Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Kauneimmat Joululaulut toivat yli miljoonan kehitysmaiden äideille

 
 

Viime joulun Kauneimmat Joululaulut -kampanja teki erinomaisen hyvää niin laulajille kuin kehitysmaiden äideillekin. Kampanjan tulos on 1 009 000 euroa, mikä on 24 000 euroa edellistä vuotta parempi. Yli miljoonan euron tulokseen on Kauneimpien Joululaulujen yli 40-vuotisessa historiassa päästy aiemmin kaksi kertaa, vuosina 2008 ja 2011.

Suomen Lähetysseura kiittää lämpimästi kaikkia laulutilaisuuksiin osallistuneita ja keräykseen lahjoittaneita.

Vuoden 2014 Kauneimmat Joululaulut -kampanjan tuotto käytetään kehitysmaiden äitien hyväksi tehtävään työhön. Naisten hyvinvoinnin ja tasa-arvon edistäminen on yksi Lähetysseuran koko työn läpileikkaavista teemoista. Kaikessa toiminnassa kiinnitetään huomiota naisten ja tyttöjen osallisuuteen sekä heidän elämänedellytystensä parantamiseen. Naiset ja tytöt jäävät helposti syrjään, mikäli heidän erityiskysymyksiään ei aktiivisesti oteta esiin.

Seurakunnista kantautuneiden uutisten perusteella Kauneimmat Joululaulut -tilaisuuksien suosio jatkaa edelleen kasvuaan. Myös Kauneimmat Joululaulut -messua vietettiin ahkerasti. Joulun alla julkaistu yliopistotutkimus kertoi, että Kauneimmat Joululaulut -tilaisuudet ovat ihmisille vahvasti yhteisöllinen ja tunteita herättävä tapahtuma. Siihen osallistutaan monen sukupolven voimin ja muistoissa ovat läsnä myös edesmenneet sukupolvet ja lapsuuden joulut.

Tuttu laulu jatkaa suosikkina

Joululauluäänestyksessä ykkös- ja kakkossijan valtasi sama kaksikko kuin viime vuonna, Sydämeeni joulun teen ja Varpunen jouluaamuna. Kolmanneksi kiilasi jo viime vuonna huiman nousukiidon tehnyt Taivas sylissäni, jolle hävisivät vain niukasti Sylvian joululaulu ja Tulkoon joulu. Kärkiviisikko sai yli puolet kaikista annetuista äänistä.

Kuudennen sijan vei En etsi valtaa, loistoa ja seitsemänneksi tuli Maa on niin kaunis, Kauneimmat Joululaulut -kampanjan viimevuotisen suojelijan, presidentti Tarja Halosen, henkilökohtainen suosikkilaulu.

Äänestäneiden kesken arvottiin Esla-potkukelkka ja kolme Kauneimmat joululaulut -nuottikirjaa. Kelkka jäi pääkaupunkiseudulle, nuottikirjat matkasivat Vantaalle, Kuopioon ja Kotkaan.

www.kauneimmatjoululaulut.fi