Eräänä aurinkoisena maanantaina aluetiedottaja Teija Lievonen lähti yhdessä kahden ATOS-järjestön työntekijän kanssa patikoimaan Lubangon kaupunkia ympäröiville rinteille. Tarkoitus oli tutustua perheisiin, jotka saavat tukea pikkulasten aliravitsemuksen hoitoon.
Kuljen pitkin vaikeakulkuisia polkuja yhdessä Giberal Pintal Fábion, 24, ja Manuel Cambindan, 28, kanssa. He tekevät tämän saman matkan joka viikko. Vaikeakulkuisten polkujen päässä maaseudulla avautuvat kauniit maisemat, mutta samalla paljastuvat perheiden elämän yksinkertaiset puitteet. Ilma on raikas ja tunnelma rauhaisa, mutta vesijohtoa tai sähköä ei täällä ole.
Suomen Lähetysseura tukee Lubangossa ATOSin toimintakeskusta, joka tarjoaa muun muassa esikouluopetusta köyhien perheiden lapsille. Keskuksessa lapset saavat myös päivittäisen aterian ja heille hankitaan henkilötodistukset, jotta he pääsevät myöhemmin kouluun.
Maaliskuussa alkoi myös pienimuotoinen työ aliravittujen lasten auttamiseksi Lubangoa ympäröivällä maaseudulla. Mukana on tällä hetkellä 28 alle 2-vuotiasta pienokaista perheineen. Jokainen lapsi saa päivää kohti kaksi kananmunaa. Lisäksi lapset saavat rautaa ja vitamiineja sekä tarpeen mukaan lääkkeitä esimerkiksi ripuliin tai matojen karkottamiseen.
– Pienen lapsen aivot tarvitsevat proteiinia kehittyäkseen. Tavoitteena on edesauttaa lapsen normaalia kasvua ja hoitaa aliravitsemusta tässä herkässä iässä, jossa se voi viivästyttää kehitystä tai aiheuttaa pysyviä vaurioita, Manuel kertoo.
”Toivon, että lapset kasvavat ja menevät kouluun”
Tapaan muun muassa Cecílian, 29, ja hänen kaksi tytärtään, 4-vuotiaan Adrianan ja puolitoistavuotiaan Liambein. Liambei olikin yksi ensimmäisistä tuen piiriin päässeistä lapsista. Hänellä oli aiemmin vatsakipuja ja hän itki paljon. Nyt hän on saanut puolen vuoden ajan äidinmaidon lisäksi kaksi kananmunaa päivässä sekä vitamiineja, ja on terveempi ja iloisempi.
Cecília myy isovanhempiensa kasvattamia omenoita ja päärynöitä, mutta tulot menevät isovanhemmille. Hänen omalla kasvimaallaan kasvaa kaalia, porkkanaa, salaattia ja perunaa. Niistä perhe saa osan vuotta vähän lisuketta tavalliseen päiväateriaan, joka on maniokista tai maissista keitettyä puuroa. Se kyllä täyttää vatsan, mutta on ravinneköyhää. Lihaa perheessä ei syödä, mutta joskus joku käy kaupungissa ja tuo sieltä kuivattua kalaa.
Cecília on käynyt vähän koulua, mutta ei osaa lukea. ATOSin tuella hän on pystynyt hankkimaan henkilötodistuksen itselleen ja tyttärilleen, joten heidän on nyt mahdollisuus päästä julkisten palveluiden piiriin. Adriana onkin pian jo koulunaloittamisiässä.
Cecília osallistuu myös raamattuhetkiin, joita ATOSin työntekijät pitävät viikoittaisilla käynneillään. Hän kertoo olevansa onnellinen lapsistaan ja tyytyväinen elämäänsä, vaikka se onkin yksinkertaista. Pienen rohkaisun jälkeen hän uskaltautuu kertomaan tulevaisuudentoiveistaankin.
