Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Aasiassa juhlitaan joulua riehakkaasti – miksi se tuntuu haikealta suomalaisesta lähetystyöntekijästä

"Juhla muistutti enemmän vauhdikkaita syntymäpäiväkutsuja kuin harrasta suomalaista joulukirkkoa", muistelee Upu Leppänen jouluaaton kirkkoa Kambodžassa.

Nainen kävelee tietä kahden koiran kanssa pimeässä ja lumisessa maisemassa.
Tähän suomalainen on tottunut: on kylmää, pimeää ja tyhjää. Kuva Pertti Pesonen

On joulunaika ja palmut huojuvat lempeässä tuulessa Kambodžan pääkaupungissa Phnom Penhissä.  Aurinko porottaa armottomasti pilvettömältä taivaalta. Hiki valuu otsalta, kun kuljen tuktuk-moottoripyörätaksin kyydissä halki ruuhkaisen kaupungin. Kadulle raikuu jo riehakas juhlinta, kun saavun pölyisenä ja hikisenä joulukirkkoon. Pyyhin nopeasti kuumuudesta punaisena hehkuvat kasvoni ja tahmeat käteni paperiliinalla ja astun peremmälle.

Kirkkosali on koristeltu värikkäin ilmapalloin ja kultakimalluksin. Keskellä salia on pinkillä pöytäliinalla varustettu pöytä ja sen päällä iso kermakakku kynttilöineen. On alkamassa suuri juhla, nimittäin Jeesuksen syntymäpäiväjuhlat! Kaakkoisaasialaiseen tyyliin.

Iloitsen kambodzhalaisystävieni ilosta, jouluhan on juhlista mitä iloisin! Kirkon töissä ulkomailla näkee ja kokee monenlaisia tulkintoja kristinuskosta ja siihen liittyvistä perinteistä. Lähetystyöntekijänä ajattelen, että monet näistä erilaisista tulkinnoista voisi rikastuttaa myös meidän elämäämme Suomessa. Esimerkiksi yhdessä olemisen ja tekemisen riemu, sitä voisi olla myös meillä lisää.

Riemu joulusta on yhteinen, mutten aivan osaa samaistua kambodzhalaisen joulujuhlan riehakkuuteen.

Juhla kun muistuttaa enemmän vauhdikkaita syntymäpäiväkutsuja kuin harrasta suomalaista joulukirkkoa. Jokin siinä erossa tuntuu vaikealta ja haikealta. Juuri jouluna on vaikea olla kaukana kotoa.

Unelmoin nimittäin valkoisesta joulusta. Sellaisesta talven ihmemaasta kuin lapsuuteni muistoissa. Ulkona kuusen latvat kimaltelivat pakkashuurteesta. Ja me lapset odotimme innokkaasti kulkusten kilinää ja tonttulakin vilahdusta ikkunassa. Olisivatpa kaikki joulut yhtä iloisia ja valoisia.

Nyt jokaista joulukorttia kirjoittaessani, muistelen valkoista joulua. Taas valkeata joulua keskellä suurten hankien. Odotan aina vain valkoista joulua, sillä hangen hohteessa vain joulurauhan tunnen.

Näistä tunnelmista loihti Irving Berlin vuonna 1942 kappaleen, josta tuli Yhdysvaltojen suosituin joululaulu. White Christmas eli Valkea joulu julkaistiin joulupäivänä vuonna 1941, vain muutama viikko Pearl Harborin iskujen jälkeen. Sanoituksen rauhalliset muistot jouluidyllistä kotona toivat lohtua vaikeiden aikojen keskelle.

Valkea joulu -laulun kirjoittajalle Irving Berlinille liittyi kappaleeseen kipeitäkin muistoja. Hän oli menettänyt kolmeviikkoisen poikansa vuonna 1928, joulupäivänä.

Haikeus ja kaipuu hiljaiseen lumimaisemaan välittyy myös suomalaisten rakastamassa Sylvian joululaulussa. Zacharias Topeliuksen vuonna 1853 julkaisema runo, jonka Karl Collan sävelsi joululauluksi, kertoo muuttolinnusta, joka talvehtii Italiassa. Siinä kuvataan kauniita maisemia ja kokemuksia ulkomailla, mutta muistellaan kaipauksella kotimaata.

Lähetystyössä, ulkomailla asuessa, Sylvian joululaulun sanoihin on ollut erityisen helppo samaistua.

Laulun sanojen mukaan ”… sinne Suomeeni kaukaisehen … sen vertaista toista en mistään ma saa, on armain ja kallein mull’ ain Suomenmaa!”

Sylvian joululauluun kiteytyy ulkosuomalaisuus, sen ilot ja haasteet. Samalla kun iloitsemme kesästä talvella, valosta keskellä kaamosta, kaipaamme myös sitä ainutlaatuista tunnelmaa, kun kaamoksen keskellä sytyttää kynttilän ja pieni valo tuntuu valaisevan koko maailman. Kahdenkymmenen ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen Sylvian joululaulu on tullut entistä rakkaammaksi.

Kuten Sylvian joululaulussa pyydettiin siunausta Suomen maalle, voimme pyytää sitä myös kaukaisille muistojemme maille.

Teksti Upu Leppänen, lähetystyön asiantuntija