Elipä kerran pieni ja matalamielinen mies nimeltään Sakkeus. Hän oli ammatiltaan veronkerääjä ja asui vanhassa Jerikon kaupungissa Jerusalemin itäpuolella Palestiinassa.
Sakkeus oli saanut vanhempiensa toiveesta nimen, joka merkitsi oikeamielistä. Oli kohtalon ivaa, että kävi juuri päinvastoin.
Hän värväytyi roomalaisen miehitysvallan palvelukseen veronkantajaksi, koska näki siinä mahdollisuuden vaurastua itse. Hänestä kehittyi ovela, katala ja laskelmoiva virkamies, joka peri veroja enemmän kuin miehitysvalta vaati.
Ylimääräiset verovarat hän piti itsellään, mikä oli hänen ammattikuntansa ja yhteiskuntaluokkansa omaksuma maan tapa. Häntä ei haitannut juurikaan, että publikaanien yhteiskuntaluokan jäsenenä, mutta samalla juutalaisena, hänet nähtiin kansansa petturina ja roomalaisten hännystelijänä.
Koulukiusatun kosto
Mitäpä tuosta, olihan hän tottunut entisenä koulukiusattuna selviämään pilkan, halveksunnan ja vihamielisyyden ilmapiirissä. Mitä enemmän hän sai varastoon kerättyä rahaa, sitä harvemmin muistui mieleen lapsena ja nuorena koettu pilkka ja syrjintä.
”Kääpiö” oli nimi, jolla häntä kutsuttiin useammin kuin Sakkeus. Sakkeus oli niin tottunut potkiskelemaan kiviä jalkapallokentän laidalla muiden pelatessa, että siinä oli hyvin aikaa miettiä miten joskus maksaisi korkojen kera takaisin sen, että hän ei saanut kuulua porukkaan.
Urallaan Sakkeus eteni verojohtajaksi, ja niin tuottoisa Jerikon tulliasema oli täysin hänen vallassaan. Nyt rikastumisen hidasteena ei olisi muuta kuin oma häveliäisyys ja mahdollinen huono omatunto – mutta nämä eivät olleet vaivanneet Sakkeusta enää aikoihin.
Sen sijaan häntä kaihersi se, ettei hän ollut enää miesmuistiin saanut kutsua yhteisiin juhliin, häihin tai hautajaisiin. Yksinäisyys, osattomuus ja ilottomuus valtasivat usein Sakkeuksen mielen hänen kääntyillessään öisin vuoteellaan unta saamatta.
Edes sukulaisiin hänellä ei ollut yhteyttä – miksipä olisi, koska hän ei ollut tervetullut enää heidän seuraansa. Vanhat vanhemmatkin häpesivät ja surivat häntä, ja se teki hänen olonsa joskus poikkeuksellisen epämiellyttäväksi.
Kosto, jonka hän näin huolellisesti oli valmistellut entisille ikätovereilleen, ei enää maistunutkaan makealle. Rahaa oli, mutta sen tuoma lohtu tuntui jo kylmältä. ”Olisipa jotakin muuta”, hän huomasi miettivänsä hiljaisina hetkinä.
Ihmeidentekijä tulossa
Sitten koitti päivä, jolloin Sakkeuksen korviin kantautui uutinen: tunnettu ihmeidentekijä, fariseusten ja saddukeusten ärsyttäjä, profeetta Nasaretista oli tulossa Jerikoon esittelemään ihmeitään. Jospa Sakkeuskin saisi nähdä jonkun mehevän ihmeteon, kepin muuttamisen käärmeeksi, sairaan paranemisen tai kolikon katoamisen.
Tämän Jeesus Nasaretilaisen kuljeskelua pitkin ja poikin ei voinut todellakaan sanoa huomaamattomaksi: missä tahansa hän liikkui, siellä tungeksi ihmisiä laumoittain. Kullakin omat toiveensa ja tarpeensa mielessään, ja Sakkeuksen toive oli nyt vain nähdä tämä kuuluisuus.
Sakkeus sulki verotoimiston ja lähti kiiruhtamaan sinne, minne muutkin. Toisten perässä tungeksiessaan, tuntiessaan ihmiset ympärillään hänet valtasi tunne: tällaista oli olla toisten kanssa samaa asiaa toimittamassa, samaan suuntaan matkalla ja osa samaa joukkoa.
Tätä hän ei ollut kokenut aikoihin muiden kuin toisten veronkerääjien kanssa – mutta sitäkin yhteenkuuluvuuden tunnetta nakersi aina ulkopuolisuuden tunne muuta maailmaa kohtaan.
