Suomen Lähetysseura ja Kuopion Puijon seurakunta järjestivät Kauneimmat virret -yhteislaulutilaisuuden Puijon kirkossa sunnuntaina 27.4. Lähetysseura on toimittanut Kauneimpia virsiä varten lauluvihkon, joka sisältää kuusi virsivihkoon ehdolla olevaa laulua. Vihossa kerrotaan myös Senegalin kirkon musiikkityöstä.
Puijon kirkon laulutilaisuus oli toinen Kauneimmat virret –tapahtuma. Osallistujia oli yli 50. Miehensä kanssa laulamaan tullut eläkkeellä oleva opettaja Terttu Jalkanen nautti yhdessä laulamisesta.
– Töissä lauloin paljon lasten kanssa. Nyt kun sitä ei enää pääse tekemään päivittäin niin täytyy käyttää kaikki vastaan tulevat mahdollisuudet yhteislauluun.
Tilaisuuden juonsi Puijon kirkkoherra Jaana Marjanen. Hän on myös virsikirjan lisävihkon toimikunnan jäsen. Marjanen oli tyytyväinen Lähetysseuran lauluvihkoon.
– Edustaa oikein monipuolisesti lisävihkon valikoimaa, hän kommentoi.
Puijon yhteislaulutilaisuudessa nautittiin musiikista monipuolisesti. Uusien virsiehdokkaiden lisäksi laulettiin yleisön toivevirsiä sekä kuultiin kaksi sellistin ja pianistin musiikkiesitystä. Tilaisuudessa kerrottiin Senegalin kirkon musiikkityöstä ja kerättiin työhön kolehti. Loppurukouksessa muistettiin myös edellisenä päivänä sattuneen Nepalin maanjäristyksen uhreja sekä rukoiltiin Lähetysseuran alueella olevien työtekijöiden puolesta.
Marjasen mukaan Kauneimmat virret –tapahtumia saatetaan hyvin nähdä Puijossa uudelleenkin.
– Kyllä tästä tapahtumasta huomaa, että ihmiset tulevat todella mielellään kirkkoon laulamaan. Jäi sellainen tuntuma, että näitä olisi mukava järjestää uudestaan, hän sanoo.
Virsikirjan lisävihko tuo nykyisen virsikirjan rinnalle uusia virsiä. Lisävihko on kirkolliskokouksen käsittelyssä. Alustavan tiedon mukaan uusi virsien lisävihko olisi käytössä adventtina 2016.
Teksti: Maria Palmusaari