Taiwan on luonnonkaunis saari, jota asuttaneiden alkuperäiskansojen historia yltää jopa 15 000 vuoden taakse. Nykyisin valtaosa Kiinan tasavaltana tunnetun saaren lähes 24 miljoonasta asukkaasta on han-kiinalaisia. Tunnustettuja alkuperäiskansoja on yhteensä 16. Yksi niistä on paiwan-kansa, jonka alueella Lähetysseuran paikalliskumppanin, Taiwanin evankelis-luterilaisen kirkon seurakunta Etelä-Taiwanissa toimii.
Vahvasta alkuperäiskansahistoriasta huolimatta Taiwanin hallitus on alkanut vasta viime vuosina rohkaista alkuperäiskansoja vaalimaan omaa kulttuuriaan. Vahinko on kuitenkin jo tapahtunut.
“Nuori sukupolvi ei enää tunne omaa kulttuuriaan, koska heitä on aiemmin kielletty muun muassa käyttämästä omaa kieltään”, paiwan-seurakuntaa johtava Piya Wu, kiinalaiselta nimeltään Wu Mingyu, sanoo.
Vähemmistökielet saivat kansalliskielen aseman vuonna 2017, jonka ansiosta valtion tulee nyt tukea kymmenien katoamisvaarassa olevien kielten elvyttämistä esimerkiksi opetuksessa.
Taiwanin evankelis-luterilainen kirkko on edistänyt vähemmistöoikeuksia jo paljon ennen tätä. Esimerkiksi paiwan-seurakunnassa lapsille on opetettu paikallista kieltä, kun valtion kouluissa sallittiin ainoastaan mandariinikiina. Ihmisiä on rohkaistu myös puhumaan omaa kieltään uskonnollisissa yhteyksissä ja esimerkiksi Uusi testamentti on käännetty paiwaniksi.
Kunnioitus ja yhteisöllisyys rikkovat raja-aitoja
Piya Wun mielestä seurakunta voi olla aidosti paikallinen yhteisö vain kunnioittamalla sen kulttuuria. Wu ei itse ole paiwan, mutta tuntee paikallisen kulttuurin tavat, paikat ja myös uskonnolliset rituaalit. Tulevaisuudessa hän kuitenkin toivoisi seuraajakseen paikallista johtajaa.
Paiwanit ovat taustaltaan animisteja ja heidän ajattelussaan korostuu luontosuhde sekä usko tämän- ja tuonpuoleisiin maailmoihin, joissa jumalat ja esi-isien henget asuvat. Paikallisissa kylissä vieraillessa voi nähdä perinteisiä toteemipaaluja, joiden kaiverruksissa esimerkiksi kiemurtelee esi-isiä symboloivia käärmeitä.
Kristinusko on usein nähty luonnonuskojen vastavoimana, ja Wun mukaan paiwaneilla on paljon pelkoja sen suhteen, pitääkö kristityksi tullessa esi-isien merkityksestä luopua. Monien kysymys on myös, miten käytännössä päästää irti henkien palvonnasta.
Wu haluaisi vähentää pelkoja, vastakkainasettelua ja kahtiajakoa. Uskonto on hyvin yhteisöllinen asia paiwaneille ja käsitys kristinuskosta muodostuu ihmisten kautta.
”Tärkeää on se, millainen todistus kristityt itse ovat omasta uskostaan”, Wu sanoo.
Wu kertoo, miten jotkut kristityt saattavat neuvoa sukulaisiaan, että kaikista perinteisen uskonnon menoista on luovuttava, jos haluaa käydä kirkossa. Silloin ajatus kristinuskosta tuntuu vaikealta ja kiinnostus yleensä loppuu.
Jos sen sijaan seurakunnan vapaaehtoiset korjaavat jonkun taloa, ihmiset saavat kokemuksen, että seurakunta on osa kylää ja kylä on osa seurakuntaa”, Wu jatkaa.
Isosia paiwan-nuorille
Piya Wu on ylpeä seurakuntansa diakoniasta, käytännön avusta ja kerhoista. Niissä tanssitaan ja soitetaan esimerkiksi ukulelela. Yksi Lähetysseuran ja Taiwanin evankelis-luterilaisen kirkon yhteistyön tavoitteita on vahvistaa luterilaista identiteettiä seurakuntatasolla ja erityisesti nuorten parissa. Myös Piya Wu haluaisi löytää keinon tavoittaa paremmin nuoria. Samalla hän haluaisi kannustaa heitä tutustumaan oman kansansa kulttuuriperintöön. Ongelmana on se, ettei nuoria tunnu kiinnostavan.
“Lapset käyvät paljon kirkolla, koska heille on paljon tekemistä. Mutta nuoria siellä ei näy”, Wu sanoo.
Hän toivoo muutosta vauhdittavan suunnitteilla oleva mentoriverkostoa teini-ikäisillä, jossa jokaisella olisi oma isonen.
”Vähän kuin isosisko tai -veli”, Wu haaveilee.
Lisäksi tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu lisätä eri-ikäisten liikunnallista vapaa-ajan toimintaa.
“Paiwanit rakastavat urheilua, mutta miten saada nuoret jäämään kirkolle sen jälkeenkin? Nuorille pitäisi tarjota jotain, mitä he todella tarvitsisivat.”
Teksti: Salla Ranta ja Anna Peltonen
