Kotipihallamme kasvaa tammi. Sen oksat kurottautuvat korkeammalle kuin talomme, ja kesäaikaan se on vaikuttava näky lehtipuvussaan.
Minulla on tapana pysähtyä tammen juurelle ja kurottaa katseellani sen ylhäällä kohoaviin oksiin. Siinä hetkessä tunnen itseni pieneksi – sekä fyysiseltä kooltani että iältäni.
Tammi on kasvanut samalla paikalla vähintään yhtä monta vuosikymmentä kuin talomme, kenties vieläkin kauemmin. Sen varjosta ovat saaneet nauttia lukuisat sukupolvet ennen minua.
Selaan talonkirjastamme nimilistaa: Heinrichsen, Marinius, Lindfors… He ovat ihmisiä, jotka ovat asuneet talossa ennen minua. Voin vain kuvitella, millaisia ihmisiä he ovat olleet, sillä vuosilukujen perusteella he ovat todennäköisesti kuolleet ennen syntymääni.
Tammi sitoo minut edellisiin sukupolviin. Se kasvoi jo heidän elinaikanaan ja kasvaa yhä.
Tämän vuoden ekopaasto kannustaa siirtämään katseen omasta itsestämme meitä suurempiin asioihin: puihin, planeettaamme Maahan ja Jumalaan.
Olen tammen juurella kuin Job, jolle Jumala haluaa näyttää luomakuntansa suuruuden ja oman pienuuteni. Ylläni levittyvä tammi, hengittämäni ilma, kivet jalkojeni alla ja kaikki muu silmänkantamattomiin on Luojan luomaa.
Luomakuntaa sitoo yhteen keskinäisriippuvuus. Ilman tammea ja muita maapallon yhteyttäviä kasveja ei olisi happea, jota hengittää.
”Vaikka tammi on mittasuhteiltaan ja iältään minua suurempi, se on haavoittuvainen.”
Tämä keskinäisriippuvuus takaa sen, ettemme voi nousta Luojaa mahtavimmiksi. Voimme hetkellisesti kuvitella olevamme kaikkivoivia, mutta joudumme havahtumaan siihen, ettemme tule toimeen ilman luomakunnan tarjoamaa ravintoa, puhdasta vettä ja ilmaa.
Keskinäisriippuvuus sitoo myös ihmiset yhteen. Ei ole olemassa minä, vaan me – tarkemmin ottaen noin kahdeksan miljardia ihmistä. Se on niin suuri luku, etten aivan edes käsitä sitä.
Tammen juurella näen siis menneet ja nykyiset sukupolvet. Yhtä lailla näen tulevat sukupolvet, jotka eivät ole vielä edes syntyneet.
Koen, että Jumala puhuu ennen kaikkea heistä, kun hän Raamatussa kehottaa viljelemään ja varjelemaan luomakuntaa. Se tarkoittaa valtaa ja vastuuta tulevaisuudesta.
Vaikka tammi on mittasuhteiltaan ja iältään minua suurempi, se on haavoittuvainen. Moottorisahalla voisin pilkkoa sen kasaksi halkoja. Vuosikymmenien historia katoaisi tunneissa.
Samalla tekisin päätöksen tulevien sukupolvien puolesta siitä, millaiseen maailmaan he syntyvät ja millaiset elinmahdollisuudet heillä tulee olemaan. Teostani jäisi jälki.
Siksi suuntaan valinnoissani katseen tulevaisuuteen. Etelä-Afrikan luterilaisen kirkon presidentti on viisaasti sanonut, että voihan sitä katsoa taaksepäin ja muistaa menneitä, mutta pohdin mieluummin tulevaisuutta, koska siellä tulen viettämään aikaani.
Tarmo Ylhävuori, Lähetyssanomien toimituspäällikkö ja viestinnän asiantuntija
Hartaus on julkaistu Lähetyssanomien numerossa 2/2023.
Nyt kun olet täällä…
… meillä on pieni pyyntö. Laitamme osan Lähetyssanomien jutuista ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi tutustumaan kaukaisiin kulttuureihin, lukemaan työstämme eri puolilla maailmaa ja sukeltamaan ihmisten tarinoihin.
Lehti on kuitenkin meille tärkeä tulonlähde – ja pyydämmekin, että tilaat Lähetyssanomat ja samalla tuet lähetystyötä ja kehitysyhteistyötä maailman köyhimmissä maissa syrjäytettyjen ihmisryhmien parissa.
Tilaa Lähetyssanomat