Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Vanhusten viikko 6.–13.10. – Lähetysseura tekee myös kummivanhustyötä

Seurakunta ja kirkon diakoniaosasto järjestivät Samroongin alueen vanhuksille vanhustenpäivänjuhlan. Vihreäpaitaiset ovat kirkon väkeä. Takarivissä 4. vasemmalta on Thaimaan kummivanhustyön yhteyshenkilö Anne Rantanen.
Seurakunta ja kirkon diakoniaosasto järjestivät Samroongin alueen vanhuksille vanhustenpäivänjuhlan. Vihreäpaitaiset ovat kirkon väkeä. Takarivissä 4. vasemmalta on Thaimaan kummivanhustyön yhteyshenkilö Anne Rantanen.

Suomessa vietetään vanhustenpäivää sunnuntaina 6.10. ja sitä seuraava viikko on vanhustenviikko. Vuosittaista vanhusten päivää vietetään myös Thaimaassa, tosin jo keväällä. Thaimaassa kunnioitetaan vanhuksia ja iän mukanaan tuomaa viisautta, silti sieltäkin löytyy paljon vanhuksia, jotka ovat köyhiä ja joista kukaan ei pidä huolta. Suomen Lähetysseura tukee Thaimaan luterilaisen kirkon vanhustyötä kummituella.

Vanhustenpäivän juhlat Samroongissa

Thaimaassa vanhustenpäivää vietetään 13. huhtikuuta. Thaimaan luterilaisen kirkon diakoniaosasto, Toivon tien tiimi, järjesti silloin yhdessä Samroongin seurakunnan ja paikallisen asuinyhteisön kanssa juhlat alueen vanhuksille.

Laululeikit rentouttivat tunnelmaa ja musiikki houkutteli muitakin yhteisön asukkaita seuraamaan ohjelmaa. Läheisen terveysaseman neljä nuorta sairaanhoitajaa antoivat terveysneuvoja ja tarkistivat verenpaineita. Maan tavan mukaan vanhuksille annettiin lahjoja ja juhlaväki nautti yhteisen lounaan. Samroongin seurakunnan pastori rukoili vanhusten puolesta, kun oli ensin kertonut yleisölle rukouksen merkityksestä kristityille.

Juhlan huippuhetki oli perinteinen kunnianosoitus kylän vanhimmille. Nuoret osoittivat kunnioitusta vanhemmilleen kostuttamalla ja pirskottamalla heidän kätensä tuoksuvalla kukkaisvedellä. Vastavuoroisesti vanhemmat siunasivat vedenvalajan. Se symboloi puhdistumista, hengen virkistystä ja kaikkia niitä hyviä asioita, jotka kuuluvat elämään. 

Thaimaassa vanhuksilla on oma nimikkokukka, pitkäikäinen, viehättävästi tuoksuva ja jatkuvasti viheriöivä White Cheesewood. Se suojaa auringon paahtaessa, kuten iäkkäät haluavat suojella jälkipolviaan.

Kummitukea yksinäisille vanhuksille

Suomen Lähetysseura tukee Thaimaan kirkon vanhustyötä kummituella. Tuen piirissä on tällä hetkellä 73 vanhusta Bangkokissa ja maaseudulla. Diakoniaosaston työntekijät eli Toivon tien tiimi tekee kotikäyntejä vanhusten luo, tuo tullessaan riisiä tai hedelmiä – ja vaikkapa taskulampun, kun sähköntulo on katkennut.

Säännöllistä taloudellista tukea saa 43 vanhusta. Tukea tarvitaan asumismenoihin, kuten vuokraan ja vesimaksuihin. Kirkon työntekijät ovat vanhusten tukena myös kaupungilla esimerkiksi lääkärikäynneillä.

Nämä vanhukset löytyvät tavallisesti yhteisöistä, joissa kirkon diakonityötä tehdään muutenkin. Usein seurakuntalaiset kiinnittävät huomiota apua tarvitseviin ja esittelevät heidät diakoniatyöntekijöille.

