Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Janetta Vettenranta Transparency International Suomen hallitukseen

Kirkollisen työn koordinaattori Janetta Vettenranta Suomen Lähetysseurasta on nimitetty Transparency International Suomen hallituksen jäseneksi.

Transparency International (TI) on vuonna 1993 perustettu kansalaisjärjestö, joka tarkkailee korruptiota ja julkaisee vuosittain korruptioindeksin. Järjestön päämaja on Berliinissä Saksassa ja sillä on paikallisyhdistyksiä yli sadassa maassa, myös Suomessa.

TI työskentelee yhdessä hallitusten, yritysten ja kansalaisten kanssa, jotta vallan väärinkäyttö, lahjonta ja korruptioksi luettavissa olevat salaiset sopimukset loppuvat. Sen tavoitteena on maailma ilman korruptiota, ja se vaikuttaa aina kaukaisimmista maaseutukylistä korkeimpiin toimielimiin asti.

Suomen TI on perustettu vuonna 2003. Se toimii yhteistyössä eri järjestöjen ja toimijoiden kanssa, antaa lausuntoja päätöksistä ja aloitteista sekä vaikuttaa aktiivisesti avoimuuden ja läpinäkyvyyden puolesta. Taloudellinen oikeudenmukaisuus ja sen vahvistaminen on tärkeä teema myös Lähetysseuran uudessa strategiassa.

Transparency International Suomi