Vuoden 2011 vähäiset sateet ovat heikentäneet vakavasti satoja Mauritaniassa. Suomen Lähetysseura on myöntänyt 150 000 euroa katastrofiavustusta nälänhädän torjuntaan eteläisen Braknan ja Hodh Echargin alueilla sekä Nouakchottin kaupungissa Mauritaniassa.
Apu kohdentuu heikoimmassa asemassa oleviin väestöryhmiin, kuten lapsiin, raskaana oleviin ja imettäviin naisiin sekä vanhuksiin. Varat ohjataan Luterilaisen maailmanliiton Mauritanian maaohjelmalle, jota Suomen Lähetysseura on tukenut vuodesta 2005.
Luterilainen maailmanliitto tukee seuraavien kuuden kuukauden aikana kaikkiaan 30 000 ihmisen selviytymistä vaikeimman yli. Hankkeen avulla tuetaan myös köyhimpien kotitalouksien ruoantuotannon kehittämistä ja tulonhankintaa. Näillä toimenpiteillä parannetaan katastrofialueiden väestön ruokaturvaa sekä vähennetään riippuvuutta ulkoisesta avusta.
Hankkeen kokonaiskoordinaatiosta vastaa kirkkojen yhteinen humanitaarisen avun ja kehitysyhteistyön verkosto ACT-allianssi.
Viljantuotanto romahti kuivuuden takia
Kesällä 2011 pitkäaikaisen kuivuuden aiheuttama nälänhätä koetteli raskaasti itäistä Afrikkaa. Nyt vastaava ilmiö toistuu mantereen länsilaidalla. Vuoden 2011 niukka vedentulo on ajanut paikallisen maataloustuotannon kriisiin monissa Länsi-Afrikan maissa. Tilanteen ennakoidaan jatkuvan vaikeana läpi vuoden 2012.
Mauritanian hallituksen ja YK:n tilannearviot osoittavat, että vuoden 2012 ensimmäisistä kuukausista tulee monin paikoin poikkeuksellisen vaikeita. Mauritanian kotimaisen viljantuotannon ennakoidaan romahtavan edellisvuoden lukemista jopa runsaat 75 %. Kun ruoantuotanto myös alueen muissa valtioissa on häiriintynyt, elintarvikkeiden hinnat nousevat rajusti. Tämä aiheuttaa ongelmia köyhimmille kotitalouksille eritoten ruoantuonnista riippuvaisilla kaupunkialueilla.
Mauritanian hallitus on julistanut hätätilan vaikeimmassa tilanteessa oleville eteläisille ja kaakkoisille alueille. Näillä seuduilla Lähetysseuran yhteistyökumppani Luterilainen maailmanliitto toteuttaa myös pitkäkestoisia kehitysyhteistyöhankkeita. Luterilaisen maailmanliiton katastrofityö tukee Mauritanian hallituksen ja YK:n ponnisteluja nälänhädän torjumiseksi kuivuudesta pahimmin kärsivillä alueilla. Luterilainen maailmanliitto on toiminut Mauritaniassa vuodesta 1974.
Suomen Lähetysseura on antanut katastrofiapua Mauritaniaan myös vuonna 2010 nälänhädän torjumiseen ja 2009 tulvauhreille.
Lahjoita
Suomen Lähetysseuran katastrofityötä voi tukea:
- lahjoittamalla tilille Sampo 800014-161130/viesti AUTA, netissä www.mission.fi/katastrofikerays
- soittamalla numeroon 0600 02020 (19,95 euroa + pvm)
- lähettämällä tekstiviesti AUTA5 (5 e) tai AUTA10 (10 e) numeroon 16160.