Viikunapuuhun Jeesusta vastaan
”Mutta mitä kirottua, enhän minä näe mitään täältä toisten selkien takaa. Tämä mitätön, lyhyt varteni pettää minut taas enkä todellakaan näe muuta kuin pölypilven jossain etäällä. Häipyisitte, mokoma rahvas!”
Samassa Sakkeus äkkää kauempana kookkaan sykomoriviikunapuun. Arvokkuutensa ja asemansa unohtaen hän juoksee, minkä keski-ikäisen jaloistaan saa irti. Kipuaminen puuhun tapahtuu vanhasta muistista, olihan hän jo poikasena oppinut pakenemaan kiusaajiaan samaan sykomoriviikunapuuhun.
”Nasaretilainen jo lähestyy tietä pitkin ja on tuotapikaa kohdallani. Kas vain, aivan tavallisen näköinen juutalainen mies. Vielä kun hän pysähtyisi kohdalleni ja tekisi jonkun upean tempun nähteni.”
”Sakkeus, tule kiireesti alas!”
”Ahaa, hän tietää kuka minä olen ja haluaa varmaan tehdä vaikutuksen esittämällä jonkun erityisen ihmeen nähteni. Paras tehdä kuten hän sanoo.”
”Aion tulla tänään vieraaksesi illalliselle”.
Rakastava katse
Sakkeuksen jalat melkein pettävät hänen kuultuaan sanat, joita kukaan ei ole sanonut hänelle aiemmin. Kädet alkavat hikoilla ja jokin kuristaa hänen kurkkuaan. Kukaan ei ole aikoihin katsonut häntä silmiin. Kukaan ei ole koskaan katsonut häntä noin läpitunkevasti ja kaiken sen nähden, mitä hänen sisällään on.
”Hän katsoo minua. Eikä tuossa katseessa ole inhoa, halveksuntaa eikä sääliä, vaan pelkkää rakkautta ja hyväksyntää. Tältäkö se tuntui, kuin äiti katsoi minua vastasyntyneenä ilo, kiitollisuus ja rakkaus silmissään?”
Sakkeus nielaisee. Hänet valtaa tieto siitä, että tämän katseen jälkeen kaikki on hänen elämässään toisin. Selvittyään järkytyksestään hän lähettää kiireesti sanan kotiinsa:
”Valmistakaa paras juhlaruoka mitä kotoani löytyy. Valitkaa lihavin karitsa ja valmistakaa maistuvin paisti yrtein ja maustein. Paistakaa tuoksuvin leipä. Valitkaa kallein ja vanhin viini. Leipokaa herkullisin hunajakakku mitä osaatte! Jeesus Nasaretilainen on tulossa luokseni illalliselle!”
”Olen kohdannut Pyhän”
Kansan puoleen kääntyen Sakkeus jatkaa:
”Ja te, jotka nyt moititte Vapahtajaani siitä, että hän ei näe syntisyyttäni koska on valinnut minut isännäkseen, teille minä sanon näin: minä tiedän, kuka minä olen ja mitä minä olen tehnyt, ja niin tietää tämä Nasaretilainenkin.
Hänellä on valta päästää minut synneistäni ja pahuudestani, ja sen hän on juuri tehnyt. Hänellä on valta armahtaa minut, ja sen hän on juuri tehnyt. Hänellä on valta muuttaa minut toisenlaiseksi ihmiseksi, ja sen hän on juuri tehnyt.
Hänellä on valta muuttaa menneisyyteni ja tulevaisuuteni, ja sen hän on juuri tehnyt. Hänellä on valta parantaa häpeäni, osattomuuteni, yksinäisyyteni ja sivullisuuteni, ja sen hän on juuri tehnyt.
Ja jotta te uskoisitte sanani, kuulkaa vielä: puolet omaisuudestani minä jaan köyhille, ja jokainen, jolta olen kiskonut liikaa veroja, saa ne nelinkertaisesti takaisin. Tulkaa toimistolleni huomenna, niin näette että puhun totta.
Minä korjaan, mitä olen väärin tehnyt, enkä enää koskaan palaa pahoille teilleni. Minä kannan vastuuni siitä, mitä olen jerikolaisille tehnyt. Tästä lähtien olen nimeni mittainen mies, Sakkeus Oikeamielinen.
Tästä päivästä eteenpäin, olen hänen tiensä kulkija. Olen kohdannut Pyhän, itsensä Jumalan voiman tässä Nasaretilaisessa, ja hän on muuttanut minut ja hän voi muuttaa teidätkin.”
Kati Kemppainen, missiologian erityisasiantuntija
