Gambian evankelisluterilaisen kirkon ensimmäiset papit vihittiin virkaansa sunnuntaina 25. marraskuuta. Vihkimisen suoritti Senegalin luterilaisen kirkon presidentti Abdou Thiam.
Pariskunta Fatima Bass Thomas ja Samuel S. Thomas opiskelivat teologiaa neljän vuoden ajan Tansanian kirkon Tumaini-yliopistossa Makumirassa. Heidät vihittiin papeiksi Brikaman kaupungin katolisessa Mary School -koulussa. Pastori Abdou Thiamia avustivat pappisvihkimyksessä pastori Dirk Stadtlander Amerikan evankelisluterilaisesta kirkosta, Suomen Lähetysseuran aluepäällikkö rovasti Tor-Erik Store sekä pappeja Senegalin luterilaisesta kirkosta.
Kirkko syntyi afrikkalaisen lähetystyön tuloksena
Senegalin luterilaisen kirkon edellinen presidentti Pierre Sène kertoi, että pappisvihkimys oli pitkän kehityksen tulos. Luterilaisuus tuli alun perin Gambiaan Nigerian luterilaisen kirkon lähettämien työntekijöiden kautta. Vähitellen Gambian luterilaiset aloittivat yhteistyötä Senegalin luterilaisen kirkon kanssa.
-Sanoin jo varhaisessa vaiheessa, että kirkon tulevilla papeilla pitää olla teologinen koulutus, muistelee Pierre Séne.
Kun Fatima ja Samuel Thomas opiskelivat Tansaniassa, Senegalin luterilaisen kirkon pappi Moussa Marone kävi Gambiassa jakamassa ehtoollista messussa ja kastamassa.
Evankeliumi leviää lähialueille paikallisilla kielillä
Uudet papit voivat nyt aloittaa seurakuntatyötä Gambiassa. Kirkossa on noin 1500 kastettua jäsentä, ja evankeliumin eteenpäin viemiseen on suuri halu. Kirkon jäsenet kantavat huolta myös Etelä-Senegalin Casamancen alueesta ja eteläisestä naapurimaasta Guinea Bissausta. Vaikka Gambian virallinen kieli on englanti ja Senegalin ranska, paikalliset kielet yhdistävät alueen asukkaita.
Vihkimistilanteessa kaikkia pappeja ja evankelistoja kehotettiin rukoilemaan omalla kielellään. Niinpä luterilaiset, metodistit ja helluntailaiset rukoilivat englanniksi, ranskaksi, wolofiksi, sereeriksi ja kielillä – sekä hiljaa ruotsiksi.
Pappisvihkimykseen kuului myös muita afrikkalaisia piirteitä. Abdou Thiam kehotti lopuksi avustavia pappeja antamaan pyhän suudelman vastavihityille papeille. Sen jälkeen hän itse laskeutui alttarilta ja pisti afrikkalaisittain tanssiksi senegalilaisen kuoron edessä. Tanssiin yhtyivät myös seurakuntalaiset ja sukulaiset, ja pian paikka kuhisi tanssivia ja laulavia ihmisiä.
Kirkkojenvälistä yhteistyötä
Messun jälkeen paikallinen helluntaikirkon pappi kertoi, että Gambiassa on hyvä kirkkojenvälinen yhteistyö.
-Täällä on vähän kristittyjä, ja islamin voima on niin vahva, että tarvitsemme toistemme tukea ja rohkaisua. Meillä ei ole varaa kysellä, mistä kirkosta olet, vaan olemme yhtä Kristuksessa. Toivon, että Fatima ja Samuel löytävät pian paikkansa kristittyjen yhteisössä.
Gambian evankelisluterilainen kirkko voi nyt etsiä paikkaansa myös luterilaisessa yhteisössä. Senegalin luterilaisen kirkon kanssa se on tehnyt yhteistyötä jo vuosia.
Lähetysseuran tukema kummilapsityö laajenee lähiaikoina myös Gambiaan. Luterilaisen maailmanliiton jäseneksi pääsemisen ehto on, että kirkolla on omia pappeja. Sen ehdon Gambian kirkko nyt täyttää.
Tor-Erik Store
(käännös: Paula Laajalahti)