Simon Hilikumbua on vihitty Angolan evankelisluterilaisen kirkon diakoniksi. Häntä odottaa työ Emanamboden seurakunnassa. Koti on vielä rakentamatta, kuivuus tappoi härät ja pyöräkin kaipaisi uusia renkaita, mutta työnäky on selvä. Vierellä on vaimo Euzenia, joka jakaa miehensä työnäyn.
Simonin vanhemmat kuolivat hänen ollessaan vielä nuori, ja hän varttui isovanhempiensa luona. He eivät olleet kristittyjä, mutta kodin lähellä oli kirkko, jossa Simon kuuli kristillistä opetusta ja kävi myös kastekoulun.
Vuonna 2005 Simon osallistui Shangalalassa pidetylle lyhyelle nuorten lähetyskurssille, minkä jälkeen hän oli kolme kuukautta lähetystyössä parin sadan kilometrin päässä hänelle vieraan heimon parissa. Palattuaan hän toimi vapaaehtoistyöntekijänä omassa seurakunnassaan Emanambodessa. Sieltä hän löysi vaimokseen seurakunnassa aktiivisesti toimivan, kristityssä perheessä kasvaneen Euzenian.
Euzenia kävi 16-vuotiaana Shangalalan raamattuinstituutissa vuoden kestävän tyttöjen kurssin, jolla opetettiin yleissivistäviä aineita, raamattutietoutta ja pyhäkoulun pitoa sekä erilaisia käsitöitä.
Häitten jälkeen nuoripari muutti Shangalalaan, tutun pastorin pihapiiriin, koska Euzenia halusi jatkaa koulunkäyntiään. Kotiseudulla koulua oli mahdollista käydä vain 4. luokkaan asti. Simon sai osapäivätyön rovastikunnan toimistosta. Vuonna 2009 perheeseen syntyi poika, Hafeni (”Iloitkaa”).
Elanto tiukassa
Simon olisi halunnut papiksi, mutta koulupohja ei riittänyt Shangalalan raamattuinstituuttiin pääsyyn. Sen sijaan kirkko kutsui hänet vuonna 2011 alkaneelle diakonikurssille. Sen ohessa Simon suoritti peruskoulun 5. luokan ja yritti jatkaa työtään rovastikuntatoimistossa, mutta voimavarat eivät riittäneet kaikkeen. Opettajiensa neuvosta hän jätti työn – josta hän ei saanut palkkaa, vain pienen kiitosrahan – ja keskittyi opiskeluun. Samaan aikaan Euzenia suoritti peruskoulun 8. luokkaan asti, ja perheeseen syntyi toinen lapsi, Maria.
– Olen pitänyt opinnoista, mutta taloudellisesti meillä on ollut vaikeaa, Simon kertoo.
– Pellon viljelyyn ei ollut aikaa, joten yritin saada tuloja punomalla kaislamattoja, kalastamalla sekä keräämällä kiviä ihmisten rakennuksille. Euzenia myi toisinaan hedelmiä ja keksejä Shangalalan klinikan edustalla.
Nyt opiskelut ovat päättyneet ja Simonin on aika palata kotiseudulle, sillä kirkko on päättänyt sijoittaa hänet Emanamboden seurakuntaan. Se on melko uusi seurakunta, pastori sinne saatiin kolmisen vuotta sitten.
Euzenia jää vielä vuodeksi Shangalalaan suorittamaan peruskoulun 9. luokan. Lapset ovat sen aikaa todennäköisesti isoäidin hoivissa. Koulunsa käytyään Euzenia toivoo pääsevänsä opettajaksi Emanamboden alakouluun. Silloin perheen toimeentulo olisi turvatumpi, seurakunta kun ei juuri pysty palkkoja maksamaan.
Olennaista on omastaan antaminen
Entä millä mielellä tuore diakoni palaa kotiseurakuntaansa?
– Itse työn suhteen olen luottavaisella mielellä, mutta on muita asioita, jotka huolestuttavat. Matkat kotimme ja seurakunnan eri toimipisteiden välillä ovat pitkät. Polkupyöräni ei ole kunnossa – pitäisi saada hankittua renkaat. Meillä on siellä olemassa pelto, olen jo aidannut sen piikkipensailla. Meidän pitää nyt rakentaa majat. Ja kylvää pelto. Seurakuntalaiset varmaan auttavat kyntämisessä, omat härkäni kuolivat loppuvuoden kuivuudessa.
Tulevasta työstään Simon on jo keskustellut pastorin kanssa. Hän johtaa seurakunnan diakoniatyötä ja on vastuussa kotinsa lähellä olevasta toimipisteestä, jossa hän pitää jumalanpalveluksia ja kastekoulua. Kirkkorakennusta siellä ei vielä ole, vaan ihmiset kokoontuvat puun varjossa. Tarpeen vaatiessa hän toimii pastorin sijaisena itse kirkolla sekä vierailee muillakin kylillä. Erityisesti hänen sydämellään on opettaa seurakuntalaisia antamaan omastaan, jotta seurakunta voisi kehittyä ja hoitaa tehtävänsä.
Vaikka Simonista tulee seurakuntansa ensimmäinen varsinainen diakoni, hänen ei tarvitse aloittaa työtä tyhjästä. Seurakunnalla on diakoniavustajat, jotka jo tekevät sitä. Nyt he saavat koulutetun johtajan, jolla on toivottavasti paljon uutta annettavaa heille.
Iltapäivisin Simon aikoo käydä koulua, sillä kylän koulu on laajentunut jo 6. luokkaan asti.
Myös Euzenialla on omat tehtävänsä seurakunnassa
– Opetan sille lauluja. Pidän myös pyhäkoulua ja raamattupiiriä, ja kun Simon ei ole paikalla, jumalanpalveluksen pito jää minun vastuulleni. Vaimojen kurssilla harjoittelimme sitäkin.
Maritta Peltokangas
Juttu on ilmestynyt Lähetyssanomien numerossa 4/2014
