Suomen Lähetysseuran vuotuinen Tasaus-kampanja käynnistyy kevätpäiväntasauksena 20.3. Tänä vuonna kampanjan keräystuotolla parannetaan naisten taloudellisia oikeuksia tukemalla naisten koulutusta ja pienyrittäjyyttä muun muassa Tansaniassa.
Maailman resurssit eivät jakaudu tasan, ja kaikkein eniten köyhyydestä kärsivät naiset ja tytöt, jotka sukupuolensa vuoksi jäävät paitsi yhteiskunnan kehityksestä. Enemmistö maailman lukutaidottomista ja köyhistä on naisia. Naiset tuottavat puolet maailman ruoasta, mutta omistavat vain kaksi prosenttia maasta. Naiset tekevät yli 60 prosenttia maailman töistä, mutta saavat tuloista vain 10 prosenttia. Joka kolmas tyttö maailmassa naitetaan alle 18-vuotiaana.
Naisten ja tyttöjen köyhyys johtuu usein siitä, että heidän perusoikeutensa eivät toteudu. He kohtaavat syrjintää koulutuksessa, terveydenhuollossa, työelämässä ja oikeudessa hallita omaisuutta. Naisten oikeuksia polkevat asenteet estävät yhteisöjen taloudellisen kehityksen ja ylläpitävät siten köyhyyttä. Naiset kantavat kohtuutonta taakkaa, ja tätä taakkaa Tasaus-kampanjalla pyritään tasaamaan.
Naiset ovat avain kehitykseen. Kun naisella on oikeus työhön ja omaan toimeentuloon, hän kouluttaa lapsensa ja pystyy vaikuttamaan oman ja perheensä elämän suuntaan. Naisten oikeuksien toteutuminen on tehokkain keino vähentää köyhyyttä.
Lähetysseuran Tasaus-vieraat tasaavat naisten taakkaa
Lähetysseura tukee ulkomaantyössään useita järjestöjä, jotka työskentelevät naisten aseman parantamiseksi. Yksi näistä järjestöistä on tansanialainen Tanganyika Christian Refugee Service (TCRS), jonka ohjelmakoordinaattori Emmanuel Shangweli saapuu Tasaus-vieraaksi 23.5.–11.6.2012. Syksyllä Tasaus-vieraiksi saapuvat järjestön kenttätyöntekijät Kellen Machibya ja Rehema Samuel.
TCRS:n projektit parantavat naisten taloudellista asemaa esimerkiksi kädentaito-, pienyrittäjyys- ja viljelykoulutuksen sekä säästölainaryhmien avulla. Tärkein tavoite on itseään arvostava nainen, joka siirtää oppimansa eteenpäin tuleville sukupolville. Terveiden ja koulutettujen äitien lapsista kasvaa terveitä ja koulutettuja aikuisia, joilla on eväät nostaa perheensä irti köyhyydestä.
Säästölainaryhmissä naiset säästävät yhdessä omista varoistaan yhteiseen hyvään. Jokainen ryhmän jäsen saa kertyneitä varoja käyttääkseen. Saamansa koulutuksen ja säästölainan turvin naiset voivat alkaa pienyrittäjiksi ja katkaista köyhyyden kierteen.
Tasaus jakaa hyvinvointia
Tasaus on Suomen Lähetysseuran vuosittainen kampanja, jolla tuetaan ulkoministeriön osittain rahoittamaa kehitysyhteistyötä eri puolilla maailmaa.
Tasaus-kampanja syntyi vuonna 1992 kevät- ja syyspäiväntasauksen innoittamana. Valo jakaantuu maailmassa tasan kaksi kertaa vuodessa, mutta elämisen edellytykset eivät koskaan. Siksi tarvitaan hyvinvoinnin tasaamista.
Tasaus-kampanja alkaa kevätpäiväntasauksesta 20.3. ja huipentuu syyspäiväntasauksen 22.9. ympärille.
Lisätietoa www.tasaus.fi