Esimerkiksi 70-vuotias rouva Keeson asuu yksin puutalossa kanavan vieressä. Läheisiä sukulaisia hänellä ei ole enää elossa, mutta samassa pihapiirissä on kaksi muuta taloa, jotka kuuluvat hänen entisen miehensä perheille. Pihapiirissä asuva nuoripari on myös kirkon diakoniatyön asiakkaita; he ovat hiv-positiivisia ja saavat Metadoni-huumevieroitushoitoa.

Rouva Keeson on melko terve, vaikka liikkuukin selkä köyryssä. Hän on kuitenkin huomannut monien Buddhan kuvien ja muiden esineiden vähitellen häviävän kodistaan, minkä takia hän on usein ilmaissut haluavansa muuttaa pois, ehkä johonkin vanhainkotiin.

Diakoniatyöntekijät veivät hänet tutustumiskäynnille maaseudulle parin tunnin matkan päässä olevaan katolisen kirkon vanhainkotiin. Koti tarjoaa huolenpitoa nimen­omaan niille iäkkäille henkilöille, joilla ei ole ketään ja jotka ovat erittäin köyhiä. 

Vanhainkodin toiminta on kahdeksan hoivahen­kilön ja neljän askarteluohjaajan varassa. Siivouksesta ja vaatteiden pesusta vastaa neljä henkilöä yhdessä asukkaiden kanssa. Keskuksessa ei työskentele sairaanhoidon koulutusta saanutta henkilökuntaa, mutta sairaanhoitaja käy kerran viikossa jakamassa lääkkeet ja tulee pyy­dettäessä paikalle.

Pari viikkoa tutustumiskäyntinsä jälkeen rouva Keeson sanoi tehneensä päätök­sen. Hän haluaa jatkaa asumista omassa talossaan. Siirtyminen uuteen ympäristöön olisi liian iso muu­tos ja sielläkin yksin jäämisen mahdollisuus on iso. Entisessä yhteisössään hänellä on hyvä koti ja tuttuja kasvoja lähistöllä. Terveyttäkin on sen verran, että jaksaa kävellä kotikujan suulle silloin tällöin ostamaan päivän riisiannosta.

Lisää kummeja kaivataan

Kirkon diakoniaosasto toivoo voivansa lisätä tukea saavien määrää noin kymmenellä vanhuksella vuosittain, jos työhön vaan saadaan lisää resursseja.

Suomen Lähetysseura tukee kummituella vanhuksia myös Ebeneserin vanhainkodissa Haifassa, Israelissa. Ebeneser kokoaa saman katon alle sellaisia arabikristittyjä ja messiaanisia juutalaisia, joilla ei olisi muuta asuinpaikkaa. Monet asukkaat tulevat vaikeista oloista, eivätkä maksut kata kodin kaikkia kuluja. Ebeneser ei saa myöskään valtionavustusta, ja siksi se on riippuvainen vapaaehtoisista lahjoituksista.

www.suomenlahetysseura.fi/kummit

Teksti Anne Rantanen ja Kirsi Elo
(Anne Rantanen on mukana Thaimaan luterilaisen kirkon diakoniatyössä ja toimii Thaimaan kummivanhustyön yhdyshenkilönä)

Vanhustenpäivä ja -viikko 6.–13.10.

Suomessa on vietetty vanhustenpäivää vuodesta 1954 lähtien. Vanhustenpäivä on lokakuun ensimmäinen sunnuntai ja sitä seuraava viikko on vanhustenviikko. Järjestäjänä on Vanhustyön keskusliitto.

Kirkko toimittaa vanhuksille istumamallisia vessanpönttöjä Thaimaassa

Iäkkäillä ihmisillä on vaikeuksia asioida perinteisessä vessassa, jossa on pelkkä reikä lattiassa. Sen takia Thaimaan evankelisluterilainen kirkko on toimittanut vanhuksille istumamallisia vessanpönttöjä. Lue lisää >>

Vanhustenpäivän perinteeseen Thaimaassa kuuluu
Vanhustenpäivän perinteeseen Thaimaassa kuuluu