Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

​564 uutta maasailasta äidinkielisen esiopetuksen pariin Tansanian Morogorossa

Uudet esikoulunopettajat saivat mukaansa runsaasti opetusmateriaalia.
Uudet esikoulunopettajat saivat mukaansa runsaasti opetusmateriaalia.

Lauantaina 18.4. päättyi Tansanian evankelisluterilaisen kirkon Morogoron hiippakunnan maasaiesikoulujen tämän vuoden ensimmäinen opettajankoulutus. Paikalla oli seitsemäntoista uutta esikoulunopettajaa, jotka opettavat neljäätoista vastaperustettua esikouluryhmää. Nämä uudet esikoulut tarjoavat äidinkielisen esiopetuksen 564 maasailapselle ja suurelle määrälle aikuisia, jotka tulevat aikuisten lukutaito-opetukseen.  

Erittäin innostunut ja aktiivinen opettajaryhmä sai opetusta muun muassa äidinkielen opetuksessa, opetusmenetelmissä, kehityspsykologiassa, ensiaputaidoissa ja oman kulttuurin säilyttämisen tärkeydessä. Valitettavasti rankkasateiden ja tulvien takia neljästä kylästä opettajakoulutettavat eivät päässeet paikalle. Tämä olisi tietänyt noin 120 esikoululaista lisää.

Kurssin kouluttajat tulivat Morogoron hiippakunnasta, Morogoron opettajankoulutuslaitokselta ja maasaijohtajistosta. 

Uudet opettajat saivat myös runsaasti opetusmateriaalia palatessaan kouluihinsa eripuolille Morogoron laajaa hiippakuntaa. 

Valtion kouluissa opetuskielenä on ala-asteella swahili ja myöhemmin englanti. Maasailapset eivät tavallisesti osaa swahilia koulua aloittaessaan, mikä vaikeuttaa heidän oppimistaan, hidastaa koulun käyntiä ja sen aloittamista ja aiheuttaa keskeyttämisiä. Kouluista on jo tullut hyvää palautetta esikouluista – sen vaikutukset lasten koulumenestykseen on huomattu. 

Suomen Lähetysseura aloitti omakielisen esikouluhankkeen yhdessä Morogoron hiippakunnan kanssa neljä vuotta sitten. Tänä vuonna aloittavien uusien esikoulujen myötä jokaisessa hiippakunnan maasaikylässä on omakielinen esikoulu vuoden loppuun mennessä. 

Teksti ja kuvat Anna-Riitta Holmström 

Lue lisää:
Koulunkäynnin arvostus kasvaa vauhdilla maasaiden parissa Tansaniassa