Bolivia, Venezuela & Kolumbia:
Perhe on vanhuuden turva
Lähetysseuran työskentelymaissa Latinalaisessa Amerikassa ihminen mielletään vanhaksi noin 60-vuotiaana. Esimerkiksi Kolumbiassa vanhuus alkaa lain mukaan 60-vuotiaana eikä silloin voi enää virallisesti tehdä töitä. Vanhat ihmiset kuitenkin työskentelevät epävirallisen talouden piirissä maaseudulla ja kaupunkien reuna-alueilla.
Boliviassa monet vanhukset työskentelevät iäkkäänäkin maataloudessa. Heillä on paljon työkokemusta, mitä ei kuitenkaan aina arvosteta. Arviolta 80 prosentilla vanhoista ihmisistä ei ole virallista ammattia, vaan he ovat työskennelleet tai työskentelevät epävirallisella sektorilla. Ikäsyrjintää on paljon. Syrjinnän syynä voivat olla esimerkiksi vanhojen ihmisten teknologisten taitojen puute.
Myös Kolumbiassa vanhukset kokevat ikäsyrjintää työelämässä. Vanhuuteen liitetään mielikuvia sairauksista, laiskuudesta ja alhaisesta tuottavuudesta. Venezuelassa yli 35-vuotiaat eivät ole enää työmarkkinoilla haluttuja. Toisaalta nuorille, 18–20-vuotiaille, voidaan maksaa erittäin vähän. Ikäsyrjinnässä myös sukupuoli vaikuttaa: jos vanhempi nainen hakee työtehtävää samaan aikaan miehen kanssa, miehellä on aina paremmat mahdollisuudet saada työpaikka.
Isovanhempia kunnioitetaan kumartaen
“Boliviassa perheet yleensä arvostavat vanhoja ihmisiä”, kertoo Boliviassa työskentelevä Lähetysseuran asiantuntija Marjo Paavola. “Ikäihmiset neuvovat lapsiaan omalla elämänkokemuksellaan. Bolivian evankelis-luterilaisessa kirkossa vanhat ihmiset auttavat pastoreita ja muita kirkon työntekijöitä rukouksissa ja muussa kirkon toiminnassa.”
Kolumbiassa vanhuksiin suhtautuminen vaihtelee alueittain ja kulttuureittain. Alkuperäiskansojen parissa ja joissain kirkollisissa yhteisöissä vanhuksilla on usein tärkeä asema, koska heillä on tietämystä historiasta ja kulttuuriperinnöstä. Esimerkiksi Cundiboyacensen ylänköalueella tai Paisa-alueella isovanhempia saatetaan kunnioittaa kumarruksella, mutta isoimmissa kaupungeissa näin ei usein ole.
Venezuelassa yli 35-vuotiaat eivät ole enää haluttuja työmarkkinoilla.
Venezuelassa vanhoja ihmisiä kohdellaan monesti huonosti. Maan entisen presidentin Hugo Chávezin hallinto pyrki puuttumaan tähän esimerkiksi siten, että vanhat ihmiset maksavat bussilipuista vain puolet hinnasta. Viime vuosina vanhusten oikeudet ovat kuitenkin heikentyneet. Julkisessa liikenteessä vanhuksilta usein kielletään oikeus maksaa vain puolet lipusta tai kuljettajat kohtelevat heitä muuten huonosti.
Eläke, jolla ei tule toimeen
Boliviassa virallisella sektorilla työntekijät maksavat palkastaan kuukausittain 12 prosenttia eläkettä ja he alkavat saada eläkettä 60-vuotiaana. Epävirallisella sektorilla on mahdollista saada valtion eläkettä 65-vuotiaana, mutta kaikki eivät voi sitä saada, koska heillä ei ole dokumentteja omasta työhistoriastaan. Valtiollinen eläke on noin 30 euroa.
Venezuelassa eläke symboloi vanhusten huonoa asemaa: eläke on alle neljä dollaria. Työntekijöiden oikeudet ovat heikentyneet, joten kollektiivisia työehtosopimuksia ei ole eikä eläkettä nosteta.
