Hämeenlinnalainen äidinkielen ja historian lehtori, FM Annikki Mattila järjesteli Elma Aaltosen Suomen Lähetysseuralle testamenttaamaa jäämistöä vuonna 2009. Päiväkirjoja, kirjeitä, kirjoja ja runoja lukiessaan Annikki Mattila sai idean elämäkerran kirjoittamisesta. Aineistoa oli valtavasti, ja karsiminen vei paljon aikaa. Uurastuksesta syntyi kirja Taivaan Isän puutarhuri – Elma Aaltonen 1913–1998.
Elma Aaltosen tie johti Helsingin yliopiston teologisesta tiedekunnasta Suomen Lähetysseuran työntekijäksi ensin Kiinan Hunaniin 1940-luvun lopulla ja – kommunistien ajettua lähetystyöntekijät pois – vielä vuosiksi Taiwaniin 1950- ja 1960-luvuilla. Suomessa Elma toimi Lasten Lähetyslehden päätoimittajana ja Aasian-työn sihteerinä Lähetysseuran ulkomaanosastolla.
Suuri yleisö oppi tuntemaan Elman kirjailijana. Suosittuja teoksia ovat olleet muun muassa Tuulenpesän tarinoita, Lampilinnan tarinoita ja Anna kulkee enkelin kanssa. Viimeksi mainitusta on otettu uusia painoksia vielä viime vuosinakin.
Elma Aaltonen teki elämäntyönsä lasten parissa, sekä lähetystyöntekijänä että Suomessa. Hän oli ennen kaikkea tarinankertoja. Hän halusi kertoa maailman tärkeimmistä asioista, Jeesuksesta ja lähetyksestä, mutta hän halusi myös, että lukijoilla olisi hauskaa.
Taivaan Isän puutarhurin sivuilla elää tarkkoja havaintoja tekevä, huumorintajuinen ja samalla syvällisesti uskonkysymyksiä pohdiskeleva Elma, joka antautuu täysin sydämin työlleen – ja puutarhanhoidolle – missä hän sitten asuukin.
Teoksessa on 16-sivuinen kuvaliite.