Suomen Lähetysseura luovuttaa Kumbukumbu-museonsa kokoelmat Suomen kansallismuseoon kuuluvalle Kulttuurien museolle. Lähetysseuran hallitus on tehnyt asiasta periaatepäätöksen ja Museovirasto on vahvistanut ottavansa kokoelmat vastaan.
Luovutuksen käytännön kysymyksiin liittyvät neuvottelut jatkuvat Lähetysseuran ja Suomen kansallismuseon kesken. Kokoelmat on tarkoitus siirtää vuonna 2015.
Kumbukumbun kokoelmiin kuuluu noin 9 000 esinettä ja 100 000 valokuvaa. Aineisto on koottu eri kulttuureista ja maista, joissa Suomen Lähetysseura on toiminut 1800-luvun lopulta nykypäivään. Kulttuurien museon ja Helinä Rautavaaran museon ohella Lähetysseuran museo on maamme kolmas ja niistä vanhin etnografinen museo.
Osaksi kansallista historiaa
Lähetysseuran syyt Kumbukumbun kokoelmien luovuttamiseen ovat kulttuurihistoriallisia ja taloudellisia. Kulttuurien museon kokoelmien osana Lähetysseuran museon esineistöstä tulee osa kansalliskokoelmaa. Tähän Lähetysseuran johto tähtäsi jo viime vuosisadan alussa, kun Kansallismuseo oli rakenteilla.
Kulttuurien museon yhteydessä kokoelmille voidaan myös turvata niiden säilymisen edellyttämä hoito ja säilytys. Myös kokoelmien käyttö ja näkyvyys näyttelyissä, julkaisuissa sekä tutkimuksessa kasvavat osana suurempaa kokonaisuutta.
Lähetysseuran kokoelmat täydentävät Kulttuurien museon kokoelmia. Esimerkiksi lähetyssaarnaaja Martti Rautasen kulttuurihistoriallinen keruutyö Pohjois-Namibian Ambomaalla yhdistyy harvinaislaatuiseksi kokoelmaksi, kun Rautasen tällä hetkellä Kumbukumbussa oleva esineistö yhdistetään hänen Valtion historialliselle museolle vuonna 1893 luovuttamaansa ondongalaiseen esineistöön, joka on nykyisin osa Kulttuurien museon kokoelmaa.
Yhteistyö Suomen Lähetysseuran ja Suomen kansallismuseon kesken jatkuu mm. näyttelyissä ja kokoelmiin liittyvissä hankkeissa.
Ulkoeurooppalaisen kulttuurin tunnetuksi tekijä
Lähetysmuseo perustettiin vuonna 1931. Sen vanhimmat kokoelmat ovat Ambomaalta ja keisariajan Kiinasta. Ennen museon perustamista Lähetysseura järjesti Suomen ensimmäisen etnografisen kiertonäyttelyn vuosina 1911–1912. Näyttely teki suomalaisille tunnetuksi tuolloin vähän tunnettuja Euroopan ulkopuolisia kulttuureja.
Lähetysseuran omistama museo on rahoitettu kannatustuloin. Se on saanut lakisääteistä valtionosuutta vuodesta 2005. Kokoelmien luettelointiin ja digitointiin museo on saanut harkinnanvaraista valtionapua. Museon vuosibudjetti on noin 340 000 euroa.
Lähetysseuran toiminnan esittely jatkuu uusiutuvin muodoin. Niistä tiedotetaan myöhemmin.
Kumbukumbu sijaitsee Lähetystalolla Helsingin Tähtitorninmäellä, osoite Tähtitorninkatu 18.
Lisätietoja:
Suomen Lähetysseura: museonjohtaja Raili Huopainen, puh. 020 7127 252, 040 451 4532 raili.huopainen@suomenlahetysseura.fi
Kulttuurien museo: intendentti Ildikó Lehtinen, puh. 040 128 6433 ildiko.lehtinen@nba.fi