“Kolumbiassa alle 40 prosenttia vanhuksista saa eläkettä ja eläkkeen pienuuden vuoksi sillä on vaikea tulla toimeen”, kertoo Lähetysseuran Kolumbian maajohtaja Ruth Santisteban.
“Ikäihmisten on nykyään vaikeaa saada eläkettä, koska talous on suurelta osin epävirallista. Jotkut pyrkivät hankkimaan omaisuutta, joka tuottaisi tuloja tulevaisuudessa, mutta tämä ei useinkaan ole mahdollista. Vanhat naiset ovat vielä haavoittuvammassa asemassa kuin vanhat miehet.”
Valtio ei huolehdi vanhuksista
Boliviassa vanhukset voivat saada noin 30 euron kuukausittaisen tuen valtiolta terveyskulujen hoitamiseen. Lisäksi lain mukaan vanhusten pitäisi saada ravintolisiä valtiolta, mutta valtiolla ei ole kuitenkaan taloudellisia resursseja tähän.
“Maaseudulla vanhukset jätetään yksin, kun lapset ja nuoret muuttavat kyliin ja kaupunkeihin. Usein lapset vuorottelevat iäkkäiden vanhempiensa hoitamisessa. Kuitenkin järjestelyt vaihtelevat perheittäin.
Kaupungeissa vanhukset asuvat lastensa kanssa tai vierailevat lastensa luona. Joissain kunnissa on vanhainkoteja, mutta ne ovat kalliita”, Paavola kertoo.
Kolumbiassa on tehty poliittisia päätöksiä vanhusten huomioimiseksi julkisessa liikenteessä ja terveyspalveluihin pääsyssä. Käytännössä linjaukset eivät kuitenkaan toteudu ja vanhuksilla on esimerkiksi vaikeuksia saada lääkärin hoitoa. Pulaa on myös tukiverkostoista, ruokaturvasta ja terveyspalveluista. Kaupungeissa vanhukset syrjäytyvät, koska he eivät enää ole töissä.
“Usein kolumbialaiset vanhukset ovat työskennelleet koko elämänsä saadakseen oman asunnon. Ne joilla ei ole omaa asuntoa, asuvat perheensä luona ja pieni osa asuu vuokralla. Kolumbiassa vanhainkoteja ei pidetä hyväksyttävinä: ne nähdään paikkoina, jonne vanhukset hylätään. Julkisissa vanhainkodeissa on huonot olosuhteet, ja yksityiset hoitokodit taas ovat kalliita”, sanoo Santisteban.
Venezuelassa perheet huolehtivat vanhuksista. On myös yksityisiä maksullisia hoitokoteja. Valtio ei huolehdi vanhuksista, mikä näkyy esimerkiksi siinä, että vanhuksia elää myös kaduilla.
“Venezuelasta on viime vuosina muuttanut poliittisen ja taloudellisen kriisin vuoksi arviolta 8 miljoonaa ihmistä. Maastamuuton seurauksena Venezuelassa on paljon yksin jätettyjä vanhuksia. Monet vanhat naiset huolehtivat lapsenlapsistaan, veljenlapsistaan ja kummilapsistaan, kun vanhemmat ovat muuttaneet pois maasta. Monilla näistä vanhuksista ei kuitenkaan ole enää voimia työskennellä tai tehdä hoitotehtäviä”, sanoo Lähetysseuran Latinalaisessa Amerikassa työskentelevä asiantuntija Claudia Florentin.
Teksti: Minna Havunen
Juttua varten on haastateltu myös Kolumbian evankelis-luterilaisen kirkon työntekijää Luz Camila Buendiaa.
Senegal: Vanha ihminen on kuin kirjasto
“Vanha ihminen on kuin kirjasto. Jos istut hänen kanssaan ja kuuntelet tarkasti, voit onnistua elämässä”, sanoo 67-vuotias senegalilainen pastori
Sédar Ndiaye.
Senegalissa vanhempiin ihmisiin suhtaudutaan kunnioittavasti. Esimerkiksi sereerit, yksi maan etninen ryhmä, tapaavat sanoa toivovansa vastasyntyneen lapsen elävän vanhaksi ja tulevan tärkeäksi.
