Alkuvuodesta 2015 Kibondon pikkukaupunki Itä-Tansaniassa lähellä Burundin rajaa eli uneliasta hiljaiseloa. Huhtikuun lopussa tilanne muuttui. Levottomuudet Burundissa lisääntyivät taas kerran ja pakolaisia alkoi tulla joukoittain rajan yli Tansanian puolelle. Katri Kuusikallio vieraili toukokuussa kahdella pakolaisleirillä, joiden toimintaa Suomen Lähetysseura on tukenut.
Kibondon alueelle perustettiin pakolaisleirejä jo 1990-luvun puolivälissä. Suuri osa burundilaisista palasi kotiinsa 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen kuluessa, ja leirit suljettiin. Viimeisen vuoden kuluessa Burundista on lähtenyt yli 250 000 ihmistä, suurin osa heistä on tullut Tansaniaan. Leirejä on avattu uudelleen ja avustusjärjestöt ovat ilmestyneet jälleen kaupunkiin.
Yksi pakolaisia avustavista järjestöistä on vuonna 1964 perustettu Lähetysseuran yhteistyökumppani Tanganyika Christian Refugee Service (TCRS), joka oli yksi YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n pääkumppaneita Kibondon alueella jo 1990-luvulla.
– Suurimmat haasteet leireillä ovat puhdas vesi ja ruoanlaitto. Vettä pitäisi saada samaan tahtiin kuin väkeä tulee lisää. Entä mistä polttopuita kaikille, kun valtio on kieltänyt katkomasta puita? Eri järjestöt huolehtivat sovitun työnjaon mukaisesti eri tarpeista: vesi, koulutus, terveydenhuolto, ruoka, suojat, logistiikka, lastensuojelu, ympäristönsuojelu. Kaikki toiminta tapahtuu valtion tarkassa valvonnassa, kertoo TCRS:n hankekoordinaattori Terry Raphael.
Yli tuhat uutta ihmistä joka viikko
– Ndutan leiri suljettiin vuonna 2010, Mtendelin leiri 2008. Nyt ne on avattu uudelleen. Mtendeliin saapuu viikoittain 1000–1500 uutta ihmistä, Terry Raphael sanoo.
Ndutan leirillä on yli 55 000 ihmistä, eikä sinne oteta enää uusia pakolaisia. Ihmiset asuvat teltoissa, mutta tavoitteena on, että he voisivat rakentaa pieniä savitiilitaloja. Tiilien polttamiseksi tarvitaan kuitenkin vettä ja polttopuita – molemmista on pulaa. Telttojen väleissä ovat yhteiset vessat ja käsienpesupaikat. TCRS on rakentanut Ndutaan vesipumpun ja vesipisteitä. Vesi pumpataan leirille läheisestä pienestä joesta.
Leiri on kuin oma pieni kaupunkinsa. Alueella on kaksi alakoulua, yksi yläkoulu. Ne eivät riitä leirin lapsimäärälle. Leirin torilla on paljon myyjiä. Sieltä löytyy myös partureita. Yhdestä teltasta on tehty elokuvateatteri. Pakolaisilla ei kuitenkaan ole lupaa mennä neljää kilometriä kauemmaksi leiristä. Erityisluvalla voi poistua päiväksi tai kahdeksi, mutta leirille on aina palattava, muuten seuraa rangaistus.
Mtendelin leirillä elämä on levottomampaa kuin jo vakiintuneessa Ndutassa. Uusia ihmisiä tulee koko ajan. Kaikki on kuitenkin hyvin organisoitua. Ensimajoituksessa näkyy väsyneitä ihmisiä säkkeineen ja nyssyköineen, nukkuvia lapsia. Heillä on muovialustat nukkumista varten ja moskiittoverkot.
Ensimmäiseksi kaikilta saapuvilta tarkistetaan henkilötiedot, sitten he saavat ruokakortteja. Ensimmäiset päivät tulokkaat asuvat yhteisteltoissa, naiset ja lapset omassaan, miehet omassaan. Sitten kukin perhe saa oman teltan. Niin pian kuin mahdollista, kaikille tehdään terveystarkastus. Myös psykososiaalista apua on tarjolla.
TCRS järjestää leireillä myös erilaisia aktiviteetteja. Mielekkään tekemisen puute on ongelma erityisesti lapsille ja nuorille, vaikka heillä onkin paljon vastuuta myös kotitöistä, kuten veden ja polttopuiden hausta ja pienempien sisarusten hoitamisesta.
Suomen Lähetysseura myönsi viime syksynä 50 000 euroa TCRS:lle avustustyöhön burundilaispakolaisten parissa.
Teksti Katri Kuusikallio ja Kirsi Elo
Kuvat Katri Kuusikallio
Lähetysseuralta 50 000 euroa pakolaiskriisin hoitoon Tansaniassa
