Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Kauneimmat Joululaulut ilahduttivat ohikulkijoita Kampin ostoskeskuksessa 9.12.

Aamuvarhaisella esiintyivät Kauppakorkeakoulun Ylioppilaskunnan Naislaulajan ja enkelisiipinen Maria Palmusaari hymyili ystävällisesti ohikulkijoille ja keräsi lahjoituksia kehitysmaiden äideille. Kuva Kirsi Elo
Aamuvarhaisella esiintyivät Kauppakorkeakoulun Ylioppilaskunnan Naislaulajan ja enkelisiipinen Maria Palmusaari hymyili ystävällisesti ohikulkijoille ja keräsi lahjoituksia kehitysmaiden äideille. Kuva Kirsi Elo

Kauneimmat Joululaulut jalkautuivat Kampin ostoskeskukseen usean kuoron voimin tiistaina 9.12. Tarkoituksena oli ilahduttaa työmatkalaisia aamu- ja iltapäiväruuhkan aikaan sekä muistuttaa, että nyt on se aika vuodesta, kun kaikki voivat laulaa.

Aamulla klo 8–9 esiintyi KYN eli Kauppakorkeakoulun Ylioppilaskunnan Naislaulajat, jotka lähtivät mukaan siksi, että he haluavat tukea erityisesti kehitysmaiden äitien taloudellisia oikeuksia. Kauneimpien Joululaulujen teemahan on tänä vuonna kehitysmaiden äidit, mitä tuotiin myös Kampin tempauksessa esille muutamalla isolla kuvalla Nepalista.

Iltapäivällä klo 15.30–17.30 Kampissa esiintyi useampia kuoroja: Symbioosin kuoro, Naiskuoro Helmi, laulajia Roihuvuoren seurakunnan Kamarikuoro Cantiamosta sekä Suomen Lähetysseuran Furaha-kuoro.

Kiireiset työmatkalaiset pysähtelivät harvakseen kuuntelemaan laulua, mutta monet ottivat Kauneimmat Joululaulut -esitteen ja jotkut pudottivat myös lahjansa kehitysmaiden äideille enkelisiipisten kerääjien lippaaseen.