”Meillä taitaa olla pahin humanitaarinen tilanne toisen maailmansodan jälkeen. Monta punaista valoa välkkyy”, toteaa Lähetysseuran diakonia ja kehitys -päällikkö Pauliina Parhiala.
Hän viittaa Ukrainan sodan kärjistämään ruokakriisiin. Ukraina ja Venäjä ovat olleet tärkeitä viljan, maissin ja auringonkukkaöljyn tuottajia. Samoin lannoitteista merkittävä osa tulee Venäjältä.
Eritrean ja Somalian kaltaiset Afrikan sarven maat ovat täysin riippuvaisia Euroopan vilja-aitaksi kutsutusta Ukrainasta. Samoin tilanne heijastuu kaikkein ruokaturvattomimpiin maihin koko Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan.
Ruokaturvalla tarkoitetaan sitä, että ihmisellä on mahdollisuus saada ruokaa, hänellä on riittävästi rahaa ja fyysiset mahdollisuudet sen hankkimiseen ja ruoka on ravitsemussuositusten mukaista.
YK:n alainen Maailman ruokaohjelma (WFP) arvioi, että ennen koronapandemiaa vuonna 2019 akuutisti ruokaturvattomien määrä oli 135 miljoonaa ihmistä. Nyt heidän määränsä on kasvanut 345 miljoonaan, joista 50 miljoonaa on nälkäkuoleman partaalla.
Venäjän hyökkäyssota on vaikeuttanut elintarvikkeiden kuljetusta Ukrainan Mustanmeren satamista maailmalle. Tätä artikkelia kirjoittaessa ensimmäiset laivat ovat päässeet vihdoin matkaan. Samalla elintarvikkeiden hinnat ovat lähteneet laskuun, mutta ne ovat edelleen korkeammalla kuin viime vuonna YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO:n elintarvikkeiden hintaindeksin mukaan.
Saatavuuden paraneminen ja hintojen lasku saattavat helpottaa akuuttia tilannetta, jos viljalastit päätyvät eniten nälänhädästä kärsiville alueille. Takeita siitä ei ole, sillä viljalle riittää kysyntää.
Satamien avautuminen ei myöskään poista ruokakriisin syitä.
Kuuntele myös: Yli 300 miljoonaa nälkäistä – Miten ruokakriisi ratkaistaan?
Konflikti johtaa nälänhätään ja nälänhätä konfliktiin
Ruokaturvan ja konfliktien suhde on kaksisuuntainen, toteaa kestävyystieteen professori ja tutkimusjohtaja Helena Kahiluoto Lappeenrannan-Lahden teknillisestä yliopistosta. Hän on perehtynyt ruuan tuotannon, jakelun ja kuluttamisen muodostamaan globaaliin ruokajärjestelmään.
Ruokaturvan ja konfliktien kaksisuuntaisuus näkyy siinä, että ruokaturva häiriintyy usein konfliktin tai sodan aikana. Vastaavasti taas ruokaturvan heikkeneminen, esimerkiksi ruuan hinnannousu, aiheuttaa konflikteja.
Otetaan esimerkiksi edellinen ruokakriisi vuosilta 2008–2012. Silloin ilmastonmuutoksen seurauksena sato menetettiin useilla tärkeillä viljelyalueilla. Ongelmaa pahensi bioenergiakasvien viljely aiemmin ruokaa tuottaneilla pelloilla ja rikkaiden maiden maanhankinta köyhiltä alueilta. Tämä nosti entisestään ruuan hintaa.
”Ruuan hinnannousu oli viimeinen pisara, joka käynnisti Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä mellakat epälegitiimeiksi koettuja hallituksia vastaan”, Kahiluoto kertoo.
Arabikevät johti esimerkiksi Tunisian ja Egyptin vallankumouksiin sekä Syyrian sisällissotaan, joka jatkuu yhä. Samoin jatkuu arabikeväästä alkanut Jemenin epävakaus, joka on johtanut sittemmin sisällissotaan.
Syyrialle ja Jemenille on konfliktien lisäksi yhteistä ruokaturvattomuus. Ne molemmat on luokiteltu nälän kuumiksi pisteiksi FAO:n ja WFP:n yhteisessä raportissa. Yhteensä näissä maissa 31 miljoonan ihmisen ruokaturva on heikentynyt.
Ukrainan sota ei ole siis ainoa konflikti nykyisen ruokakriisin taustalla.
Riippuvuus tuonnista tekee haavoittuvaksi
Ukrainan sota ei olisi aiheuttanut yhtä pahaa kolausta kehittyville maille, jos maiden omavaraisuus ruuan tuotannossa olisi parempi.
Kongon, Namibian ja Tansanian kaltaiset Saharan eteläpuoliset maat tuovat reilusti yli puolet tarvitsemastaan vehnästä Ukrainasta tai Venäjältä. Riippuvuus tuonnista tekee niistä haavoittuvia, sillä kriisit ja hinnanvaihtelut heijastuvat suoraan maiden ruokahuoltoon.
