Mielenterveysongelmia ei Nepalissa edelleenkään tunnisteta tai hoideta riittävästi. Kun 7-luokkalainen Manisha alkoi kärsiä pyörtyilystä kesken koulupäivien, hän uskoi elämänsä olevan ohitse. Lähetysseuran tukemasta koulumielenterveyshankkeesta löytyi elintärkeä apu: joku, joka kuuntelee.
Edessäni istuu hiljaisella äänellä puhuva ujoeleinen nepalilaistyttö. Eikä ihme: nyt puhutaan mielenterveydestä, joka on Nepalissa edelleen tabu, vaiettu aihe.
”Pyörtyilin aiemmin koulussa jopa kaksi kertaa päivässä. Ajattelin, että joutuisin lopettamaan opiskelut sen takia. Että elämäni loppuu tähän”, Manisha Bishwakarma kertoo.
Manisha käy 7. luokkaa Shree Mahendra Lilan koulussa, joka sijaitsee Harmin kylässä Nepalin vuoristoisella Gorkhan alueella, päivän pomppuisen ajomatkan päässä pääkaupunki Kathmandusta.
Pelkkä Manishan sukunimi kertoo muille nepalilaisille, että tyttö tulee kastittomasta dalit-perheestä. Dalitit ovat Nepalissa syrjitty ryhmä, kastijärjestelmän pohjimmaisia, joihin ylimmät kastit eivät perinteisesti suostu koskemaan.
Dalitit ovat siksi usein myös yhteiskunnan kaikista heikoimmassa asemassa olevia, köyhiä ja huonosti toimeentulevia, kuin myös Manishan perhe. Isä on puuseppä ja äiti sairaana kotona, siksi Manisha asuu isoäitinsä luona.
Myös Manishan äiti on kärsinyt pyörtyilykohtauksista, joten tyttö ajatteli, ettei ongelmalle ole mitään tehtävissä.
”Elämä ei tuntunut terveeltä. Ajattelin usein kuolemaa”, Manisha kuvailee.
Ennen kuritusta, nyt kannustusta
Shree Mahendra Lilan koulu sijaitsee upealla paikalla, vehreän laakson kukkulan päällä, jonne pääsee jalkapatikalla kuoppaista hiekkatietä pitkin Harmin kyläkeskuksesta.
Koulu on ollut mukana Suomen Lähetysseuran tukemassa koulumielenterveyshankkeessa jo liki kolme vuotta, maata vuonna 2015 järisyttäneestä maanjäristyksestä lähtien. Tämä tarkoittaa sitä, että yli 400 oppilaan opinahjoon on paikallisen Centre for Mental Health and Councelling of Nepal (CMC) -järjestön toimesta koulutettu olemassa olevista opettajista kaksi koulukuraattoria, jotka antavat tukea lasten ja nuorten kokemiin mielenterveys- ja oppimisongelmiin.
Toinen näistä kuraattoreista on koulun oma rehtori Krishna Neupane. Hän on nähnyt ison muutoksen mielenterveystyön alettua koulussa.
”Ennen kuritimme oppilaita, jos he esimerkiksi lintsasivat. Oppilaanohjaus oli meille jotain aivan uutta”, Neupane sanoo.
Nyt kouluun on järjestetty erillinen kuraattorin huone, jossa oppilaille voidaan antaa sekä yksilöllistä ohjausta että pitää ryhmätunteja esimerkiksi seksuaalivalistuksesta lapsiavioliittoihin.
Hanke ei merkitse pelkästään oppilaanohjausta, vaan se ulottuu luokkahuoneisiin ja jopa oppilaiden koteihin asti. Koulussa opettajille opetetaan lapsiystävällisiä opetusmetodeja ja sitä, miten tukea lapsen oppimista positiivisesti, ilman fyysistä rankaisua.
