Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Lähetysseura ja Ensitreffit alttarilla yhteistyöhön ilmastoteemalla: ”Meidän on syytä osoittaa rakkauden tekoja myös luontoa kohtaan.”

Tansanian Kishapussa puita istutetaan koulujen ja kotien pihoille. Kuva: Hannes Honkanen.

Suomen Lähetysseura tekee yhteistyötä 3.9. MTV3-kanavalla alkavan Ensitreffit alttarilla -tositelevisiosarjan kanssa. Lähetysseura nostaa sarjan yhteydessä esiin uutta Ympäristöpankkiaan, joka tukee ilmasto- ja ympäristötyötä kehitysmaissa.

– Ilmastonmuutos ja luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen ovat merkittäviä globaaleja uhkia. Ilmastonmuutoksen seuraukset koskettavat erityisesti köyhiä yhteisöjä globaalissa etelässä. Uskomme, että Ensitreffit alttarilla -sarjan seuraajissa on paljon ihmisiä, jotka jakavat huolemme ilmastonmuutoksesta ja sen vaikutuksista jo valmiiksi heikossa asemassa olevien ihmisten elämässä. Ohjelmayhteistyömme kautta kerromme heille mahdollisuudesta vaikuttaa asiaan Ympäristöpankkimme kautta, sanoo Lähetysseuran markkinointi- ja varainhankintapäällikkö Hanna Hokka.

Lähetysseuran Ympäristöpankin kautta tuetaan esimerkiksi puiden istutusta ja metsien suojelua, vesi- ja viljelyjärjestelmien rakentamista sekä koulutusta jätehuollosta, kierrätyksestä ja ekologisista viljely- ja ruuanvalmistusratkaisuista. Vuonna 2019 tukea ohjataan erityisesti Tansanian Kishapuun, jossa yhteisöjä tuetaan ilmastonmuutokseen sopeutumisessa ja sen hillinnässä. Työhön kuuluu muun muassa puiden istuttaminen kotien ja koulujen pihoille, kouluttaminen kuivuutta kestävien viljelylajikkeiden ja puuta säästävien liesien käyttöönotossa sekä kestävässä peltometsäviljelyssä. Kishapussa työtä toteuttaa Lähetysseuran kumppanijärjestö Tanganyika Christian Refugee Service.

Myös Ensitreffit alttarilla -neuvonantaja, kirkkoherra Kari Kanala on huolissaan ilmastonmuutoksesta.

– Rakkaus on kenties tärkeintä elämässä. Jos rakastamme jälkipolviamme, meidän on syytä osoittaa rakkauden tekoja myös luontoa kohtaan. Ilmastoahdistuksen keskelle tarvitaan toivoa ja keinoja vaikuttaa. Seurakunnissa voidaan tehdä paljon ilmastotyötä. Paavalin seurakunnassa esittelemme syksyllä kymmenen tapaa vaikuttaa paikallisesti. Seurakunnassamme on esimerkiksi joka keskiviikko tarjolla euron maksava vegaaninen iltaruoka. Aina ei tarvitse paistaa makkaraa seurakunnan tilaisuuksissa. Lähetysseuran kautta voimme vaikuttaa juuri siellä, missä ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät voimakkaimmin, Kanala pohtii.

Suomen Lähetysseura on kirkon kansainvälisen työn järjestö ja yksi Suomen suurimmista kehitysyhteistyöjärjestöistä. Lähetysseura työskentelee 30 maassa kaikkein heikoimmassa asemassa olevien ihmisten oikeuksien ja elinolosuhteiden parantamiseksi.

Lisätiedot:

Hanna Hokka, markkinointi- ja varainhankintapäällikkö, Suomen Lähetysseura, puh. 040 6871 013 , hanna.hokka@suomenlahetysseura.fi

www.ymparistopankki.fi