Vanhempien kunnioitus näkyy konkreettisesti siinä, että heitä totellaan ja he saavat ruokaa ensimmäisinä. Juhlien virallisissa osuuksissa vanhemmat ihmiset pitävät yllä keskustelua ja pitävät puheita – toisinaan miehet ja naiset omissa ryhmissään, toisinaan kaikki yhdessä.
Tavat ovat kuitenkin muuttuneet viimeisten vuosikymmenten aikana, Ndiaye kertoo. Nykyisin joku nuorempi saattaa myös keskeyttää, kun vanhempi ihminen puhuu.
”Koulut ovat muuttaneet asiaa. Aiemmin koti, kylä ja muu ympäristö toimivat lapsen kouluna, mutta nyt kun lapsi menee oikeaan kouluun, vanhemmat eivät enää ehdi opettaa lastaan”, Ndiaye sanoo, mutta huomauttaa heti perään, että koulut ovat kuitenkin tärkeitä.
Hän itse asui lapsuudessaan enonsa luona, koska hänen isänsä oli kuollut. Eno oli suuri persoona, jolta Ndiaye oppi käytöstapoja ja oikeudenmukaisuutta. Hyvät käytöstavat olivat tärkeitä, sillä jos lapsi käyttäytyi huonosti kodin ulkopuolella, kuka tahansa kylän aikuisista saattoi lyödä häntä.
Käännöstyötä eläkkeelläkin
Koska yhteiskunta ei tarjoa sosiaaliturvaa, perheet pitävät Senegalissa huolta vanhemmista ihmisistä. Ikäihmiset osallistuvat aktiivisesti perheen ja yhteisön elämään, jos vain terveys sen sallii. Kylien ja korttelien johtajat ovat yleensä vanhempia miehiä.
Pastori Sédar Ndiaye on jo eläkkeellä Senegalin luterilaisesta kirkosta, mutta hän tekee edelleen töitä kirkossa. Ndiaye esimerkiksi kääntää kirjoja ja muita ranskankielisiä materiaaleja sereeriksi.
”Olen saanut koulutuksen Lähetysseuran ja kirkon kautta. Lisäksi minulla on käytössäni Lähetysseuran tuella käännetty sereerinkielinen Raamattu. Siksi pystyn kääntämään kirjoja omalle äidinkielelleni. Haluan edelleen auttaa.”
Teksti: Heli Vuohelainen
Tansania: Vaarallinen ja kunnioitettu vanhuus
Irene Mushin, 28, mukaan Tansaniassa vanhuuteen suhtaudutaan syvällä kunnioituksella, joka näkyy tavoissa ja kielessä.
”Et voi esimerkiksi istua, jos ikääntynyt ihminen seisoo. Bussissa annat aina paikkasi ikääntyneelle, ja jos et tervehdi ikäihmisiä asianmukaisella tavalla, he raportoivat vanhemmillesi, että lapsenne ei osaa käyttäytyä,” Mushi kertoo.
”Tansaniassa perhe pitää huolta omistaan, ei ikinä kukaan vieras ihminen. Kun olin lapsi, vanhemmat ja isovanhemmat hoitivat minua, ja myöhemmin roolit vaihtuvat. Vanhempien laiminlyönti on vakava loukkaus. Jotkut jopa uskovat, että niin tehdessäsi yllesi lankeaa kirous.”
Kun tansanialaiseen perheeseen syntyy uusi lapsi, on tärkeää, että suvun vanhimmat tulevat tervehtimään vastasyntynyttä ja antavat tälle siunauksensa.
”Lapset ovat Jumalan lahja, ja siksi esimerkiksi minun isoäitiäni kutsutaan hänen oman etunimensä sijaan Bibi Ireneksi, eli ensimmäisen lapsenlapsen Irenen isoäidiksi [bibi on swahilin kielellä isoäiti].”
