Angolan evankelisluterilaisen kirkon diakoniatoimiston avajaisia vietettiin 30. marraskuuta Shangalalassa, Cunenen maakunnassa. Samana viikonloppuna, 1. adventtina, vihittiin virkaan kuusi uutta diakonia sekä siunattiin kaksi lähetystyöntekijää.
Nyt kirkolla on 38 diakoniakoulutuksen saanutta, joista 33 työskentelee eri seurakuntien palveluksessa. Seurakuntia on 54, joten jokaiseen seurakuntaan ei ole vielä lähettää diakoniatyöntekijää. Jos Luoja suo, helmikuussa 2014 käynnistyy seuraava kolmivuotinen diakonikurssi.
Sekä diakonit että lähetystyöntekijät ovat opiskelleet kolme vuotta Shangalalan raamattuinstituutissa. Diakoniakurssi oli järjestyksessään kolmas.
Aihetta kiitokseen
Hoosianna kaikui Shangalalan kirkossa komeasti, seurakuntalaisten ja muitten vieraitten lisäksi sitä lauloivat useat kuorot Angolasta ja naapurimaasta Namibiasta. Naiset ”ligoloivat” afrikkalaisittain ilonilmauksena ja kiitollisina kimeällä korkealla äänellä. Aihetta iloon ja kiitokseen olikin, sillä kirkko sai kahdeksan uutta työntekijää puolisoineen viemään ilosanomaa Jeesuksesta eteenpäin.
Juhlavieraiden joukosta löytyi myös eteläisen Afrikan Luterilaisen maailmanliiton edustajat Namibiasta ja kuningaspariskunta Kunenelta. Lisäksi Angolan televisioyhtiö oli taltioimassa ja tekemässä ohjelmaa.
Diakoni Selma Mutaeni saarnasi vihkimyksen jälkeisessä jumalanpalveluksessa. Näin hän oli heti palvelemassa seurakuntaa saatuaan oman diakonivihkimyksen. Uudet diakonit ja lähetystyöntekijät ovat työskennelleet jo ennen koulutustaan kotiseurakunnassaan eri tehtävissä.
Diakoniatyön haasteita
Lähetysseura osallistuu yhteistyössä kirkon kanssa diakoniatyön toimintamallien ja käytäntöjen suunnitteluun ja kehittämiseen. Tavoitteena on vahvistaa johtajuutta ja ammattitaitoa diakoniatyössä.
Diakonien koulutuksessa lähtötaso on matala. Koulutukseen hakeutuvalta edellytetään, että 4. luokka on käytynä. Se ei vielä takaa, että luku- ja kirjoitustaito olisi hyvin hallinnassa. Ensimmäisen kurssin alkaessa vuonna 2006 opettaja Maritta Peltokangas ja diakoni-pastori Alice Nghipunduka laativat opetussuunnitelman käyttäen pohjana Namibian ev.lut. kirkon ohjelmaa.
Tällä hetkellä kuivuus ja nälänhätä tuovat lisähaastetta kirkolle ja sen diakoniatyölle. Nälänhätä koskettaa useita seurakuntia. Luterilainen maailmanliitto on organisoinut apua eteläiseen Angolaan ja kolme pappia on nimetty paikalliseen yhteistyöryhmään. Lähetysseura on lähettänyt katastrofiapua Angolaan 80 000 euroa.
Tiina Kukkonen ja Helena Soininen