Suomen Lähetysseuran museo Kumbukumbu on auki viimeistä päivää 9.6.2013. Museon toiminta jatkuu kokoelmatyön parissa. Vuonna 2015 kokoelmat luovutetaan Kulttuurien museolle.
Lähetysseuran syyt Kumbukumbun kokoelmien luovuttamiseen ovat kulttuurihistoriallisia ja taloudellisia. Kulttuurien museon kokoelmien osana Lähetysseuran museon esineistöstä tulee osa kansalliskokoelmaa. Tähän Lähetysseuran johto tähtäsi jo viime vuosisadan alussa, kun Kansallismuseo oli rakenteilla.
Kumbukumbun kokoelmiin kuuluu noin 9 000 esinettä ja 100 000 valokuvaa. Aineisto on koottu eri kulttuureista ja maista, joissa Suomen Lähetysseura on toiminut 1800-luvun lopulta nykypäivään. Kulttuurien museon ja Helinä Rautavaaran museon ohella Lähetysseuran museo on maamme kolmas ja niistä vanhin etnografinen museo. Lähetysseuran luovuttama esineistö muodostaa oman kokonaisuuden, Suomen Lähetysseuran kokoelman, joka tulee täydentämään Kulttuurien museon etnografisia kokoelmia.
Esinekeruuta museotyön taustalla
Ensimmäisen afrikkalaisista esineistä koostuneen lahjoituksen Suomen Lähetysseura sai vuonna 1873. Ambomaalla työskennelleet K. E. Jurvelin, Alexander Malmström ja Antti Piirainen lahjoittivat lähetysmuseolle ”Owambo jousia, nuolia ja sotanuijia, Owambo keihäitä, Owambo kirweitä ja kuokkaita, Owambo piippuja ja waimowäenkoreuksia, Owambo astioita, Owambo ohria [- -] ym.” Esineitä kertyi vähitellen lisää ja vuoden 1902 jälkeen seuran haltuun alkoi tulla myös kiinalaista esineistöä.
Museon perustamista edelsi ahkera näyttelytoiminta, kun kotimaahan palanneet lähetystyöntekijät halusivat esitellä työskentelymaansa kulttuuria ja elintapoja. Kokoelmia esiteltiin lähetystapahtumissa ja vuodesta 1911 lähtien kiertävissä näyttelyissä. Silloin Suomea lähti kiertämään ”kiinalais-afrikkalainen” näyttely. Vuosina 1926–28 näyttely uusittiin ja se kiersi Suomea afrikkalais-kiinalaisen näyttelyn nimellä.
Museo perustettiin 1931
Viimeinen sysäys oman museon perustamiselle saatiin, kun yli 50 vuotta nykyisessä Pohjois-Namibiassa työskennellyt lähetystyöntekijä Martti Rautanen kuoli vuonna 1926 ja hänen työhuoneensa irtaimisto luovutettiin Lähetysseuran haltuun.
Lähetysmuseo avattiin yleisölle Suomen Lähetysseuran toimitalossa Helsingin Tähtitorninkadulla 11.1.1931. Ensimmäinen näyttely koostui afrikkalaista ja kiinalaista kulttuuria esittelevistä osiosta.
Uudistettu perusnäyttely avattiin 19.1.2009 Suomen Lähetysseuran 150-vuotispäivän yhteydessä. Museo sai myös uuden nimen Kumbukumbu, Suomen Lähetysseuran museo.
Perusnäyttelyn lisäksi museossa on tällä hetkellä esillä vaihtuva näyttely ”Kun sadetta ei tullut”. Näyttelyyn liittyen keraamikko-kuvataiteilija Leena Mäki-Patola on sijoittanut kaksi teostaan, ”Pilvet” ja ”Uoma”, kokoelmanäyttelyn sisään.
Ilmainen sisäänpääsy
Museo on avoinna tiistaista sunnuntaihin 12–16 ja keskiviikkoisin 12–18, ryhmille sopimuksen mukaan. Museoon pääsee sisään ilmaiseksi sen sulkeutumiseen eli 9.6. asti. Opastus alkaen 35 €. Opastuskierrokset ja ryhmävierailut on varattava ennakkoon, puh 09 1297 343, s-posti kumbukumbu[at]kumbukumbu.fi. Osoite on Tähtitorninkatu 18.