Kuka on tämä pienikoinen, eksoottisen tumma nainen, joka tuli Lähetysseuraan ulkoministeriöstä kahdeksan vuotta sitten ja ryhtyi vahvalla otteella kehittämään Lähetysseuran hallintoa?
Alkuvaiheessa oli vaikea selittää, mitä tekemistä hallinnon uudistamisella ja korruption vastaisella toiminnalla on kirkon kanssa, jolla on satavuotiset perinteet lähetystyöstä kaikkialla maailmassa.
Janetta Vettenrannan tavoitteena oli kehittää pitkäjänteistä, suunnitelmallista työtä, jonka tuloksia pitää pystyä arvioimaan ja mittamaan. Tämä oli myös Lähetysseuran johdon linjaamien kehittämissuunnitelmien mukaista.
Hän alkoi kehittää hallintoa siltä pohjalta, että ensin tutkitaan ja ymmärretään kohteena oleva ympäristö ja ketkä siinä ympäristössä ovat heikoimmassa asemassa. Sitten selvitetään, mitä nämä ihmiset tarvitsevat ja määritellään, missä hankkeen pitäisi olla kahden tai kuuden tai kymmenen vuoden kuluttua.
”Vasta sitten määritellään, miten pääsemme tavoitteeseen ja kuinka paljon hanke vaatii varoja.”
“Kaikkea ei edes tule mitata”
Kirkot ovat kehittyneet teologian ympärille, eikä hallinto ole ollut niiden ykkösasia.
”Jos kirkon pitää olla avoin kaikille ihmisryhmille, että Pyhä Henki voi tulla ihmiseen, miten mitata avoimuutta ja Pyhää Henkeä? Kaikkea ei edes tule mitata. Mysteerille on aina oma sijansa, eikä sitä ole tarkoituskaan laittaa näihin raameihin”, Janetta sanoo.
Hän oli aiemmin muun muassa Transparency Internationalin hallituksen ja Suomen virkamieseettisen neuvottelukunnan jäsen.
”Kirkon piirissä monien on vaikea ymmärtää korruption vastaisen työn ja hallinnon yhteyttä kristillisiin arvoihin.”
”Hyvä hallinto on sen selkärangan vahvistamista, että koko toteutettu työ on läpinäkyvää ja tapahtuu oikeudenmukaisesti ja tuloksellisesti ja vastaa työn keskiössä olevan ihmisen tarpeisiin. Itselleni nämä edustavat Raamatusta kumpuavia kristillisiä arvoja. Raamatussa on useita moderneja hallinnon viittauksia”, Janetta kertoo.
Tampereelta Wienin kautta Joensuuhun
Janetta syntyi Tampereella yrittäjäperheeseen. Vanhempien lisäksi kaikki lähisukulaisetkin olivat yrittäjiä. Kaikki tekivät pitkää työpäivää. Ympäripyöreistä päivistä tuli hänelle normaalin työntekemisen malli.
Janetta oli seitsemänvuotias, kun vanhemmat erosivat ja hän jäi asumaan äidin kanssa. Siinä vaiheessa talous meni hyvin tiukalle. Äiti piti kiinni siitä, että kotia ei myydä. Hän teki pahimmillaan kolmea työtä ja tosi pitkiä päiviä. Lapsen oli pakko olla itsenäinen ja pärjäävä.
”Jo varhain mietin epäoikeudenmukaisuutta ja ihmisten huonoa tilannetta ja vannoin, että lähden auttamaan heti kun mahdollista.”
Ylioppilaskirjoitusten jälkeen Janetta läksi kahdeksi vuodeksi kiertelemään pitkin poikin Eurooppaa, vailla pienintäkään huolta toimeentulosta. Hän pysähtyi milloin missäkin, oli tarjoilijana Hannoverissa ja Innsbruckissa, huonesiivoojana, töissä kongressitalossa. Vaellus päättyi Wieniin, jossa hän aloitti psykologian opiskelun yliopistossa.
Janetta oli jo varhain ajatellut haluavansa psykologiksi, mutta Wienissä hän kiinnostui myös antropologiasta.
Parin vuoden kuluttua Janetta palasi Suomeen, mutta paluu lähtöruutuun Tampereelle ei houkutellut, ja hän aloitti antropologian opiskelut Joensuun yliopistossa.
Teksti: Vuokko Pentzin
Miten Janetta Vettenrannan polku johti Lähetysseuraan ja mitä tapahtui, kun hän liukastui resque-koiran kanssa rappusissa heti Kyprokselle asetuttuaan? Lue koko juttu helmikuun 2022 Lähetyssanomista. Alla olevasta linkistä voit tilata ilmaisen näytenumeron tai tarttua tutustumistarjoukseen!
Tilaa Lähetyssanomat