Exit julkaisee uuden Kauneutta ja kipua -albumin 9.10., ja lähtee loka-marraskuussa samannimiselle levynjulkaisukiertueelle kirkkoihin ympäri Suomen. Jo 15. albuminsa julkaiseva Exit vetää konsertteihin usein kirkot täyteen väkeä niin yli sukupolvi- ja kun kirkkokuntarajojenkin.
Uusi levyn teema kertoo siitä matkasta, jonka soittajat ovat tehneet tähän päivään mennessä.
– Lauluissa välähtävät sekä elämän arkinen kauneus, että sairaus ja jopa kuoleman läsnäolo. Kauneutta jokainen tarvitsee, jotta jaksaisi, mutta elämää ei voi ymmärtää ilman kipua. Kauneus ihastuttaa, mutta kipu koskettaa. Molemmat ääret liittyvät elämään eikä elämä olisi elämän arvoista ilman toista. Ja niissä molemmissa on itse Jumala läsnä, yhtyeen keulahahmo Pekka Simojoki kertoo.
Exit on vuosien kuluessa tehnyt lähes tuhat konserttia, ja konsertoinut Suomen lisäksi monissa Euroopan maissa. Yhtyeen levyjä on myyty lähes 100 000 kappaletta. Monet Exitin kappaleet ovat olleet suuria hittejä rippikouluissa ja suosituimmat niistä ovat päätyneet useisiin nuottikirjoihin. Yhtyeen tunnetuimpia lauluja ovat Varjoista maan, Kahden maan kansalainen ja Mitä rakkaus on. Vuonna 2012 Radio Dein kuuntelijat valitsivat Pekka Simojoen Suomen parhaaksi gospelartistiksi Exitin saavuttaessa kakkossijan.
Exit tekee yhteistyötä Suomen Lähetysseuran kanssa erityisesti Tasaus-kampanjan tiimoilta.
Alkuperäisjäsenistä Exitissä ovat jäljellä Pekka Simojoki (laulu), Matti Puttonen (laulu ja koskettimet) ja Timo Luoto (rummut). Muut yhtyeen jäsenet ovat Jari Levy (laulu ja koskettimet), Markku Perttilä (laulu ja kitara), Jarkko Jouppi (kitara) ja Timo Jouppi (basso).
Kauneutta ja kipua -kiertue 2015:
- to 22.10. Isokyrö, kirkko, klo 19.00, ohjelma 10€
- pe 23.10. Jyväskylä, Kaupunginkirkko, klo 19.00, liput 10€
- la 24.10. Iisalmi, Kustaa Adolfin kirkko, klo 18.00, vapaa pääsy
- su 25.10. Espoo, Leppävaaran kirkko, klo 18.00, liput 10€
- ke 11.11. Helsinki, Temppeliaukion kirkko, klo 19.00, liput 5€
- to 12.11. Kauhava, kirkko, klo 19.00, ohjelma 5€
- pe 13.11. Haapajärvi, Kristuksen kirkastumisen kirkko, klo 19.00, ohjelma 10€
- la 14.11. Virrat, kirkko, klo 18.00, ohjelma 20€
- su 15.11. Turku, Maata Näkyvissä -festarit
- su 15.11. Nokia, kirkko, klo 18.00, ohjelma 5€