”Afrikka on ollut omavarainen”, muistuttaa historiallisesta taustasta maatalousekonomian professori John Sumelius Helsingin yliopistosta. Hän on perehtynyt maatalouden kehitykseen ja ruokaturvaan kehittyvissä maissa.
Miksi iso osa Afrikan maista ei ole enää omavaraisia? Helena Kahiluodon mukaan selitystä voi lähteä etsimään yhtäältä nopeasta väestönkasvusta ja toisaalta ilmastonmuutoksesta.
Afrikan mantereen väestönmäärä on lähes seitsenkertaistunut 1950-luvun 200 miljoonasta tämän päivän yli 1,3 miljardiin. Väestönkasvun myötä peltomaata riittää entistä vähemmän viljelijää kohden.
”Peltomaahan on kohdistunut kova paine. Siitä joudutaan korjaamaan niin paljon satoa kuin pystytään, eikä pystytä samassa määrin palauttamaan ravinteita takaisin”, kuvailee Kahiluoto.
Köyhyyden takia viljelijöillä ei ole varaa ostaa lannoitteita. Ongelmakimppua syventää se, että teen ja kahvin kaltaiset viljelytuotteet ja Latinalaisen Amerikan rehusoija päätyvät vientiin, eivätkä niiden sisältämät ravinteet palaudu takaisin kiertoon kehittyvissä maissa.
Oma lukunsa on ilmastonmuutos, joka on lisännyt sään ääri-ilmiöitä. Sateet ovat epäsäännöllisiä: poikkeuksellisen rankkoja tai ennätyksellisen vähäisiä. Näin syntyy tulvia tai kuivuutta.
”Ruuan tuotannossa on entistä vaikeampaa sopeuttaa kylvöaikoja sateiden tuloon, jolloin menetetään useammin sato”, toteaa Kahiluoto.
Itä-Afrikassa on ollut kaksi vuotta poikkeuksellisen kuivaa. Loka-marraskuussa pitäisi alkaa seuraava sadekausi. Nyt ennustetaan, että se jää niukaksi.
Nälkäisten määrä on kasvussa
Aliravitsemuksesta kärsivien prosentuaalinen osuus on vähentynyt lähes koko 2000-luvun ajan lukuun ottamatta vuosien 2014–2015 lyhytaikaista takapakkia. Suuremman takapakin on aiheuttanut korona.
Koronapandemia ja sen aiheuttamat sulkutilat vaikeuttivat elintarvikkeiden tuotantoa ja hankkimista. Aliravitsemuksesta kärsivien määrä lähti kasvuun. Ukrainan sota on vaikeuttanut tilannetta entisestään.
Nyt vaikuttaa siltä, ettei nälänhätää poisteta vuoteen 2030 mennessä. Tämä päämäärä on kirjattu YK:n jäsenvaltioiden yhdessä sopimiin kestävän kehityksen tavoitteisiin.
”On huolestuttavaa, ettei pitkän tähtäimen tavoitteisiin päästä. Tässä lipuu vuoden 2030 kokonaistavoite koko ajan kauemmaksi”, Pauliina Parhiala toteaa.
Aliravitsemus ei ole ainoa ruokakriisin seuraus. Tähän mennessä on jo nähty, miten ruuan hinnan nousu vaikuttaa yhteiskunnallisiin jänniteisiin.
Ilmeisin esimerkki on Sri Lanka, joka ajautui taloudelliseen kaaokseen. Yksi syy on pula elintarvikkeista, jota pahensi viime vuonna toteutettu nopea siirtymä luomuviljelyyn.
”Luomuviljely on sinänsä hyvä asia, mutta ei sitä voi toteuttaa niin, että kielletään lannoitteet ja torjunta-aineet. Se vaatisi pitkää suunnittelua, jotta viljelijät pystyvät kompensoimaan lannoitteita esimerkiksi sopivalla viljelykierrolla tai biologisella torjunnalla”, kertoo Sumelius.
Heinäkuussa kyllästyneet srilankalaiset syrjäyttivät presidentin ja valtasivat presidentinpalatsin ja pääministerin toimiston. Samankaltaisia yhteiskunnallisia jännitteitä voi näkyä pian myös muualla maailmassa.
Ruokakriisi saa aikaan myös pakolaisuutta. Kun nälkäisten määrä kasvaa prosentilla, muuttoliike kasvaa kahdella prosentilla, on todennut WFP:n toiminnanjohtaja David Beasley Financial Timesin haastattelussa.
Parhiala korostaa, että pakolaisuus ei ole ihmiselle ensisijainen vaihtoehto. Ensin yksilö pyrkii myymään omaisuutensa, joka on usein vähäinen. Pakolaiseksi lähteminen on vasta viimeinen oljenkorsi.
Ongelmia pitäisi ratkoa kokonaisuutena
Ruokakriisi on moninainen ongelmakimppu, joka ei lopu Ukrainan sodan päättymiseen. Kimppua pitäisi lähteä selvittämään ainakin kolmesta suunnasta: juurisyihin pitäisi puuttua, kriisikestävyyttä vahvistaa ja akuuttiin nälänhätään vastata.
