Synnyin Myanmariin karen-kansan jäseneksi, eli yhteen maan monista etnisistä ryhmistä. Moni karen on joutunut sisällissodan vuoksi jättämään kotinsa ja pakenemaan ulkomaille. Siksi karenit tunnetaan usein maailmalla, vaikka Myanmar itsessään olisi monille vieras.
Olen ylpeästi karen. Erityisen tärkeää minulle on oma kielemme, sillä kieli on elintärkeä osa kansamme identiteettiä. Jos kieli katoaa, katoaa myös kansa. Siksi puhun karenia aina kun mahdollista ja pidän tärkeänä, että lapset oppivat sitä. Kaupungeissa maan valtakieli burma on monille kareneille jo arkipäivää, mutta maaseudulla oma kielemme elää yhä perheissä ja seurakunnissa.
Kuulun vähemmistöön paitsi kansani, myös uskoni puolesta. Perheeni on jo kolmannen sukupolven kristittyjä. Olen vanhin lapsi, ja kulttuurissamme esikoista pidetään Jumalalle omistettuna. Isäni sanoi jo syntyessäni, etten kuulu vain hänelle vaan Jumalan työlle. Siksi olen aina tiennyt kulkevani tätä polkua.
Silti usko ei ole minulle vain peritty tapa. Olen oppinut, että kristillinen usko syntyy omasta kokemuksesta: siitä, että ihminen itse löytää Jumalan ja oppii luottamaan häneen. Silloin usko kestää myös vaikeina aikoina.
Rukous kantaa arjessa ja konfliktien keskellä
Kotiseutuni sijaitsee Myanmarin lounaisosassa Ayeyarwadyn alueella, jota kutsutaan riisikulhoalueeksi. Suurin osa ihmisistä saa siellä elantonsa viljelemällä maata. Monilla muilla alueilla poliittiset konfliktit estävät ihmisiä kokoontumasta yhteen, mutta kotiseudullani tilanne on yhä suhteellisen rauhallinen ja voimme osallistua jumalanpalveluksiin.
Kotikyläni on pieni, ja seurakunta tuntuu perheeltä. Rukoilemme yhdessä esimerkiksi viljelijöiden puolesta ennen peltotöitä ja muistamme myös muualla asuvia läheisiämme. Elämme sopusoinnussa muiden uskontojen kanssa, mutta ajattelen, että kristityt erottuvat yhteisössä usein asenteeltaan. Ongelmatilanteissa pyrimme rauhoittumaan ja rukoilemaan ennen kuin toimimme.
Nykyisin asun työn vuoksi toisella paikkakunnalla ja vierailen kotiseurakunnassani lähinnä jouluna. Arkeni seurakuntayhteys löytyy Myanmarin teologiselta seminaarilta, jossa työskentelen Uuden testamentin opettajana.
Kutsumus vei Hongkongiin opiskelemaan
Seminaarimme tavoitteena on vahvistaa koulutustasoa, ja siksi tulin Hongkongin luterilaiseen teologiseen seminaariin suorittamaan tohtoriopintoja. Tutkimuksessani korostuu opetuslapseus – se, miten kristitty elää todeksi uskoaan. Uskon tämän olevan erityisen merkityksellistä karen-yhteisössä, jossa lähetystyö oman kansan parissa on tärkeää.
Kansainvälinen opiskeluympäristö on ollut minulle suuri lahja, vaikka kaipaan kotiani Myanmarissa. Onneksi voin osallistua seurakunnan jumalanpalveluksiin etäyhteyksien kautta ja nähdä tuttuja kasvoja. Se tuo lohtua ja muistuttaa minua siitä, miksi olen täällä.
Hongkongiin tuleminen on osa palvelutehtävääni. Kun väitöskirjani valmistuu, palaan takaisin Myanmariin ja jatkan työtäni opettajana. Koen, että kutsumukseni on palvella kirkkoa ja omaa kansaani – jakaa se, mitä olen saanut, ja kantaa vastuuta siitä tehtävästä, joka minulle jo syntyessäni annettiin.
