Suomalaisen gospel-musiikin uranuurtaja Jaakko Löytty täytti 60 vuotta helmikuussa. Samaan aikaan ilmestyi uusi levy Hyvät sanat – Taivaallinen sävel. Sen laulut soivat Viikon levynä Radio Deissä 16.-22.maaliskuuta.
Löytty konsertoi maaliskuussa kahdeksalla paikkakunnalla samannimisellä juhlakiertueella, joka jatkuu kesällä kolmella paikkakunnalla.
– Kiertueeni konserteissa keräämme rahaa Botswanan, Etiopian ja Nepalin vammaisille. He olivat mielessäni näitä lauluja valitessani, siksi tämä levy ei varsinaisesti ole ‘greatest hits’ -kokoelma. Laulut ovat suurimmalta osalta vanhempia tuotoksiani ja ennen kaikkea yhteislauluja. Siksi toivon laulun tarttuvan kuulijoihimme ja vievän toivoa sekä tasan laittamisen sanomaa kaikkialle Jumalan maailmaan, Jaakko Löytty toteaa.
– Tällä levyllä uskon kätten evankeliumiin, oikeudenmukaisuuden ja solidaarisuuden välttämättömyyteen. Siksi nämä ovat yhden asian, maailmanparannuksen lauluja. Liity joukkoon! Löytty kehottaa.
Hyvät sanat – Taivaallinen sävel -levy soi Viikon levynä Radio Deissä 16.-22.3. Viikon levyä kuullaan arkisin kello 8.50 ja 12.30 sekä kooste lauantaina kello 17.30.
***
Hyvät sanat – Taivaallinen sävel (Rainmaker Music 2015) CD on myynnissä Suomen Lähetysseuran Basaarissa, http://basaari.mission.fi (23,50 euroa) sekä hyvin varustetuissa levykaupoissa.
Levyä myydään myös konserttien yhteydessä. Katso konserttipaikkakunnat ja -ajat.