Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Ensimmäiset sateet tuovat toivoa kuivuuden koettelemassa Senegalissa

Edward Ndong (edessä) on kiertänyt kylissä haastattelemassa ruoka-avun tarvitsijoita. Keskellä Mbettiten kylän kehityskomitean jäsen Seynabou Ndiaye ja taustalla Lähetysseuran kehitysyhteistyökoordinaattori Tiina Tuominen. Kuva: Sari Lehtelä
Edward Ndong (edessä) on kiertänyt kylissä haastattelemassa ruoka-avun tarvitsijoita. Keskellä Mbettiten kylän kehityskomitean jäsen Seynabou Ndiaye ja taustalla Lähetysseuran kehitysyhteistyökoordinaattori Tiina Tuominen. Kuva: Sari Lehtelä

Sadekausi on alkanut Senegalissa. Viime vuoden kuivuus tuhosi monin paikoin sadon, nyt sateet tuovat toivoa.

Viime syksynä monissa Senegalin kylissä katseltiin kuivuneita viljapeltoja pelonsekaisin tuntein. Mistä saada perheelle ruokaa, kun hirssi kuivui sateiden puuttuessa, ja kaivot ehtyivät? Riittävä sadekausi on ehdoton edellytys viljan kasvulle.

Kesäkuun alussa saatiin ensimmäiset suuret sateet Fatickin läänissä maan keskiosassa, ja maanviljelijät ovat aloittaneet hirssin kylvämisen. Monet tarvitsevat kuitenkin sekä välitöntä ruoka-apua että siemenviljaa, sillä viljavarastot ovat tyhjillään.

Senegalin luterilaisen kirkon työntekijät ovat kartoittaneet alueelta ne asukkaat, jotka tarvitsevat kaikkein kipeimmin ruoka-apua. Kartoitus on tehty yhteistyössä paikallisviranomaisten kanssa.

Edward Ndong on liikkunut kylästä kylään kartoitusryhmänsä kanssa. Työ on ollut raskasta, mutta näillä matkoilla hän on tajunnut, miten vaikeissa elinoloissa ihmiset elävät.

–    En olisi uskonut, että tilanne voisi olla meillä näin huono, Ndong sanoo.

Hän kertoo myös, että oli vaikeaa valita avuntarvitsijat, sillä kaikki tarvitsevat apua jossain määrin.

–    Uskon kuitenkin, että olemme löytäneet kaikkein heikoimmassa asemassa olevat, kun olemme vierailleet henkilökohtaisesti kaikissa perheissä ja haastatelleet perheenjäseniä.

Nyt kirkon työntekijät etsivät yhdessä terveysasemien vastaavien hoitajien kanssa raskaana olevat ja imettävät naiset, koska nämä tarvitsevat suoraa ruoka-apua. Samalla heitä neuvotaan valmistamaan lapsille proteiinipitoista ruokaa niistä tarvikkeista, joita on saatavilla.

Suomen Lähetysseura myönsi maaliskuussa 100 000 euroa hätäapua Senegalin kuivuudesta kärsiville alueille. Avun jakelun hoitaa Senegalin luterilainen kirkko Fatickin läänissä maan keskiosassa. Alueella on tällä hetkellä runsaat 10 000 avuntarvitsijaa.

–   Nyt viljelijät odottavat, että sataisi uudestaan oikein kunnolla, jotta he voisivat kylvää myös maapähkinää ja papuja, kertoo Lähetysseuran Senegalin-tiedottaja Ann-Katrin Store.

–    Rukoilemme yhdessä kirkon kanssa, että saisimme hyvän sadekauden, jotta ihmisillä olisi ruokaa.

***

Apuasi tarvitaan: 25 eurolla saamme ruoka-apua perheelle kuukauden ajaksi. 

Lahjoita katastrofirahastoon