Luokissa on CMC:n kehittämiä huonetauluja, joilla myönteisen kannustuksen kautta pyritään lisäämään oppilaiden kouluhyvinvointia ja läsnöoloa. Luokat jaetaan myös erilaisiin ryhmiin, joista kukin oppii vastuunkantoa siivousvuorosta musiikkiesityksiin. Myös vanhempia opastetaan lasten myönteisen kannustuksen ja koulunkäynnin tärkeydestä.
Peloille löytyi syy
Kun hanke alkoi, opinahjo kartoitti oppilaita, joilla oli erilaisia oppimiseen tai mielenterveyteen liittyviä haasteita. Yksi näistä oppilaista oli Manisha Bishwakarma jatkuvan pyörtyilynsä takia.
Rehtori Neupane aloitti Manishan kanssa henkilökohtaiset tapaamiset noin kaksi vuotta sitten.
”Hänet lähetettiin pyörtyilyn takia usein kotiin koulusta. Siksi myös koulunkäynti kärsi”, Neupane kuvailee.
Alku ei ollut helppo, sillä nuoren voi olla ymmärrettävästi vaikeaa avautua rehtorille. Parivaljakko tapasi alkuun kolme kertaa kuukaudessa ja aloitti ongelmaan pureutumisen erilaisin kevyin harjoittein, muun muassa piirtämällä.
”Manisha alkoi hiljalleen hymyillä tapaamisissa”, Neupane muistelee. Niinpä hän pystyi pikkuhiljaa alkaa kartoittaa tytön perhetilannetta ja haasteita.
Opittuaan tuntemaan Manishaa ja tämän taustaa paremmin, Neupane lähti tapaamaan myös perhettä päästäkseen pyörtyilyn ytimeen. Kuraattori sai selville, että perhe tapasi käydä kylän paikallisen parantajatohtorin luona, mikä oli aiheuttanut Manishassa pelkotiloja.
”Tyttö pelkäsi parantajaa pitkine kynsineen ja likaisine vaatteineen. Kun pyysin Manishaa eräässä harjoituksessa kertomaan suurimmista peloistaan, hän listasi noitatohtorin kärkeen”, Neupane sanoo.
Erilaiset parantajat ja noitatohtorit ovat Nepalin maaseudulla edelleen hyvin yleisiä. Monet paikalliset ja etenkin köyhien yhteisöjen jäsenet suosivat heitä esimerkiksi nykyaikaisten lääkärikäyntien sijaan.
Koulunkäynti jatkuu
Kun Manishan pelkojen syy saatiin selville, oli asiasta helpompi puhua. Neupane kannusti tyttöä ja jakoi myös muiden mielenterveysongelmien kanssa kamppailevien onnistumistarinoita osoittaakseen, että pyörtyilykohtauksista ja pelkotiloista voi päästä yli.
Ja niin myös Manisha pääsi. Pyörtyily loppui, kun joku kuunteli häntä. Kohtauksia ei ole tullut enää kuukausiin, mutta tapaamiset jatkuvat edelleen kuraattorin kanssa kerran kuussa. Manisha myös tietää, että jos koulussa alkaa ahdistaa, hän voi hakeutua kuraattorin luokse.
”Aiemmin vain unelmoin tällaisesta elämästä. Elämääni ei hallitse enää pelko”, Manisha sanoo.
Nyt tyttö toivoo pystyvänsä jatkamaan opintojaan, perheen vaikeasta taloustilanteesta huolimatta.
”Uskon, että voin elää paremmin, jopa ansaita rahaa ja saada elämisen arvoisen elämän. Nepalin kielen opiskelu on lempiaineeni. Ja unelma-ammattini on tulla tanssijaksi.”
Nepalissa jopa 25 prosentilla arvioidaan olevan mielenterveysongelmia. Syitä tähän on monia, esimerkiksi perheväkivalta, tuore sisällissota, luonnonmullistukset ja köyhyys.
Teksti: Mimosa Hedberg
