Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Erin, Tommi Kalenius, Pekka Haavisto ja Annika Saarikko mukaan kampanjaan dalitien puolesta

Erin, Tommi Kalenius, Pekka Haavisto ja Annika Saarikko lähtevät mukaan Suomen Lähetysseuran Ääni äänettömille -kampanjaan lahjoittamalla Facebook-profiilinsa nepalilaisten alakastisten, eli dalitien, käyttöön. Viime viikolla suomalaiset naislaulajat Maija Vilkkumaa, Anna Puu ja Yona kertoivat lähtevänsä mukaan.

Kampanjaan osallistuvien sosiaalisen median profiili on nepalilaisten dalitien käytössä keskiviikosta 21.9. alkaen muutaman päivän, jolloin niistä voi lukea dalitien arjesta ja elämästä. Tempauksella on tarkoitus kiinnittää huomiota dalitien yhteiskunnalliseen asemaan ja rohkaista suomalaisia allekirjoittamaan vetoomus heidän ihmisoikeuksiensa turvaamisen puolesta. Vetoomus osoitetaan kehitysministeri Heidi Hautalalle.

“Usein kysytään, miksi pitäisi olla kiinnostunut Suomen ulkopuolisista asioista – esimerkiksi dalitien ihmisoikeuksista Nepalissa. Maailmalla liikkuessani olen nähnyt, miten tavallisia ihmisiä vahvistaa ajatus, että heidän tilanteensa tunnetaan ja ongelmansa tiedetään myös oman maan rajojen ulkopuolella. Se antaa voimia toimia oikeudenmukaisuuden puolesta. Siksi annan mielelläni tukeni kampanjalle, jossa kiinnitetään huomiota dalitien ihmisoikeuksiin Nepalissa. Ihmisen arvo kaikkialla
maailmassa on sama”, Pekka Haavisto toteaa.

Kuka tahansa voi antaa verkossa äänen äänettömille

Verkkovetoomus aukeaa keskiviikkona 21.9. kampanjan verkkosivuille www.tasaus.fi. Keskiviikosta alkaen kuka tahansa voi lahjoittaa sivustolla Facebook-profiilinsa dalitien asialle itse haluamakseen ajaksi.

Ääni äänettömille on Suomen Lähetysseuran järjestämä tempaus, joka on osa vuotuista Tasaus-kampanjaa. Vuoden 2011 Tasaus-kohteena on Nepal ja maan miljoonien syrjittyjen ihmisoikeuksien parantaminen. Keräysvaroin autetaan daliteja parantamaan koulutustasoaan, pääsemään terveydenhuollon piiriin ja kehittämään elinkeinojaan.

Nepalin dalitit elävät yhteiskunnan pohjalla

Nepalissa syntyperä määrittää ihmisen kohtalon: hänen koulutusmahdollisuutensa, ammattinsa, puolisonsa ja muiden ihmisten suhtautumisen. Dalitit elävät koko elämänsä järjestelmällisen syrjinnän kohteena. Yhteiskuntaan kastijärjestelmän ajoista sitkeästi juurtunut ajatus eriarvoisuuden luonnollisuudesta jättää heidät usein ilman koulutusta, terveydenhuoltoa ja ihmisarvoa. Yhteisö karttaa heidän varjoaan, eivätkä he saa ääntään kuuluviin.

Suomen Lähetysseura on Suomen evankelisluterilaisen kirkon lähetysjärjestö, joka toimii lähes 30 maassa. Vuonna 1859 perustettu järjestö on puolustanut ihmisoikeuksia jo yli 150 vuotta. Lähetysseura on ulkoasiainministeriön kumppanuusjärjestö ja Suomen vanhin kehitysyhteistyötä tekevä järjestö.

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt Lähetysseuran Ääni äänettömille -kampanjasta:
Lähetysseuran verkkoviestinnän suunnittelija Merja Nevala: merja.nevala@mission.fi, 043 8242 154

Pekka Haavisto: hanska@fin.la
Annika Saarikko: annika.saarikko@eduskunta.fi
Erin: carla.ahonius@warnermusic.com
Anna Puu: katja.vauhkonen@sonymusic.com
Maija Vilkkumaa: riikka.bogdanoff@warnermusic.com
Yona: tara.kojonen@welho.com