Perhekeskeisessä kulttuurissa suvun vanhimmilla on merkittävä rooli niin omassa perheessä kuin koko kyläyhteisössä. He ovat yhteisön kokeneimpia ja viisaimpia jäseniä, joita kuunnellaan päätöksenteossa ja joihin turvaudutaan vaikeissa tilanteissa.
”Lupaa avioliittoon pyydetään kylän vanhimmilta. Jos joku on käyttäytynyt huonosti, kylän vanhimmat määräävät tälle sopivan rangaistuksen.”
Vaarallinen vanhuus
Vanhuus voi olla Tansaniassa myös vaarallinen ikäkausi varsinkin, jos sattuu asumaan maaseudulla, jossa taikauskolla on pitkät perinteet.
Tansanian väestöstä vain viisi prosenttia on yli 65-vuotiaita. Eliniänodote on 66 vuotta, kun esimerkiksi Suomessa se on 82 vuotta. Tansaniassa on epätavallista elää esimerkiksi 70-vuotiaaksi tai vanhemmaksi. Siksi iäkkäimpien ihmisten ajatellaan harjoittavan noituutta, joka takaa pitkän iän.
Taikausko johtaa syrjäytettyjen ja muuten heikoimmassa asemassa olevien iäkkäiden ihmisten, erityisesti naisten, leimaamiseen. Pahimmillaan tilanteet riistäytyvät väkivaltaisiksi, ja noituudesta syytettyjä iäkkäitä ihmisiä on murhattu.
”Se on järkyttävää. On hyvin tyypillistä, että iäkkäät naiset vastaavat kyläyhteisössä ruuan valmistuksesta, jolloin he altistuvat savulle ja heidän silmänsä punoittavat. Punaiset silmät yhdistettynä epätavallisen vanhaan ikään on joidenkin mielestä merkki noituudesta.”
Ongelmaan on pyritty puuttumaan valtiollisella tasolla tukemalla yksinäisiä vanhuksia toimeentulon hankkimisessa. Toimeentulo parantaa yksilön sosiaalista asemaa yhteisössä.
Mushi vierailee isovanhempiensa luona aina kun pystyy. Teknologian kehitys on kuitenkin muuttanut monien tansanialaisten tapaa ylläpitää yhteyttä perheeseen.
”Tiedän nuoria, jotka eivät vieraile perheensä luona, vaan lähettävät heille vain rahaa mobiilisovellusten avulla. Se on todella surullista. Suvun vanhimmat ansaitsevat kaiken rakkauden ja arvostuksen”, Mushi painottaa.
Teksti: Linda Juntunen
Nepal: Pojat pitävät huolta vanhemmistaan
Nepalissa eläkeikä on 58 vuotta, ja sitä vanhemmat ihmiset eivät edes halutessaan voi jatkaa täysipäiväistä työskentelyä – paitsi konsultteina. Vanhat ihmiset ovat kuitenkin kastijärjestelmässä jokaisen kastin hierarkian huipulla ja perheissä heitä pidetään tukipilareina. Myös politiikassa, talouselämässä ja uskonnollisissa yhteisöissä vanhemmat ovat johtoasemissa selvästi useammin kuin nuoremmat ihmiset.
”Maalla asuva viisikymppinen voi näyttää paljon vanhemmalta kuin pääkaupungissa asuva 60–70-vuotias, koska kylissä joutuu tekemään fyysistä työtä ja kohtaamaan kaikenlaisia vaikeuksia”, sanoo Lähetysseuran Nepalin-toimiston työntekijä Pradip Sagar Tiwari.
Köyhissä kylissä toteutettavissa Lähetysseuran hankkeissa vanhuksille etsitään tulonlähteitä, joissa heidän ei tarvitse tehdä raskasta fyysistä työtä. Heitä on tuettu esimerkiksi kotipuutarhan viljelyssä ja pieneläinten kasvatuksessa.
Tärkein tuki vanhenevalle ihmiselle tulee perheeltä.
”Vanhat ihmiset asuvat lastensa kanssa. Yleensä poikiensa luona, joskus myös tytärten”, Tiwari sanoo.
Teksti: Minna Havunen
Juttu on julkaistu Lähetyssanomissa 3/2024.
