Artur Semenov on vasta kolmissakymmenissä. Luterilaiseen seurakuntaan hän löysi tiensä vuonna 2005 nuorisotyön ja kuoron kautta. Rippikoulun käytyään vuonna 2007 hän toimi seurakunnassa nuorisotyöntekijänä. Hän opiskeli Inkerin kirkon teologisessa instituutissa Keltossa ensin nuorisotyötä ja sitten teologiaa. Valmistuttuaan hän palveli Kazanin seurakuntaa pappina ja vuodesta 2019 lähtien kirkkoherrana. Palkkaa työstään hän ei saa, elantonsa hän ansaitsee kokkina.
”Minulla on osa-aikatyö lapsille suunnatussa ruokaprojektissa. Kokin koulutuksen lisäksi minulla on kulttuuri- ja taideyliopistosta hankittu valo- ja videokuvauksen opettajan tutkinto. Vaimoni työskentelee osa-aikaisena englanninopettajana”, Artur kertoo.
Seurakunta toimii vapaaehtoisten voimin
Tatarstanin pääkaupungissa Kazanissa sijaitseva pieni luterilainen seurakunta täyttää ensi vuonna 20 vuotta. Sitä olivat aikoinaan perustamassa Lähetysseuran työntekijät, nyt jo eläköityneet Juha ja Anu Väliaho. Seurakunnan toimintaympäristöä kirkkoherra kuvailee hyvin heterogeeniseksi: kaupungissa on venäläisiä, tataareja ja muita kansallisuuksia.
”Luonnehtisin silti Kazania yleisesti ottaen maallistuneeksi kaupungiksi, joka näkee ortodoksisen kirkon ja islamin osana kulttuurista identiteettiään. Luterilaisuus on Kazanin asukkaiden enemmistön mielestä saksalaisten uskonto. Viime aikoina seurakuntamme on kuitenkin omalla työpanoksellaan muuttanut yleistä mielipidettä.”
Oma kaunis kirkkorakennus on kirkkoherran mielestä yksi seurakunnan vahvuuksista. Muita ovat muun muassa raamattuopetus ja hyvät suhteet kaupungin muiden kristillisten kirkkokuntien kanssa. Seurakunta on aktiivisesti mukana myös Kazanin uskontojen neuvostossa. Kirkossa käy viikoittain noin sata ihmistä ja tilaisuuksia on lähes joka päivä, raamattupiirejä, nuorteniltoja ja niin edelleen. Konserteissa kirkko on täynnä ja ne alkavat hartaudella.
”Suuri osa seurakuntalaisista tekee vapaaehtoistyötä tavalla tai toisella niin paljon kuin heidän aikansa sallii. Tehtäviä on siivoamisesta seminaarien ja rukouspiirien järjestämiseen”, Artur kertoo.
Lähetysseuran Venäjän-työntekijä Andrey Heikkilä kehuu erityisesti Artur Semenovin verkostoitumistaitoja. Hän on luonut suhteita kaupungin viranomaisiin niin, että kaupunki on antanut tukea muun muassa kirkon korjauskustannuksiin.
”Kehitettävää on erityisesti seurakunnan lähetys- ja tiedotustyössä. Meidän pitäisi myös pystyä palkkaamaan vähintään 2–3 ihmistä. Pidemmän päälle seurakuntatyötä ei voi tehdä täysin vapaaehtoisvoimin, kun ihmisten on ansaittava elantonsa muualta, ja perhe ja lepokin vaativat oman aikansa”, kirkkoherra luotsaa tulevaisuutta.
Musiikki ja internet tuovat uusia ihmisiä
Musiikki on yksi asia, joka on tehnyt seurakuntaa tunnetuksi laajemmaltikin. Lähetysseuran tuella hankitut urut ovat poikineet yhteistyötä konservatorion kanssa ja urkukonsertit vetävät kirkon täyteen. Konservatorion opiskelijat käyvät kirkossa harjoittelemassa lähes päivittäin. Kirkon ovet ovat aina auki, ihmiset tulevat kuuntelemaan musiikkia ja jäävät keskustelemaan.
Korona-aikana kirkkoon on hankittu myös Lähetysseuran tuella tietokone, kamerat ja muut laitteet jumalanpalvelusten, keskustelutilaisuuksien ja raamattutuntien välittämiseksi verkon kautta. Ne ovatkin osoittautuneet suosituiksi. Joitakin tilaisuuksia on katsottu jopa kymmenen tuhatta kertaa. Tämän kokemuksen innostamina myös muut Lähetysseuran tukemat Keski-Venäjän seurakunnat ovat saamassa välineet digiloikan ottamiseen.
Lähetysseuran taloudellinen tuki Keski-Venäjän seurakunnille lakkaa vuoden 2022 lopussa. Viimeiset vuodet Andrey Heikkilän päätehtävänä onkin ollut auttaa seurakuntia vahvistamaan omavaraisuuttaan ja hallinnollista osaamistaan. Vielä on tehtävää, mutta asiat ovat edenneet hyvään suuntaan, mistä esimerkkinä on kirkon korjauskin.
”Seurakunta on saanut puolet vaadittavista varoista kaupungilta, puolet he ovat keränneet muulla tavoin. Meiltä he eivät ole pyytäneet muuta kuin konsulttiapua.”
Teksti Kirsi Elo
Kuvat Andrey Heikkilä ja Kazanin seurakunnan kuvapankki
