Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Kauneimmat joululaulut soivat taas pian

Kauneimmat joululaulut -vihkon kansi/logo löytyy lehdistökäyttöön tekstin alta liitteenä.
Kauneimmat joululaulut -vihkon kansi/logo löytyy lehdistökäyttöön tekstin alta liitteenä.

Ensimmäisenä adventtina se alkaa jälleen. Kauneimpia joululauluja on laulettu Suomen seurakunnissa jo kohta neljäkymmentä vuotta. Suomen Lähetysseuran vuonna 1973 hiljaista 3. adventtisunnuntaita varten ideoimasta joululaulutapahtumasta on kasvanut ilmiö, joka saa kirkot pullistelemaan ihmisistä. Kauneimmat joululaulut -tilaisuudet kokoavat vuosittain yli miljoona osallistujaa.

Seurakunnat järjestävät adventin ja loppiaisen välillä satoja laulutilaisuuksia kirkoissa ja muissa paikoissa. Myös ulkomailla asuvat suomalaiset kokoontuvat innokkaasti laulamaan yhdessä. Kauneimmat joululaulut ovatkin nimenomaan yhteislaulutilaisuuksia. Yhtenä syynä suosioon on se, että niissä kaikki uskaltavat laulaa.

Vanhat rakkaat laulut

Suomen Lähetysseura on lähettänyt yli 800 000 joululauluvihkosta seurakuntiin ja ulkomaille 20 eri maahan.

Vihkoset ovat seurakunnille ilmaisia, mutta tilaisuuksissa kootaan kolehti joko seurakunnan omalle nimikkotyölle Suomen Lähetysseuran kautta tai Lähetysseuran joulukeräykselle, jonka tuotto tänä vuonna käytetään kehitysmaiden perheiden hyväksi. Viime vuoden kolehdit tuottivat 628 000 euroa.

Vihkosen sivuilta löytyvät tuttuun ja turvalliseen tapaan ne kaikkein rakkaimmat ja perinteisimmät joululaulut. Pientä kierrätystä valikoimassa on vuosittain, mutta suurta vaihtelua ei sallita. Suomalaisilla on hyvin vankat mielipiteet siitä, mitkä laulut vihkosta on ehdottomasti löydyttävä joka vuosi. Niinpä mukana ovat takuuvarmasti Varpunen jouluaamuna, Sydämeeni joulun teen ja Sylvian joululaulu. 24 laulun joukossa ainoa nyt ensimmäistä kertaa vihkossa oleva on norjalaista alkuperää oleva Loistaa, jonka suomalaiset sanat ovat Anna-Mari Kaskisen käsialaa.

Ensi vuonna Kauneimpia joululauluja lauletaan 40. kerran ja juhlavuoden kunniaksi on jo ajateltu tehtävän vähän tavallista laajempi vihkonen. Muitakin juhlavuosisuunnitelmia on jo työn alla.

Oma radiokanava ja karttapalvelu

Uutta tänä vuonna on Kauneimmat joululaulut -nettiradiokanava, joka käynnistyy ensimmäisenä adventtina 27.11. Lähetysseura toteuttaa sen yhteistyössä pääkaupunkiseudun seurakuntien mediatoimituksen eli Toivontuottajien Jouluradion kanssa. Radiokanava löytyy osoitteesta www.kauneimmatjoululaulut.fi, ja siellä voi kuunnella Kauneimpia joululauluja viimeisten 40 vuoden ajalta aina 27.12. asti.

Kauneimpien joululaulujen -verkkosivuilta löytyy nyt myös kartta, johon seurakunnat voivat merkitä omat tilaisuutensa ja niiden pitopaikat. Verkkopalvelun tarkoituksena on parantaa tapahtumien löydettävyyttä ja samalla helpottaa paikallisseurakuntien tapahtumatiedotusta. Verkossa olevan kalenterin avulla lauluintoiset voivat löytää heitä itseään lähinnä olevan laulupaikan.

Luonnollisesti Kauneimmilla joululauluilla on myös oma Facebook-sivunsa, joka viime joulun alla keräsi hyvän matkaa yli viisi tuhatta fania.

Kauneimpien joululaulujen nettisivuilla voi myös käydä äänestämässä oman suosikkilaulunsa. Muutakin palautetta voi antaa, kaikki luetaan, mutta kaikkea ei voi vihkossa huomioida – samat laulut kun saavat palautetta sekä puolesta että vastaan.

www.kauneimmatjoululaulut.fi

Joulukeräys