Kristilliset joululehdet tarjoavat vaihtoehdon sisustamiseen ja jouluherkkuihin keskittyville kaupallisille lehdille. Joululehtiä annetaan lahjaksi sukulaisille ja ystäville ja seurakunnat muistavat niillä erityisesti vanhuksia. Suomen Lähetysseuran ja Kotimaan yhteinen lehti Tulkoon joulu kertoo ensimmäisen joulun tavoin suuresta rakkaudesta ja pelastuksesta, hyvästä sanomasta.
Kun talvi tulee kesämökille
Lehti sisältää juttuja niin menneiden vuosien jouluperinteistä kuin uusistakin, Paunulanmäen maatilan valmistautumisesta jouluun Savonlinnassa, sairaalapappi Hanna Hella-Aron työstä ja jumalanpalveluksista eri puolilla maailmaa. Lehdessä on lähetystyöntekijä Anja Markkasen hartaus Bangkokista Thaimaasta.
Adventin aikana voi lukea vaikka siitä, mitä tapahtuu tyhjilleen jääneessä kesämökissä joulun aikaan. Tositarina Sylvia-tyttösen joulusta vie sotavuosiin, kun isä oli rintamalla.
Joululehdillä pitkät perinteet
Suomen Lähetysseuran joululehdellä on pitkät perinteet. Se ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1905 nimellä Tulkoon valtakuntasi. Lehteä tehtiin myös sotavuosina, nykyistä suurikokoisempana mutta ohuempana.
Kotimaan joululehti alkoi ilmestyä 1910-luvulla nimellä Kotimaan Joulu. Kotimaa ja Suomen Lähetysseura ovat tehneet yhteisen joululehden nyt neljä kertaa.
Tulkoon joulu 2013 -lehden voi ostaa Helsingissä Lähetysseuran itsenäisyyspäivämyyjäisistä (6.12), Basaari-myymälästä (Tähtitorninkatu 18) tai Sacrumin myymälästä (Hietalahdenranta 13). Sen voi tilata myös Basaarin verkkokaupasta. Lehden hinta on 6 euroa.