Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Kauneimmat Joululaulut -tilaisuuksissa kokeillaan kolehdin keruuta maksupäätteellä

Lähetysseura on pitänyt kolehtimaksupäätettä esillä kahtena vuonna myös vuosijuhlillaan eli Valtakunnallisilla Lähetysjuhlilla. Kuva Marjatta Kosonen
Lähetysseura on pitänyt kolehtimaksupäätettä esillä kahtena vuonna myös vuosijuhlillaan eli Valtakunnallisilla Lähetysjuhlilla. Kuva Marjatta Kosonen

Lauttasaaren kirkossa voi joulukuussa osallistua Kauneimmat Joululaulut -tilaisuuksien kolehtiin myös maksukortilla. Kauneimmat Joululaulut -tilaisuudet ovat seurakuntien ja Lähetysseuran järjestämiä tilaisuuksia, joissa kerätään kolehti Lähetysseuran ulkomaantyölle. Tulevana jouluna kohteena ovat kehitysmaiden äidit ja lapset.

– Tavoitteena on antaa mahdollisuus osallistua myös niille, joilla ei ole käteistä mukana. Kortilla maksaminen on Suomessa yleistynyt aika tavalla, kertoo kirkkoherra Juha Rintamäki Kirkko ja kaupunki -lehdessä.

Korttimaksamiseen käytetään iZettle-maksupäätesovellusta, jota Lähetysseura on pitänyt esillä kahtena vuonna myös vuosijuhlillaan eli Valtakunnallisilla Lähetysjuhlilla.

Maksupääte ei toki syrjäytä perinteistä kolehtihaavia, vaan tulee siihen rinnalle. Kyseessä on kokeilu, seurakuntalaisten palaute ratkaisee jatkon.

Korttimaksu antaa maksajalle mahdollisuuden valita useammasta kolehdin kohteesta. Maksupäätteen valikkoon on otettu muutama eri Lähetysseuran hanke, jotka liittyvät tulevan joulun teemaan eli kehitysmaiden äitien ja lasten hyväksi tehtävään työhön.

Lue lisää Kirkko ja kaupunki -lehdestä.

Aihetta ovat käsitelleet myös mm. Helsingin Sanomat ja Yle

www.kauneimmatjoululaulut.fi