Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Viisi oivallusta Kolumbiasta: Nämä asiat vuoden eläminen Latinalaisessa Amerikassa on opettanut

Anna Lundén muutti vuosi sitten Lähetysseuran viestijäksi Kolumbiaan. Siinä ajassa hän on oivaltanut, mitä lähimmäisenrakkaus todella tarkoittaa.

Helmikuussa minulle tuli vuosi täyteen elämää Kolumbiassa. Tämä eletty aika yhdessä varmasti kauneimmista ja monipuolisimmista tuntemistani maista on ollut hyvin opettavaista. Olen oppinut, mitä tarkoittaa rauhan ja konfliktin välissä eläminen ja millaista on elää maassa, jossa on yli sata erilaista etnisyyttä ja näin ollen myös satoja eri todellisuuksia. Ennen kaikkea olen ymmärtänyt, mitä tarkoittaa toivo, joka on kerta kaikkiaan mahdotonta sammuttaa.  

Haluan omien kokemuksieni avulla auttaa rikkomaan ennakkoluuloja, joita Kolumbiaan harmittavan usein liitetään. Jos jotain tämä maa on minulle rautalangasta vääntänyt, on se, että mikään ei ole mustavalkoista. Yksiselitteinen totuus on yhtä saavuttamattomissa kuin rauha ilman uskoa.

1. Kolumbiassa on turvallista liikkua, kunhan on valppaana

Kolumbia on valitettavan kuuluisa väkivaltaisesta historiastaan, mutta ainakin omassa arkielämässä pärjää pitkälle, kun tietää missä liikkuu ja ennen kaikkea missä ja milloin ei kannata liikkua. Nyrkkisääntönä minulla on, että pimeän jälkeen en liiku lähikauppaa lukuun ottamatta missään ilman taksia tai muuta kulkuneuvoa. Kun muistaa tämän säännön, niin suurin turvallisuusriski on todennäköisesti tulla ryöstetyksi, mihin olen ollut henkisesti varautunut ensimmäisestä päivästä lähtien.  

20 vuotta sitten kolumbialaiset eivät voineet itse reissata maansa sisällä turvattomuuden takia. Vuonna 2016 kirjoitetun rauhansopimuksen jälkeen turismi on ampaissut kovaan nousuun, ja kolumbialaiset tekevät kaikkensa, jotta turistit kokisivat olonsa turvalliseksi. Vaikka tietoisuus riskeistä on välillä uuvuttavaa, koen Kolumbian suhteellisen turvalliseksi niin kauan kuin ymmärtää itse olla valppaana. 

Ensivisiitillä Bogotassa, toukokuu 2022. Kuvassa myös Kolumbiaan mukaan lähtenyt avopuoliso Juho Koistinen.

Mutta sitten kun astuu tämän oman, hyvin etuoikeutetun kuplan ulkopuolelle, on todellisuus monelle kolumbialaiselle hyvin erilainen kuin omani. Kaupungeissa on äärimmäisen helppoa unohtaa, että maata ravistelee yhä edelleen sisällissota, joka ilmenee väkivaltana, siviilien uhkailuna ja pelkona. Se joko estää ihmisiä liikkumasta asuinseutujensa ulkopuolelle tai pakottaa heidät lähtemään pakoon omilta kotiseuduiltaan. 

Rauhansopimuksesta huolimatta Kolumbiassa on maailman kolmanneksi eniten maan sisäisiä pakolaisia yhä edelleen. Ongelmana on, että suurin osa Kolumbiaa kurittavasta väkivallasta tapahtuu todella syrjäisillä seuduilla, jonne tuen saaminen on erittäin hankalaa. 

Tämän lisäksi valtamediat eivät joko saa tietoa tapahtumista, tieto tulee liian myöhään tai tapahtumista ei haluta poliittisista syistä viestiä eteenpäin. Kolumbia on monen todellisuuden maa, ja nämä todellisuudet ovat usein valitettavan kaukana toisistaan.  

  

2. Netflix antaa väärän käsityksen huumeongelmasta 

Jos ainut mielikuva Kolumbiasta on muodostunut Netflixin huumesodasta kertovasta Narcos-sarjan avulla, ovat huumeet luonnollisesti ensimmäinen asia, joka tulee mieleen, kun ajattelee Kolumbiaa. 

