Kun ihminen kokee väkivaltaa esimerkiksi kotonaan, tärkeintä on tietää, mistä saa apua. Niin uskoo The Botswana GBV Prevention and Support Centren (BGBVC) toiminnanjohtaja Lorato Moalusi, jonka järjestö on tehnyt sukupuolittuneen väkivallan vastaista työtä yli 20 vuotta. Lähetysseura tekee BGBVC:n kautta kehitysyhteistyötä Botswanassa.
Milloin järjestösi aloitti yhteistyön Suomen Lähetysseuran kanssa?
Väkivallan vastainen yhteistyömme alkoi vuonna 2013. Vuosien myötä on tuotu mukaan lisää aihealueita, kuten lisääntymisterveyttä. Naisten turvatalon perustimme jo vuonna 1998. Nyt turvataloja on kaksi, ja otamme niihin asukkaita kolmeksi kuukaudeksi kerrallaan.
Mitkä ovat asiantuntemusalueenne ja tavoitteenne?
Keskitymme psykososiaaliseen tukeen ja yleisesti naisten ja lasten suojeluun. Tavoitteenamme on väkivallaton Botswana.
Millaista työtä olette Lähetysseuran kanssa tehneet nykyisen kehitysyhteistyöohjelman aikana 2018–2021?
Suurin osa työstämme Lähetysseuran kanssa on työskentelyä sukupuolittunutta väkivaltaa vastaan. Puhumme ihmisoikeuksien ja lisääntymisterveyden puolesta, ja huomioimme, että nämä kaikki koskettavat myös vammaisia.
Konkreettisesti käymme puhumassa HIV:stä ja sukupuolittuneesta väkivallasta sekä ovelta ovelle että kouluissa. Haluamme varmistaa, että oikea tieto näistä aiheista saavuttaa lapset mahdollisimman nuorina.
Botswanassa on sanonta, että kuninkaan ohjeita pitää kuunnella. Siksi puhumme erikseen kylien johtajille.
Kehitysyhteistyö on nimenomaan yhteistyötä. Millä eri tavoin tämä yhteistyön ajatus mielestäsi käytännössä toteutuu Lähetysseuran ja järjestösi välillä?
Suunnittelemme työtä yhdessä. Me toteutamme, mutta Lähetysseura tarjoaa teknistä tukea siellä, missä sitä tarvitaan. Tämä on kumppanuus, josta hyödymme molemmat. Meidän roolimme on auttaa Botswanan kehittymisessä.
Kävin Jyväskylässä ja Helsingissä, kun Lähetysseura järjesti kumppanuuspäivät. Jyväskylässä sain antaa haastatteluita ja pitää esityksiä työstämme ja Botswanan naisten tilanteesta.
Välillä saamme myös suomalaisia vieraita tänne Botswanaan.
Millaista apua Lähetysseurasta on järjestöllenne ollut?
Lähetysseuran tuki auttoi meitä levittämään työmme pääkaupungin ulkopuolelle. Kun järjestömme näkyy myös maakunnissa, meidät otetaan huomioon kunnallisessa päätöksenteossa. Työmme on tuotu osaksi kuntien työtä.
Ilman Lähetysseuraa se ei olisi onnistunut.
Mikä on ollut työssä vaikeaa?
Aluksi kohtasimme yhteisöissä vastustusta. Puhuimme asioista, jotka olivat vastoin heidän perinteitään ja kulttuuriaan. Nykyään asenteet ovat myötämielisempiä.
Koronan aikana väkivaltaisuudet lisääntyivät. Yleensä turvataloomme tulee noin yhdeksän ihmistä kuussa, mutta ensimmäisen lockdown-kuukauden aikana heitä tuli 52.
Lapsia tuli raskaaksi. Näimme tilanteita, joita emme ole koskaan nähneet. Tilanne on jo hiukan tasapainottunut, ja uskomme, ihmiset myös oppivat puhumaan väkivallasta enemmän. Olimme niin paljon esillä mediassa.
Mitä työllänne on saatu aikaan?
On hienoa nähdä, että ihmiset luottavat meihin. Kerran vierailimme eräässä kylässä, ja päivän päätteeksi meitä odotti toimistolla nainen, jota oli pahoinpidelty. Hän ei suostunut menemään poliisille eikä sairaalaan, vaan halusi puhua ensin meille. Oli levinnyt sana, että meihin voi luottaa. Kun kyläläisiin ja kylän johtajiin saa näin luotua suhteita, väkivallan vastainen työ etenee.
Toinen tärkeä saavutus on ollut ihmisten ohjaaminen avun piiriin. Se toimii monesti yhteistyössä viranomaisten kanssa. Kun poliisilaitoksella tai terveyskeskuksessa kohdataan lähisuhdeväkivaltaa, sieltä osataan ohjata tapaukset turvataloihimme tai keskusteluapuumme. Sama toimii myös toisinpäin: monesti väkivallan taustalla on esimerkiksi taloudellinen riippuvuus, ja silloin me voimme ohjata ihmisiä sosiaalityöntekijöille. Saatamme myös käydä pelastamassa väkivallan uhreja yhdessä poliisin kanssa.
***Tuettu Suomen kehitysyhteistyövaroin.***
Teksti: Virve Rissanen