Ruokakriisin juurisyyt konflikteista ilmastonmuutokseen ja maatalouden ongelmiin eivät ole ihan pieniä. Helena Kahiluodon edustama kestävyystiede ei pyri ratkaisemaan ongelmia ongelma kerrallaan – silloin yhden ongelman ratkaisu voisi tuottaa ongelmia toisaalle – vaan tarkastelee globaalia kokonaisuutta.
Kahiluodon visiossa lannoitteet ovat yksi ajankohtainen keino ruokaturvan parantamiseksi. Lannoitteet ovat myös esimerkki siitä, että resurssien uudelleenjakoa teollisuusmaista köyhimpiin maihin tarvitaan meihin kaikkiin heijastuvien ongelmien, kuten väestönkasvun, ilmastonmuutoksen ja pakolaisuuden, ratkaisemiseksi.
Nykyään valtaosa lannoitteista tuotetaan fossiilisilla polttoaineilla rikkaiden maiden tarpeisiin. Niiden tuotanto voimistaa ilmastonmuutosta ja runsas käyttö lisää vesistöjen rehevöitymistä.
Ensinnäkin lannoitteiden käyttöä tulisi vähentää reilusti rikkaissa maissa, ja toiseksi ne tulisi jakaa uudelleen.
”Pystyisimme nykyistä kolmannesta pienemmällä typen käytöllä tuottamaan nykyisen ruokamäärän ja tuplaamaan ruuan tuotannon ruokaturvattomimmissa maissa – vain jakamalla typpilannoitteiden käytön uudelleen maiden välillä”, Kahiluoto kuvailee.
Lannoitesäkkien sijaan kehittyviin maihin voisi kierrättää sivuvirtoja, esimerkiksi lannan tai puhdistamolietteen ravinteita tiivistetyssä muodossa. Hyvä vaihtoehto on myös palkokasvien viljely. Niiden avulla pystytään sitomaan typpeä suoraan ilmasta, ja samaan aikaan ne tarjoavat lihaa ekologisemman proteiininlähteen.
Pidemmällä tähtäimellä Afrikan nopean väestönkasvun maiden ruokaturvaa ja vakautta edistäisi naisten koulutuksen ja yleisen terveydenhoidon parantaminen, sillä se vähentää väestöpainetta tehokkaimmin.
Lähetysseura tukee ruokaturvaa ja toimeentuloa
Lähetysseura pyrkii omalta osaltaan vahvistamaan kehittyvien maiden kriisikestävyyttä ja helpottamaan akuuttia nälänhätää. Laajennamme ruokaturvaa ja toimeentuloa tukevaa työtämme Itä- ja Länsi-Afrikassa.
Etiopian Gambellan alueelle on paennut yli 300 000 ihmistä naapurimaan Etelä-Sudanin levottomuuksia. Parannamme etenkin alueen naisten toimeentuloa: järjestämme koulutuksia yrittäjyydestä, lehmien ja siipikarjan kasvattamisesta sekä pienimuotoisen liiketoiminnan hoitamisesta.
Mauritaniassa yli 900 000 ihmistä kärsii ruokaturvattomuudesta poikkeuksellisen kuivuuden ja ruuan hintojen nousun takia. Keskitymme Mauritaniassa akuutista aliravitsemuksesta kärsiviin lapsiin, joiden huoltajille jaetaan parannettuja jauhoja ja moringa-jauhetta.
Tansaniassa, Ruandassa ja Burundissa ruuan hintojen nousu vaikuttaa vammaisiin ihmisiin enemmän köyhyyden ja muita väestöryhmiä alhaisemman koulutustason vuoksi. Tuemme vammaisten lasten ravinnon hankkimista ja tarjoamme ravinnerikkaita ruokatuotteita.
”Näillä kolmella hankkeella lähdetään liikkeelle. Alkusyksystä on tarkoitus tehdä päätöksiä uusista hankkeista”, Lähetysseuran Pauliina Parhiala kertoo.
Teksti: Tarmo Ylhävuori
Mitä tavallinen suomalainen voi tehdä ruokakriisin helpottamiseksi?
- Suosi kasvisruokaa, jonka tuotanto vaatii vähemmän peltoalaa kuin eläinrehun tuotanto. Näin ruokaa riittää enemmän ruoka-avuksi ja vientiin. Samalla se on ekoteko.
- Säästä sähköä ja polttoaineita. Niiden kysyntä heijastuu energian hintaan ja edelleen ruuan hintaan.
- Ole aktiivinen vaaleissa. Tue seurakuntien aktiivisuutta kansainvälisessä työssä sekä Suomen kehitys- ja ilmastopolitiikkaa. Syksyllä on luvassa seurakuntavaalit ja ensi keväänä eduskuntavaalit.
Vinkit antoivat Helena Kahiluoto ja Pauliina Parhiala.
*** Tuettu Suomen kehitysyhteistyövaroin. ***
