Suomen Lähetysseuran työ Kambodzhan alkuperäiskansojen aseman parantamiseksi kantaa hedelmää. Lasten koulunkäynti on lisääntynyt ja lukutaitoisia aikuisia ja lapsia on yhä enemmän Koillis-Kambodzhassa, jossa alkuperäiskansat asuvat.
Tähän työhön kerättiin 450 000 euroa Lähetysseuran Tasaus-kampanjalla 2008. Lisäksi Lähetysseura on saanut työhön Suomen ulkoasiainministeriön kehitysyhteistyötukea.
Varoilla on kolmen vuoden aikana muun muassa koulutettu noin 500 ihmistä Ratanakirin maakunnassa. Viereisessä Mondulkirin maakunnassa kyläkouluopetukseen on osallistunut vuosittain 500-700 opiskelijaa ja kaksikielinen lukutaito on tälläkin alueella lisääntynyt.
Tasauksen varoilla on tuotettu myös kirjallisuusmateriaalia, säilytetty kulttuuria ja levitetty terveystietoa alkuperäiskansojen asuinseuduilla.
Lisäksi pääkaupunkiseudulla on vuosittain parannettu lähes 300 orpokotien nuoren aikuisen koulutus- ja työnsaantimahdollisuuksia ja edistetty 550 vähävaraisen lapsen koulunkäyntiä.
Televisio vauhditti muutoksia
Lukutaitotyön tuloksellisuus ja alkuperäiskansojen saama julkisuus Kambodzhan valtakunnallisessa Bayon-kanavalla on pannut vauhtia myös maan päättäjiin. Hallitusohjelman mukaan alkuperäiskansojen lasten pitäisi käydä koulua vähintään 9 vuotta ja omakielistä opetusta lasten tulisi saada 4 vuotta. Kaksikielisen opetuksen tulisi toteutua kolmen vuoden sisällä.
Projektijohtaja Yeck Beckin mukaan alkuperäiskansat ovat alkaneet ymmärtää koulutuksen merkityksen ja lähettävät lapsiaan yhä enemmän kouluun.
Lähetysseuran tukemissa kyläkouluissa lapset saavat kaksikielistä opetusta, jossa alkuopetus annetaan äidinkielellä ja khmerin-kieliseen opetukseen siirrytään pikku hiljaa. Kyläkoulun suorittaneet pääsevät suoraan valtion koulun 3. luokalle, jonne yhä useampi lapsi jatkaa.
Vähemmistökieltä puhuvan lapsen koulunkäyntiä helpottaa ylemmillä luokilla, jos opettajissa on kaksikielisiä. Valtio onkin alkanut palkata myös kaksikielisiä opettajia, joita on koulutettu Lähetysseuran tukemassa projektissa.
Suomen Lähetysseura 31.3.2011