Toisin kuin kuitenkin ehkä kuvitellaan, kolumbialaiset vieroksuvat kokaiinia ja hyvin ymmärrettävästä syystä sitä myös vihataan – pelkästään vuosien 1985–2018 aikana aseellisen konfliktin takia on kuollut arvioiden mukaan ainakin yli 450 000 ihmistä. Kuolemista suuri osa on ollut huumesotien seurausta. 

Kolumbialaiset vaikuttavat olevan äärimmäisen väsyneitä kuulemaan huumeparoni Escobarista tai kokaiinista ylipäätään, ja halun saada Kolumbia tunnetuksi yltäkylläisestä kauneudestaan voi aistia joka paikassa. 

Toisaalta huumeista täytyy puhua, sillä lopulta suurin osa Kolumbiaa ravistelevista ongelmista johtuu yhä edelleen kukoistavista huumemarkkinoista.  YK:n tutkimuksen mukaan Kolumbia löi jälleen vuonna 2022 rikki oman ennätyksensä kokaiinin tuottamisessa. Maailmassa on tällä hetkellä enemmän kokaiinia kuin koskaan ennen.

Laiton huumeteollisuus pitää yllä eri aseellisten joukkojen välistä sisällissotaa, se vie kannattavuuden maanviljelyltä ja työllistää kymmeniä tuhansia kolumbialaisia pimeillä ja ennen kaikkea hengenvaarallisilla työmarkkinoilla. 

Niin kauan kuin kokaiinia käytetään maailmalla ja väkivalta ja rikollisuus ylläpitää tätä tuotantoa, on hyvin vaikea kuvitella Kolumbian koskaan saavuttavan todellista, kestävää ja jokaista tasapuolisesti koskevaa rauhaa.  

 

3. Aika on suhteellinen käsite

Kahvitauolla kolumbialaisten kollegoiden kanssa Antioquia-maakunnan vuorilla, lokakuu 2022.

“Ahorita” on sana, jota hoetaan lähes aina kun kysymyksessä on aikataulujen sopiminen. Se voi tarkoittaa “nyt”, “seuraavaksi”, “ihan kohta” tai “muutaman päivän kuluttua”, mutta useimmiten sillä kuitenkin halutaan viestiä, että jokin asia tapahtuu kyllä, vaikka ei ole ihan tarkkaa tietoa, milloin se tulee tapahtumaan. 

Tämän ajankäsityksen kanssa minun on täytynyt tehdä hyvin paljon töitä ja hyväksyä, että asiat, aikataulut ja langat eivät ole tässä maassa omissa käsissä. Kun tekee rauhan sen kanssa, että kaikki asiat tapahtuvat kyllä ajallaan, on huomattavasti helpompaa säilyttää oma mielenrauha.

Toisaalta kun on itse juossut koko elämänsä kellon perässä ja on usein enemmän kuin vähemmän myöhässä, en pane ollenkaan pahakseni, jos aikatauluissa on hieman joustoa suuntaan tai toiseen. 

Ehkä hienointa kuitenkin tässä liukumassa on se, että kun kaikki on vähän auki, on kaikki myös mahdollista, ja sitä voi löytää itsensä hyvinkin yllättävistä paikoista, kuten seuraavana päivänä vaikka vuorilta vaeltamasta tai tanssimasta salsaa itselleen täysin uudessa kaupungissa.

 4. Satoja etnisiä ryhmiä ja yhtä monta kulttuuria

Kolumbiasta löytyy noin 115 eri etnistä ryhmää ja maassa puhutaan 70 eri kieltä. Tämä tarkoittaa sitä, että minun on lähes mahdotonta yrittää kertoa, millainen kolumbialainen on. 

Joka puolelta maata löytyy erilaisia, täysin toisistaan poikkeavia alkuperäiskansoja, vuoristoseuduilla on paljon maanviljelijöitä, idässä ylängöillä ratsastaa karjataloudesta elävä väestönosa, rannikoilla elää afroamerikkalainen ja karibialainen vähemmistö sekä suurimmissa kaupungeissa, kuten esimerkiksi pääkaupungissa Bogotassa, tuntuu välillä kuin Euroopan kaduilla kävelisi, kun tarkastelee ihmisvilinän pukeutumista ja tapoja.