– Haluaisin töitä. Ja toivon, että lapset kasvavat, menevät kouluun, pääsisivät töihin ja sitten voisivat auttaa äitiäänkin.
”Muutoksen näkee jo muutamassa kuukaudessa”
Seuraavan kerran tapaan lapsia äiteineen ATOSin Onnellinen lapsi -yhteisökeskuksessa kaupungissa. Kerran kuussa äidit tulevat keskukseen hakemaan kananmunat. Samalla lapset punnitaan sekä mitataan, ja äidit saavat myös muuta hyödyllistä tietoa terveydestä.
Nytkin jokaiselle äidille kerrotaan, miten välttää koronatartunta. Juomaveden keittämisen tärkeydestä muistutetaan myös joka kerta. Ripuli on hyvin yleistä ja usein siihen on syynä likainen juomavesi.
Lapsia ja äitejä punnituspisteessä seuratessani mielessä vilisee monenlaisia tunteita. Näen ikäisekseen aivan liian pienikokoisia ja myös uneliaita lapsia. Monen kohdalla käsivarrenympärysmitta näyttää punaista. Mutta näen myös iloisia ja uteliaita menijöitä. Kuulen, että kaksi kuukautta sitten 3-vuotias Augustino ei pystynyt kävelemään, mutta nyt hän jo kävelee. Hän on vanhempi kuin muut lapset, mutta ilmeisen avun tarpeen takia edelleen mukana.
Iloitsen myös äitinsä hellästi rakastamasta kehitysvammaisesta Isabelasta. Olen nähnyt Angolassa vain harvoin kehitysvammaisia ihmisiä, mikä huolestuttaa minua. Missä he ovat? Näen myös tomeran Franciscon, joka haluaa auttaa kaikessa äitiään ja joka oli kovasti pettynyt, kun ripulinestojauhepussit eivät olleetkaan keksipaketteja.
Ymmärrän hyvin, miksi Edna Sambaca, 29, kertoo pitävänsä työstään.
– Pystymme auttamaan erityisen haavoittuvassa asemassa olevia lapsia. Nämä lapset toipuvat ja saavat hyvän pohjan elämälle. Muutoksen näkee jo muutamassa kuukaudessa.
Miten kananmunat ja vitamiinishotit voivatkaan vaikuttaa lapsen kehitykseen ja tulevaisuuteen! Nauravaiset ja aktiiviset veijarit antavat toivoa siitä, että heidän nyt vielä uneliaat ja heiveröiset tai ripulin kourissa olevat toverinsakin kasvavat yhtä vahvoiksi.
Teksti ja kuvat: Teija Lievonen
Lisätietoa:
- ATOS on angolalainen kristillinen kansalaisjärjestö, jonka Onnellinen lapsi -hanke tavoittaa 3 000 ihmistä Lubangon kaupungin köyhillä asuinalueilla. Järjestöllä on mm. kolme keskusta, joissa se tarjoaa esikouluopetusta ja päivittäisen aterian 3–5-vuotiaille lapsille. Lapsille hankitaan myös henkilötodistus, jotta lapset pääsevät kouluun ja yhteiskunnan muiden palveluiden piiriin. Aikuisille on lukutaito-opetusta ja tukea toimeentulon parantamiseen.
- Aliravitsemushankkeen tavoitteena on varmistaa 6–24 kuukauden ikäisten lasten riittävä proteiinin saanti, jotta heidän aivonsa kehittyisivät normaalisti. Tätä vanhemmilla lapsilla aliravitsemuksen seuraukset voivat jäädä pysyviksi.
- Aliravitsemushankkeessa työskentelee kaksi kolmihenkistä tiimiä, jotka ovat saaneet koulutusta brasilialaisilta terveydenhoidon ammattilaisilta.
- Kuukauden kananmunat ja vitamiinit yhdelle lapselle maksavat noin 10 euroa.
Kauneimmat Joululaulut soivat maailman lapsille
Lue lisää ja lahjoita!
