uskon perintöä siirretään vieläkin eteenpäin kirjoitusten avulla”.
Seurakunnissa Kristillisen kirjan pyhää voidaan viettää esimerkiksi järjestämällä kirjallisuuteen liittyvää ohjelmaa kirkkokahveilla tai huomioimalla teemapyhän jumalanpalveluksen saarnassa. Kristillisen kirjan pyhän verkkosivuilta löytyy muun muassa virikkeitä ensi sunnuntain saarnoihin ja puheisiin. Siellä kerrotaan myös, miten hyvin lukupiiri sopisi myös seurakunnan toimintamuodoksi.
Kristillisen kirjan pyhää vietetään aina helmikuun viimeisenä sunnuntaina.
Lähetysseuralta ensimmäinen e-kirja
Suomen Lähetysseuralta on ilmestynyt ensimmäinen e-kirja. Kyseessä on Pekka Harnen kirjoittama ”Löydä Raamattu”.
Rovasti Pekka Harne on usean vuoden ajan kirjoittanut raamattublogeja Raamatunlukijain liiton verkkosivuille. Useimmat niistä on koottu ja päivitetty Löydä Raamattu -kirjaan sekä ryhmitelty kahdeksan teeman alle.
Pekka Harnen mukaan ihminen löytää itsensä ja paikkansa maailmassa, kun hän löytää ensin Raamatun ja siitä armollisen Jumalan.
E-kirjaa myy eLibris.
Suomen Lähetysseuran verkkokauppa Basaari