Yksi mieleenpainuvimmista juttu-keikoista syyskuulta 2022, kun soitimme alkuperäiskansa kogien kanssa Suomeen saamelaisille ja keskustelimme oman äidinkielen merkityksestä.

Kolumbia on maailman toiseksi monimuotoisin biodiversiteetiltään, ja täältä löytyy yli 50 000 eri eliölajia. Maan korkein vuorenhuippu löytyy yli 5 000 metristä ja Kolumbian kolmea vuoristoa peittää joko tundramaiset “paramot” tai sademetsän kaltaiset viidakot. Lännessä Tyynenmeren rannikoita kiertävät valasparvet, kun taas idässä siintää vetiset ylängöt. Amatsonia peittää etelän, ja pohjoista reunustaa läkähdyttävän kuuma Karibianmeri. 

Monimuotoisuutensa vuoksi Kolumbiassa voitaisiin viljellä lähes kaikki tarvittava kansalaisten ruokkimiseen, mutta pitkälti maatalouden kannattomuuden ja järjestäytyneen rikollisen, pimeän talouden, kuten esimerkiksi kokaiinin viljelyn tai laittoman kaivosteollisuuden takia, maaperästä pystytään käyttämään ainoastaan reilut 20 prosenttia.
 

5. Toivo ei kuole koskaan

Mikä sitten yhdistää kolumbialaisia, jotka poikkeavat toisistaan kulttuurillisten tai maantieteellisten erojensa vuoksi? Yhdistävän tekijän voisi ajatella olevan lähes jokaista sukupolvea jollain tavalla koskettanut vuosikymmeniä kestänyt konflikti ja liian monen läheisen menetys. 

Kuulen lähes viikoittain tarinoita konfliktin jättämistä traumoista, ja näistä tapahtumista minulle kertovat ihan tavalliset ihmiset. Esimerkiksi olen kohdannut taksikuskin ja entisen sotilaan, joka vielä 20 vuoden jälkeenkin kuulee pommien äänet unissaan. Karibian rannikon hostellissa tapasin siivoojan, joka kertoi äitinsä kuolleen sydänkohtaukseen, kun aseelliset joukot saapuivat hänen kotikyläänsä. Ystäväni veljeä ammuttiin “ohimennen” jengisotien kahnauksissa hänen kotikadullaan Medellínissä. Olen tutustunut äitiin, joka lähti kävelylle miehensä ja poikansa kanssa ja maamiinan räjähdettyä palasi yksin tyhjään kotiinsa.

Asiaa pidempään pohdittuani olen tullut kuitenkin siihen tulokseen, että ehkä kolumbialaisia yhdistää jotain surua ja kipua paljon vahvempi asia – nimittäin toivo. Toivo  inhimillisyyden, rakkauden ja anteeksiannon parantavasta voimasta, toivo Jumalan armosta.  

Katutaidetta Medellínin lähiöni kulmilta.

Kolumbian valtavasta kauneudesta huolimatta on minuun tehnyt kaikkein suurimman vaikutuksen juuri ihmiset ja sinnikkyys, usko ja ennen kaikkea toivo paremmasta, mitä mikään ei ole saanut nujerrutuksi ihmisten sydämissä. Tehdessäni töitä paikallisten kumppanieni rinnalla en voi kuin ihailla heidän kyltymätöntä haluaan rakentaa aina vain uutta, aina vain uskoa parempaan huomiseen, aina osoittaa lähimmäisenrakkautta niitä kohtaan, jotka sitä eniten tarvitsevat.    

Lähimmäisenrakkaudesta meille puhutaan nuoresta pitäen, mutta vasta Kolumbiassa olen ymmärtänyt, mitä sillä tarkoitetaan ja miten sitä toteutetaan niin arjessa kuin sodankin keskellä. Vasta Kolumbiassa olen ymmärtänyt, mitä tarkoittaa, kun sanotaan, että toivo ei kuole koskaan.
 

Teksti ja kuvat,  Anna Lundén
Latinalaisen Amerikan alueellinen viestinnän asiantuntija