Lauluyhtye Saviastiat juhlii 40-vuotista toimintaansa syyskuussa
Lauluyhtye Saviastiat perustettiin Kotkan seurakuntanuorissa vuonna 1978. Yhtye esiintyi vuoden 1981 Valtakunnallisilla Lähetysjuhlilla Kotkassa, jolloin järjestettiin ensimmäisen kerran Pekka Simojoen ja Anna-Mari Kaskisen Afrikkalainen gospelmessu. Lähetysjuhlien jälkeen ryhmää pyydettiin yhteistyöhön Suomen Lähetysseuran kanssa. Tuolloin yhtyeen mukana toimi myös kirkkomuusikko Esa Pyöriä, jonka sovitusten ja aktiivisuuden ansiosta yhtyeeltä ilmestyi vuonna 1985 LP-levy Älä luovuta. Myöhemmin vuosien varrella yhtye esiintyi useilla Suomen Lähetysseuran naistenpäivillä Päiväkummun kurssikeskuksessa. Vuosina 1999–2003 yhtye esitti eri puolilla Suomea Päivi Mattilan Naisen sydänääniä – lauluja ja runoja erilaisissa naisten tapahtumissa.
Sunnuntaina 9.9.2018 klo 17.00 järjestetään 40-vuotisen taipaleen kunniaksi Majataloilta Temppeliaukion kirkossa Helsingissä (Lutherinkatu 3, 00100 Helsinki).
Illan isäntänä toimii muusikko Pekka Simojoki. Puhujavieraana on evankelista Ilkka Puhakka, rukouksesta opettaa pastori Jukka Jämsén ja musiikista vastaavat Make Perttilän bändi sekä Lauluyhtye Saviastiat. Illassa julkistetaan myös Pekka Simojoen uusi ylistyslevy. Tilaisuuteen on vapaa pääsy ja kolehti kerätään Suomen Lähetysseuran Tasaus-keräykselle.